Hellepäivän ratoksi

Heti aamukuudesta asti oli selvää, että kesän kostein ja lämpöisin päivä oli tulossa.  Yöllä aika-ajoin kuuntelin ukkosen kolinaa ja sateen ropinaa, mutta ei se häirinnyt. Päinvastoin. Aamulla kuudelta kun seisoin pihamaalla, tukka sekaisin ja yöpaita päällä, ja kuuntelin kurkien tööttäilyä pellolta, niin ajattelin, että minun täytyy saada tietää, miltä talviaamu tuntuu täällä ihanan maaseudun keskellä. Tai lokakuu. Olen ihan varma, että enemmän minua pelottaisi kävellä yöllä Tampereen keskustassa kuin käydä täällä pilkkopimeässä otsalampun kanssa koirien kanssa lenkillä.

Koiratkin pysyttelivät tänään mieluusti tuvassa, joka on pysynyt toistaisesi ihanan viileänä. Tänään ei ollut avoimien ovien päivää, vaan sovittiin jo aamusta, että "ollaan joko sisällä tai ulkona". Kaikki ymmärsivät ja valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon.

Karvakorvat saivat tänään sadettajan, kun "iskä" tuli iltapäivällä töistä. Siinä sitä sitten opeteltiin juoksemaan sadettajan alla. Varsinkin Ira taisi tykätä kun sai jutun juonesta kiinni. Varrekin suostui ja kaikki muutkin. Jesse teki aika pitkät kierrokset ja oli ihan hepulissa.

Meidän itseasiassa olisi tänään pitänyt olla Jessen kanssa kisaamassa tokoa Tervakoskella. Onneksi peruutin osallistumisen jo perjantaina. Eikä tänään olisi ollut mitään järkeäkään lähteä. Tunnen Jessen kuuden vuoden ajalta ja tiedän, että se kärsii liian kuumasta tavattoman paljon.

Myös mansikkatorttu oli ohjelmassa, suunnitellusti.  Siitä tuli aivan taivaallisen hyvää! Voitti mennen tullen kunnon ruuan, joka jäikin sitten tänään väliin. Siinä mansikoita peratessa tuli mieleen sellainen asia, että kaupungissa en jostain syystä, ainakaan omassa kotona, ole leiponut kahden vuoden aikana kuin kerran.  Mummulassa on vaan kiva tehdä kaikkea. Kai se johtuu siitä, että on koko ajan niin hyvällä mielellä, saa olla omissa oloissaan ja sellainen kuin on. Kaupunkilaiseksi en ole enää vuosiin itseäni tuntenutkaan, jos koskaan. En muista edes milloin olisin kävellyt viimeksi Hämeenkadulla. Lukeminenkin on suoraan verrannolinen ihmisen vireystilaan, kirjoitti työterveyslääkärimme jokin aika sitten. Niin se taitaa todellakin olla.

Loppuelämänkaveri jäi Mummulaan karvalapsien kanssa vapaapäiviksi. Minä tulin kaupunkiin pesemään pyykit ja valmistautumaan siihen, että suuri osa asiakkaista palaa huomenna lomilta ja se tietää meille kiirettä töissä. Luulen, että tuleva viikko on myös se ratkaiseva viikko, jolloin päätän, mitä teen tämän kaupunkikodin suhteen. Tiistaina takaisin Mummulaan!