Vanha kuva

Vanha kuva

tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellista Vuotta 2014!

Tuntuu, että kirjoittamista ja kuulumisia ei riitä molempiin. Blogiin ja faceen. Ja lukijatkin on samat, niin ainakin toistaiseksi summaan nämä blogikirjoitukseni tähän vuoden 2013 viimeiseen päivään.


Kuulun yhteen ryhmään facessa, jossa esittelin itseni näin. Laitetaan se nyt tähän myös, se kertokoon kaiken ja rivien väleistä voi lukea loput.

"Olen lapseton, reilu viiskymppinen nainen ja voisin sanoa, että tykkään eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Asuin vuosikymmenet kaupungissa, muutin jatkuvasti ja olin tyytymätön elämääni. Puuttuva palanen elämääni löytyi, kun minulle tuli mahdollisuus muuttaa vanhaan mummulaani. Täällä olen lapsuuteni kesät viettänyt ja käynyt lypsyllä mummun kanssa. Paljon muistoja.

Navetta on edelleen hyvässä kunnossa, kattoremontti on tehty hyvissä ajoin ja ilmastointikin laitettu kun täällä oli hevosvuokralaisia. Peltoa on n. 7h ympärillä, ne on tällä hetkellä vuokralla. Myös pappani rakentama rintamamiestalo on hyvässä kunnossa. Pihasauna kaipaisi remonttia. Nyt vasta opettelen tätä kaikkea, kasvimaatakaan ei ainakaan vielä ole. Tomaatit kyllä viime kesänä kasvoivat saunan seinustalla. Oman pihan
vanhoista omenapuista tuli vallan ihanaa hilloa, äitini tekemää, kuinkas muuten. Marjapensaat leikattiin alas, katsotaan tuleeko niistä mitään. Tällä hetkellä kanssani vakituiseen asustaa kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Lomilla ja viikonloppuisin seurana on loppuelämänkaveri ja hänen kaksi koiraansa. Töissä käyn edelleen kaupungissa, mutta voin tehdä myös paljon etätöitä". 



Puuttuva palanen elämääni on siis löytynyt.


maanantai 18. marraskuuta 2013

Sama tunne, sama ääni

Luin vuodentakaisia kirjoituksia blogistani ja tunne ja ääni on edelleen sama. Äidin kanssa jokin aika sitten puhuinkin siitä, että tämä Mummulaan muutto on parasta mitä on elämässäni tapahtunut vuosiin. Tämä on meille kaikille ihana paikka ja ennenkaikkea sopivin maailmassa. Tänään Jyväskylässä puhuttiin työkaverinkin kanssa tästä maalle muutosta. Mitkään työmatkakilometrit ei rasita kulkijaa, kun tietää, mikä perillä odottaa. Nyt kun Sahalahdelle on vielä avattu eläintarvikeliike Turskatti, niin siinä on helppo kotimatkalla poiketa ostamassa ruokaa ja tuliaisia kotiin karvalapsille.

Sunnuntaina oli täällä sähkötön päivä ja iltakin. Myrsky vei sähköt ja lisäksi nettiyhteyden. Eihän täällä ole silti mitään hätää. Tupa ja kammarit olivat lämpimiä kun kolmessa uunissa oli tulet. Päivän ruoka tuli laitettua puuhellalla. Ulkona oli illalla mitä parhain pihavalaistus eli täysikuu. Äidillä kävin alku-illasta lataamassa puhelimen ja kannettavan akut. Lisäksi hankin tänne, juuri näitä tilanteita varten, kaksi led-valolla toimivaa myrskylyhtyä. Ne ovat oikein hyvät hankinnat. Pieni, paristolla toimiva radio soitti Toivottuja levyjä ja kynttilät loivat tunnelmaa.


Astiakaapitkin tuli siivottua kun päivällä vielä riitti auringonvaloa sisälle. Iida-mummun aarteet, kultareunainen kahvikalusto ja sinikultaiset teekupit tuli pestyä ja laitettua uuteen järjestykseen. Samoin ylioppilaslahjaksi saamani Apila-kalusto. Loppuelämänkaveri siivosi viime viikolla jo alakaapit. Osa tavaroista vietiin vintille laatikossa, vanhat Arabiat ja Aalto-maljakko jätettiin. Jouluna ne laitetaan pöytään. Pienimuotoiset suvun kahvikekkeritkin on suunnitteilla. Kunhan saadaan lumi maahan ja sitä myöden myös puhtaat matot lattioihin.


Vähän tämä blogikirjoittaminen on ollut tauolla, mutta luulen, että nyt taas aktivoidun. Haluan itsekin muistaa näitä hetkiä ja nehän muistaa vain kun kirjoittaa ne ylös. Eihän sen tekstin aina niin ylevää tarvitse olla, vaikka en millään voi sanoakaan, että viettäisin täällä vain ihan tavallista elämää. Täällä kun se "tavallinen" elämä tuntuu niin paljon erityisemmältä kuin kaupungissa. Meillä on täällä niin paljon luksusta, mitä ei kaupungissa ollut: oma piha, puilla lämmittäminen, ei naapureita lähietäisyydellä, tähtitaivas, lähimetsä, pellot... kaikki.

Kissat ovat kruunanneet tämän maalla asumisen. Olen aina saanut eläimiltä todella paljon sisältöä elämääni. Ja olen siitä kiitollinen. Lemmikeissä ei ole mitään pahuutta, päinvastoin. Saan niiltä niin paljon rakkautta. Se on pyyteetöntä ja niiden kiintymys on liikuttavan aitoa. Tunnen joka päivä olevani tärkeä ja rakas. Ja kyllä, ne ovat elämäni keskipiste. Teen kaiken voitavani, että rakkaat kotieläimeni saavat sen parhaan, mitä pystyn niille tarjoamaan. Se on paitsi velvollisuuteni, mutta myös suuri etuoikeuteni. Eläinrakkaus on ihana lahja, kiitos siitä.








En voisi koskaan ystävystyä ihmisen kanssa, joka inhoaa eläimiä. Sekin, että nykyään ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta yleensäkin, tuntuu pahalta. Kaupungissa on tullut nähtyä, että siili on hakattu kepillä kuoliaaksi. Verinen keppi oli jätetty viereen. Aikuinen ajaa autollaan surutta ja tahallaan variksenpoikasen päälle. Miksi? Viime viikolla työaamuna Pelisalmen siltaosuudella oli auton alle jäänyt kettu. Se oli tullut elämänsä päätökseen keskellä siltaosuutta. Sillä ei ollut mahdollisuutta hypätä ojaan, sillä silta on korkella ja alla on vesi. Olisiko autoilijalla ollut mahdollisuus odottaa, että kettu pääsee pois sillalta? Tuo kettu on pakko ollut autoilijan kuitenkin nähdä. Se ei ole tullut yllätyksenä ojanpenkasta tielle eteen.

Lintujen ruokintakausikin on alkanut. Odottelen jo viime talven hömötiaista. Voi kun näkisin sen, tai edes lajitoverin, vielä uudelleen. Ylen luontoillassa kerrottiin hömötiaisesta, että se painaa 6g. Eräs yksilö oli rengastettu täällä Suomessa lintujen muuttoaikaan. Sama lintu löytyi Puolasta reilun vuorokauden kuluttua. Miettikää, miten noin pieni lintunen on selviytynyt Itämeren ylityksestä vuorokaudessa. Aivan uskomatonta.



maanantai 23. syyskuuta 2013

Se on nyt tätä aikaa

Lopullinen syksy tulikin sitten nopeasti, mutta ei haittaa. Tässä on jo saanut katsella uskomattoman  kaunista väriloistoa aurinkoisina aamuina ja iltapäivinä töihin ja takaisin ajellessa. Ja kyllä sitä vieläkin silmä saa levätä kauniissa haapapuissa.

Tätä kirjoitettaessa on kuitenkin jo lehtisadettakin riittänyt syystuulen riepotellessa puita. Minusta on kivaa katsella kun värikkäät lehdet leijailevat alas "taivaalta". Yhtenä tuulisena päivänä "rötkötin" puutarhatuolissa, suuntasin katseeni ylös ja katselin vain näiden eriväristen lehtien"tanssia tuulessa". Halpaa huvia ja melkein hypnotisoivaa. Kissoillakin riittää kiirettä kun lentäviä lehtiä pitää pyydystää.


Joutsenien tööttäilyä en ole enää vähään aikaan kuullut pellolta, mutta eilen kuitenkin näin kun joutsenpariskunta vielä lensi kohti Peräjärveä. Ei ole tänä kesänä perheonni tätä pariskuntaa kohdannut, toivottavasti ensi kesänä. Elämäni ensimmäistä kertaa näin myös kaulushaikaran, jokin aika sitten, kun se lensi tästä yli. Se on myös ollut kesän tuossa läheisellä Peräjärvellä, yksikseen sekin elellyt. Ehkä sekin saa ensi kesäksi puolison itselleen.

Yksi syysiltojen viehätys ja jännitys on myös lepakot. Yhtenä iltana kun sytytin ulkovalot ja jäin seisomaan ulkorapulle, pari lepakkoa teki syöksylennon jos toisenkin. Ei nyt ihan tukka lähtenyt päästä. Kai ne hyönteisiä napsivat valokeilasta. Jokin aika sitten kuuntelin Ylen lepakkoiltaa. Siinä muistutettiin vanhasta konstista: valkoisesta lakanasta. Tuli lapsuus mieleen,  muistan, että mummulan vanhan aitan luona näitä lakanoita leviteltiin elokuisina öinä sen toivossa, että oltaisiin nähty lepakko. Senkin muistan, että samalla vähän pelottikin.

Iita-mummu on varmasti ihmeissään katsellut pilvenreunalta kun me äidin kanssa olemme keränneet omenat vanhoista omenapuista. Milloin lienee satoa viimeksi kerättykään? Sitä on tullut yllinkyllin tänä syksynä ja äitini on valmistanut niistä omenahilloa. Tällä viikolla viimeksi kerättiin taas kolme ämpärillistä. Punaisimmat omenat jäivät vielä kiikkumaan korkeimmille oksille.

Arkisemman puuhastelun osastoa on sitten ollutkin ikkunoiden pesu ja perusteellinen tiivistäminen. Saattaa olla, että sähkölaskussa jopa tulee säästöä. Sen verran kova veto viime talvena noista peräkammarinkin ikkunoista kävi. No, nyt se asia on pois päiväjärjestyksestä.


Syksyn ohjelmaan kuuluu myös se, että porstuaan tuotiin vanha iso miinalaatikko klapeille. Siihen kannetaan puita pitkin viikkoa sisälle lämpiämään.. Uunien hormit ovat jo lämmenneet ja vetävät taas hyvin. Tänään töistä tullessa laitoin tulet puuhellaan ja mukava lämpö levisi pian tupaan. Kivaa on taas puilla lämmitellä pirttiä.

Kissoilla on riittänyt ihmettelemistä kaikissa puuhissa. Ne on siitä hauskoja, että mukana pitää olla kaikessa tekemisessä, niin ulkona kuin sisälläkin. Niinpä viikonloppuna tiivistenauharullat sai kyytiä ja kun laitoin tulet hellaan, Vikke välttämättä halusi hypätä liedelle. No - tuli oli vasta syttynyt, joten annoin sen oppia ihan itse asian. Eipä kestänyt kauan kun alkoi tassun pohjia kuumottamaan ja tuli kiire toisaalle.



Kynttilät ja kissat eivät myöskään ole hyvä yhdistelmä. Minulla kuitenkin palaa tässä tuvassa yksi kynttilä iltaisin. Kaunis lyhty, jossa on lasi, ei pala kissantassut eikä tupa. Bonuksena vielä kaunis katseenvangitsija eli varjojen leikki tuohon leivinuunin kylkeen.


Syksy on hienoa aikaa! Uudet talvirenkaatkin tuli jo hankittua ja ne ovat jo käytössäkin, joten pakkasaamujakaan ei tarvitse ajamisen puolesta murehtia. Kaikki on kohdallaan juuri nyt.



torstai 5. syyskuuta 2013

Tervetuloa rakas syksy!

Syksy on aina ollut lempivuodenaikani. Kauniit värit, kirpakat aamut, vesilätäköissä ohut, ritisevä "jää".



Parasta syksyssä oli aikoinaan  lukuisat ratsastusretket, joita ystävien kanssa tehtiin. Tänäkin vuonna muistot ovat taas haikeinakin palanneet noihin aikoihin ja hevosiin. Arbuzilla ja Pellellä päästeltiin täyttä laukkaa Kantolan kartanon pelloilla. Olin silloin ehkä 15-16 -vuotias. Joka päivä pyöräiltiin tallille, harjattiin ja hoidettiin ja ratsastettiin ja harjattiin ja hoidettiin. Illan hämärtyessä pyöräiltiin kotiin ja läksyjen kimppuun. Sama toistui päivästä toiseen.

Parin vuoden päästä irlantilainen ruuna Paddy oli minulla vuokralla ja luottoratsuni. Se oli hyvin koulutettu hevonen, joka opetti minulle ratsastuksesta varmaan enemmän kuin aikaisemmat vuodet yhteensä. Kuva on vuodelta 1983.


Happy Day tuli elämääni 90-luvulla.  Kaunis, mutta kiukkuinen tamma. Arvostetun kasvattajan Outi Rangellin kasvattama. Häppärin kanssa tuli opittua jotain ja itkettyä paljon. Se ei koskaan ollut mikään helppo hevonen ja jälkeenpäin ajatellen, aivan liian vaikea minulle siihen aikaan. "Häppäri" kantakirjattiinkin hyvällä II-palkinnolla Kytäjällä. Meidän paras kisasaavutus oli matkaratsastuksen  PM-kisoissa hopeaa 50 km matkalla. Palkinto on yhä edelleen tärkeä ja tallessa.

Aitoossa Kartanon Paulan kanssa päästeltiin "löysiä pois" hevosista heidän pelloillaan. Paulalla oli siihen aikaan muistaakseni Edelweiss, Keinon Hannalla Party Time ja minulla Happy Day. Aika lujaakin mentiin välillä, vaikka muistaakseni me kaikki kuitenkin olimme ns. hallitun ratstastamisen puolella. Ei ole kiva jos hevonen lähtee käsistä. Sekin oli koettu. Monena syksynä ne kaikki ihanat ajat ovat tulleet mieleen. Niin myös tänä vuonna. Se oli sitä ihanaa nuoruusaikaa! Olen niistä vuosista kiitollinen.

Kissat

Me olemme pikkuhiljaa saaneet kissanpentujemme luottamuksen.  Vikke on ollut aktiivisempi läheisyyden osoituksissa, puskee aamuisin kun herätään ja kehrää vimmatusti. Pörri on myös jo kertonut, että "sinun kanssasi on turvallinen olo". Aamulla sängyssä kun toivotellaan huomenta, se kellahtaa selälleen ja paljastaa haavoittuvan vatsapuolen. Luin kissojen käyttäytymisestä, että kissa ei sitä tee, jos se vaistoaa vähäisenkin vaaran. Niinpä kyse on luottamuksen eleestä, ei välttämättä siitä, että vatsasta pitää rapsuttaa. Toki minä hellästi parilla sormella vähän silitänkin, mutta erityisen paljon arvostan kissaltani tuota elettä.



Sanonta, että "on kuin kissa ja koira" johtaa kyllä harhaan jos oikeasti ajatellaan kissaa ja koiraa.  Ehkä tuolla sanonnallakin enemmän viitataankin ihmisten eripuraisuuteen.

Onhan noilla kissoilla ja koirilla opettelemista, että ymmärtävät toisiaan, mutta alusta asti meillä on toimeen tultu kuitenkin hyvin. Ajan kanssa koirat oppivat ”puhumaan kissaa” ja kissat ”koiraa”. Uskon, merkit ovat jo näkyvissä, että meillä koirista ja kissoista on tulossa toisilleen rakkaat, tärkeät ja elinikäiset ystävät. Koirilla on kiire sisälle katsomaan, kun tullaan lenkiltä, että, missä kissat on. Kissat puskee koiria, kehrää ja mielellään nukkuvat kainalossa, jos vaan sopii. Ira myös mielellään katselee kissojen leikkiä päätä käännellen. Se on ottanut kissanpojat muutenkin hoiviinsa ja kyllä Jessekin niistä tykkää. Vaikka ei tietysti uroskoira nyt hoivaamaan sentään pentusia ala.



Syksyn myötä kylänraitti on taas hiljentynyt. Se ei kyllä tarkoita, että täällä olisi jotenkin "kuollutta". Täällä on niin paljon tarjolla kaikkea, että hassua väittää, että maalla ei olisi mitään tekemistä.  Kessakin saa uudet omistajat parin kuukauden päästä ja uusia tuulia sieltäkin suunnasta.

Se, mistä erityisesti pidän täällä maalla, on asia, että täällä voi ihmisten kanssa jutella spontaanisti ja ihan jokaista voi tervehtiä ja saa tervehdyksen takaisin. Vielä en tiedä monenkaan nimiä, mutta monenkin kanssa olen jutellut vaikka miten paljon kun kylillä tavataan.

Olen myös alkanut täälläkin kirjaston asiakkaaksi. Täällähän on PIKI-kirjasto siinä missä Tampereellakin. Oikein hyvä ja "kaikki maailman uutuudet" on saatavilla, ainakin tilauksesta.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Tuunataan ja kierrätetään

Oikeasti ihmisen ei tarvitsisi ostaa mitään uutta tavaraa: ei koneita, ei huonekaluja, ei tekstiilejä tai mitään muutakaan. (Ymmärrän, että vaatteet ja kengät halutaan uusina, vaikka itse nekin ostan kirppikseltä). Kaikkea todella hyvää tavaraa löytyy edullisesti käytettynä ja kierrätyksen nettikaupat ovat siis oikeita aarreaittoja! Meillä on vuosien aikoina tehty jos vaikka mitä isompaa hankintaa netin kautta yksityisiltä henkilöiltä ja ikinä ei ole tarvinnut katua. Pyykinpesukone löytyi viidelläkymppiä, ruohonleikkuri kuudella. Pakastinkin ostettiin aikoinaan kolmellakympillä. Nyt meillä on kaksi pakastinta: toinen ihmisille ja toinen koirille. Hyvin toimii.

Mummulassa eli kotonani ulkoeteinen vaatii vielä ennen talvea uuden lattiapinnan. Lähes käyttämätön puujäljitelmämatto (13 neliötä!) lähti kotiin parilla kympillä. Tuvan sohvakin on kierrätyksestä. Oikein hyvä sekin, juuri tähän tupaan. Sitä voi tuunata mieleisekseen vaikka kuinka paljon. Eilen keksin, että valkoinen siniraitainen räsymatto on oiva päällyste sohvalla, kotoisa ja kauniskin. Nyt kun leivinuuninkin on samansävyinen, niin voisi tulla vaikka joku sisustuslehti kuvaamaan, vitsivitsi. Matto siis Helvi-tädiltä, siniraidalliset tyynyt systeriltä ja valkoiset tyynyt tulivat joskus sohvan mukana, jonka ostin huuto.netistä.



Arvostin Ulla-Maija Aaltosta, Umaa, jonka kaikki varmasti muistavat. Kani ei osaa itkeä ja Colette -pieni samettikorva saivat minut nuorena lukijana lukuisat kerrat kyyneliin. Ja saa vieläkin. Kun Uma äkillisesti kuoli, se oli järkytys myös minulle. Olin juuri lukenut hänestä ihanan lehtijutun, jossa hän rakkaudella kertoi koiristaan. Umahan oli Elisabeth Rehnin vaaliavustaja ja olin lukenut, että he olivat myös sydänystäviä. Niinpä laitoin Elisabeth Rehnille surunvalittelut ystävän poismenosta ja kerroin huoleni koiristakin. Hän vastasi minulle surullisena ja kertoi, että Uma oli hänen paras ystävänsä ja kaipaa häntä hyvin paljon. Hän myös kertoi, että Uman jäljellejäänyt eläinperhe oli saanut uudet, hyvät kodit. Tämä lohdutti minua paljon.  Silloin tuli myös halu saada Uman kirjoittamat kirjat. Mistä? Vastaus oli kierrätys. Ilmoitus nettiin ja niin Kani Andersson sairastaa kuin monet muutkin kirjat löytyvät hyllystäni.


Mummulan edelliset lyhytaikaiset asukkaat ovat remontoineet huoneita. Kierrätysmateriaalista, sen huomaa, mutta ei ole ollenkaan paha asia, päinvastoin. Tämän Mummulan tuvan keittiökaapistot ovat myös siis kierrätyksestä. Ei ole kaikki ihan vimpan päälle ja taitaa olla parikin ovea eriparia, mutta ei haittaa! Hieno idea ja jokainen meistä voi kierrättää!

Helvi-tädin rantataloa tyhjennettiin toissaviikolla. Sain tekstiviestin, että haluaisinko tänne mummun vanhan kahvikaluston. "Se oli mummun aarre", sanoi äitini. Olen kiitollnen tästä lahjoituksesta ja nyt kalusto on taas täällä, vanhassa paikassaan. Kultareunainen ja kaunis. Sain myös autollisen räsymattoja ja olen niistä tosi mielissäni. Räsymatot sopii Mummulaan ja koirien kanssa niitä tarvitaan paljon. Raimo-enon keinutuolinkin saan hakea - kunhan tästä nyt pääsisin sitä hakemaan peräkärryn kanssa. Tämä on parasta kierrätystä - kun muistojakin saa vielä mukaan.

Kotona "kierrätän" huonekaluja. Huoneesta toiseen. Odotan jo elokuun kolmatta viikkoa kun systeri tulee päiväksi kanssani tuunaamaan ja "kierrättämään". Lupasi tuoda ompelukoneen tullessaan, niin saadaan vanhoista valkoisista pitsilakanoista verhot ja vähän muutakin.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Naapurit: Asseri, Lambi, Pimu ja Täplä

Uudet, mukavat naapurit tuli ensin tietoon, kuinkas muuten, Facebookin kautta. Ollaan nyt jo muutenkin tavattu, mutta Facessa ollaan Jennin kanssa oltu kahdessakin eri ryhmässä, tietämättä siitä, että naapureina asutaan. Toinen liittyy eläinsuojeluun ja toinen luonnonmukaiseen elämään. Jotenkin todella hienoa kun on samanhenkiset, eläinrakkaat ihmiset naapurina. Tärkeä asia ja luo jonkinlaista turvallisuudentunnetta myös. Jennin ja Samin lisäksi tilaa asustaa kolme koiraa, kissa, kuusi kanaa ja kukko. Lisäksi neljä lammasta, joista yksi on pässi ja kolme on uuhia. (Jenni: lainasin yhden kuvan sinulta tänne, toivottavasti et pahastu). Kuvassa siis osa naapureistamme: Asseri, Lambi, Pimu ja Täplä.




Kehäkukat ovat vihdoin auenneet, olisiko kesä sitten puolessa välissä? Aika hiljaista on ollut täällä blogissa ollut, mutta ymmärrän pikkuhiljaa, että eihän tässä mitään ihmeellistä tarvitse olla, että blogia naputtelee. Normi elämää täällä Mummulassa nyt asutaan. Ja siitä tulen jatkossa kertomaan.


Tupa on saamassa uutta väriä. Leivinuunista on tullut jo siniharmaa, puuhellan luukkuja on maalattu mustaksi. Vielä vaan pitää hiukan odottaa jatkoprojektin suhteen, sillä maalarinteippiä ei voi vielä uuden maalin päällä käyttää. Toki leivinuunin pinta on kosketuskuiva, mutta ohjeissa oli, että vasta lämmitys saa maalin "juuttumaan" todella pintaan. Puuhellan liesi odottaa Liesimusta -käsittelyä. Ruskeat paneelit maalataan valkoiseksi, samoin yksi kerros ruskeita kaakeleita. Keittiön kaapistoissa on pohjamaali, ehkä siihenkin valkoinen päälle, väri on harkinnassa vielä.  Laitan kuvia sitten kun on valmista. Kierrätyksestä  tuli ostettua edullisesti 13 neliötä käyttämätöntä puujäljitelmämattoa. Siitä kuistille ja vessaan uudet lattiapäällysteet.


Tuvan ruskean sohvan patja ja selkänojan patja yhdistetään uudella päällyskankaalla. Tulee mukava istumakorkeus ja muutenkin. Selkänojaksi tulee isoja tyynyjä "kasapäin". Merja lupasi tulla elokuussa auttamaan sisustuksessa, kun ajatuksena myös on, että nykyisestä makuuhuoneesta tuleekin olkkari (kuin silloin ennen) ja nykyisestä telkkarihuoneesta makkari.

Nyt kun meillä on hiomakone, niin ajattelin myös itse entisöisdä tätä vanhaa Askon ruokakalustoa. Pöytä vaatii hiomista ja uutta pintaa muutenkin. Tuolit tulevat saamaan samanvärisen istuinosan päällysteen kuin sohvakin.Tupaan tulee myös siniharmaan sävyiset räsymatot. Kunhan kirppikseltä löytyy hyvät.

Mattoja on taas tänä kesänäkin pesty painepesurilla.Niitä tarvitaan paljon syksyllä. Elenian omilta sivuilta tarkastelin omaa sähkönkulutustani ja näyttää tuo vehje vievän paljon sähköä. Matonpesupäivinä on selvästi piikkiä sähkönkulutuksessa (kuvassa lauantai). Tosin se on myös viikonloppu, joten voi siitäkin johtua. Saunanlämmitystä ja muuta kuitenkin. Mutta hyvää palvelua Elenialta tuo verkkopalvelu ja muutenkin. Pari kertaa on pellon reunassa oleva muuntaja temppuillut ja sähköt ovat olleet osittain poikki. Molemmilla kerroilla on tieto löytynyt sivuilta ja korjaaja ollut aika alta yksikön pihassa.



sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ruusun aika

Moni ehkä muistaa televisiosarjan Ruusun aika, joka esitettiin 90-luvun alussa. Ohjelma kuvasi helsinkiläisen Ruususen uusioperheen elämää. Perheessä oli myös koira Nero, labradorinnoutaja, joka välillä pohti ja kommentoi perheen asioita niin, että katsojat kuulivat sen ajatukset.

Ruusun aikaa se on nyt myös täällä Mummulassa. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Pihan ruusupensas ja toinenkin, on keväisen leikkaamisen jälkeen puhkeamassa todellakin kukkaan! Niin kaunista ja niin tuoksuvaa! Viime kesänä jo käytin näitä ruusuja esimerkiksi wc-tilan raikastamiseen. Nyt kuivatan ruusun terälehtiä myös talvi-iltojen iloksi.


 

 


Muutenkin puutarha rehottaa! Tomaatteja on tulossa, sekä isoja että pieniä. Salaattia saa jo laatikosta leivän päälle tai evääksi töihin. Ihan mukavaa tämä aloittelevan puutarhurin elämä.

Keväällä kirjoitin kukkapenkeistä. Ne on kyllä enemmän tai vähemmän vaiheessa. Mitään kukkaloistoa siis ei ole perennapenkissä odotettavissa. Koirat ovat kerran tai kaksi ainakin kaivaneet perennat ylös. Pitää miettiä uudestaan minne tuon penkin syksyllä perustaisi.


Ira kommentoi: Jos se ruusu tuoksuu ihmisen nenään niin tavattoman ihanalta, niin meidän nenässä se haju on 700-kertainen! Miltä tuntuisi? Alkaisiko jo ruusuntuoksu pyörryttää? Riittäisikö puoletkin?

Ja mitä tulee meidän kaivamisiin kukkapenkeissä, niin tunnustan. Johonkin se luu vaan pitää laittaa talteen ja sehän on pelkästään järkevää toimintaa! Varre sen sijaan kaivaa vaan itselleen viileätä nukkumapaikkaa. Sitä ihmettelen suuresti, onhan täällä nyt muitakin viileitä paikkoja kuin kukkapenkki. Lapinkoirat taitaa olla vähän omanlaisiaan.


Kissanpentuja
Hiirikissaa tarvitaan tässä talossa ja niitähän tuleekin sitten kaksinkappalein elokuussa.  Olen punninnut erilaisia nimivaihtoehtoja.  Jos on jotain hyviä ehdotuksia, niin otetaan kyllä ilolla vastaan.  Tällä hetkellä Juice ja Pate ovat ykkösvaihtoehdot. Muita vaihtoehtoja ovat Viiru ja Pesonen tai Vikke ja Pörri. Saa "äänestää" tai kertoa mielipiteensä.





Potturieskaa
Lopuksi vielä mainos. Aitoon Penttilän tilan potturieskaa ei kyllä voi tuoreena vastustaa mitenkään! Sitä oli tullut meidän kyläkauppaan ja on kyllä todella hyvää. Suosittelen!