Sunnuntaina oli täällä sähkötön päivä ja iltakin. Myrsky vei sähköt ja lisäksi nettiyhteyden. Eihän täällä ole silti mitään hätää. Tupa ja kammarit olivat lämpimiä kun kolmessa uunissa oli tulet. Päivän ruoka tuli laitettua puuhellalla. Ulkona oli illalla mitä parhain pihavalaistus eli täysikuu. Äidillä kävin alku-illasta lataamassa puhelimen ja kannettavan akut. Lisäksi hankin tänne, juuri näitä tilanteita varten, kaksi led-valolla toimivaa myrskylyhtyä. Ne ovat oikein hyvät hankinnat. Pieni, paristolla toimiva radio soitti Toivottuja levyjä ja kynttilät loivat tunnelmaa.
Astiakaapitkin tuli siivottua kun päivällä vielä riitti auringonvaloa sisälle. Iida-mummun aarteet, kultareunainen kahvikalusto ja sinikultaiset teekupit tuli pestyä ja laitettua uuteen järjestykseen. Samoin ylioppilaslahjaksi saamani Apila-kalusto. Loppuelämänkaveri siivosi viime viikolla jo alakaapit. Osa tavaroista vietiin vintille laatikossa, vanhat Arabiat ja Aalto-maljakko jätettiin. Jouluna ne laitetaan pöytään. Pienimuotoiset suvun kahvikekkeritkin on suunnitteilla. Kunhan saadaan lumi maahan ja sitä myöden myös puhtaat matot lattioihin.
Vähän tämä blogikirjoittaminen on ollut tauolla, mutta luulen, että nyt taas aktivoidun. Haluan itsekin muistaa näitä hetkiä ja nehän muistaa vain kun kirjoittaa ne ylös. Eihän sen tekstin aina niin ylevää tarvitse olla, vaikka en millään voi sanoakaan, että viettäisin täällä vain ihan tavallista elämää. Täällä kun se "tavallinen" elämä tuntuu niin paljon erityisemmältä kuin kaupungissa. Meillä on täällä niin paljon luksusta, mitä ei kaupungissa ollut: oma piha, puilla lämmittäminen, ei naapureita lähietäisyydellä, tähtitaivas, lähimetsä, pellot... kaikki.
Kissat ovat kruunanneet tämän maalla asumisen. Olen aina saanut eläimiltä todella paljon sisältöä elämääni. Ja olen siitä kiitollinen. Lemmikeissä ei ole mitään pahuutta, päinvastoin. Saan niiltä niin paljon rakkautta. Se on pyyteetöntä ja niiden kiintymys on liikuttavan aitoa. Tunnen joka päivä olevani tärkeä ja rakas. Ja kyllä, ne ovat elämäni keskipiste. Teen kaiken voitavani, että rakkaat kotieläimeni saavat sen parhaan, mitä pystyn niille tarjoamaan. Se on paitsi velvollisuuteni, mutta myös suuri etuoikeuteni. Eläinrakkaus on ihana lahja, kiitos siitä.
En voisi koskaan ystävystyä ihmisen kanssa, joka inhoaa eläimiä. Sekin, että nykyään ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta yleensäkin, tuntuu pahalta. Kaupungissa on tullut nähtyä, että siili on hakattu kepillä kuoliaaksi. Verinen keppi oli jätetty viereen. Aikuinen ajaa autollaan surutta ja tahallaan variksenpoikasen päälle. Miksi? Viime viikolla työaamuna Pelisalmen siltaosuudella oli auton alle jäänyt kettu. Se oli tullut elämänsä päätökseen keskellä siltaosuutta. Sillä ei ollut mahdollisuutta hypätä ojaan, sillä silta on korkella ja alla on vesi. Olisiko autoilijalla ollut mahdollisuus odottaa, että kettu pääsee pois sillalta? Tuo kettu on pakko ollut autoilijan kuitenkin nähdä. Se ei ole tullut yllätyksenä ojanpenkasta tielle eteen.
Lintujen ruokintakausikin on alkanut. Odottelen jo viime talven hömötiaista. Voi kun näkisin sen, tai edes lajitoverin, vielä uudelleen. Ylen luontoillassa kerrottiin hömötiaisesta, että se painaa 6g. Eräs yksilö oli rengastettu täällä Suomessa lintujen muuttoaikaan. Sama lintu löytyi Puolasta reilun vuorokauden kuluttua. Miettikää, miten noin pieni lintunen on selviytynyt Itämeren ylityksestä vuorokaudessa. Aivan uskomatonta.
