Parasta syksyssä oli aikoinaan lukuisat ratsastusretket, joita ystävien kanssa tehtiin. Tänäkin vuonna muistot ovat taas haikeinakin palanneet noihin aikoihin ja hevosiin. Arbuzilla ja Pellellä päästeltiin täyttä laukkaa Kantolan kartanon pelloilla. Olin silloin ehkä 15-16 -vuotias. Joka päivä pyöräiltiin tallille, harjattiin ja hoidettiin ja ratsastettiin ja harjattiin ja hoidettiin. Illan hämärtyessä pyöräiltiin kotiin ja läksyjen kimppuun. Sama toistui päivästä toiseen.
Parin vuoden päästä irlantilainen ruuna Paddy oli minulla vuokralla ja luottoratsuni. Se oli hyvin koulutettu hevonen, joka opetti minulle ratsastuksesta varmaan enemmän kuin aikaisemmat vuodet yhteensä. Kuva on vuodelta 1983.
Happy Day tuli elämääni 90-luvulla. Kaunis, mutta kiukkuinen tamma. Arvostetun kasvattajan Outi Rangellin kasvattama. Häppärin kanssa tuli opittua jotain ja itkettyä paljon. Se ei koskaan ollut mikään helppo hevonen ja jälkeenpäin ajatellen, aivan liian vaikea minulle siihen aikaan. "Häppäri" kantakirjattiinkin hyvällä II-palkinnolla Kytäjällä. Meidän paras kisasaavutus oli matkaratsastuksen PM-kisoissa hopeaa 50 km matkalla. Palkinto on yhä edelleen tärkeä ja tallessa.
Aitoossa Kartanon Paulan kanssa päästeltiin "löysiä pois" hevosista heidän pelloillaan. Paulalla oli siihen aikaan muistaakseni Edelweiss, Keinon Hannalla Party Time ja minulla Happy Day. Aika lujaakin mentiin välillä, vaikka muistaakseni me kaikki kuitenkin olimme ns. hallitun ratstastamisen puolella. Ei ole kiva jos hevonen lähtee käsistä. Sekin oli koettu. Monena syksynä ne kaikki ihanat ajat ovat tulleet mieleen. Niin myös tänä vuonna. Se oli sitä ihanaa nuoruusaikaa! Olen niistä vuosista kiitollinen.
Kissat
Me olemme pikkuhiljaa saaneet kissanpentujemme luottamuksen. Vikke on ollut aktiivisempi läheisyyden osoituksissa, puskee aamuisin kun herätään ja kehrää vimmatusti. Pörri on myös jo kertonut, että "sinun kanssasi on turvallinen olo". Aamulla sängyssä kun toivotellaan huomenta, se kellahtaa selälleen ja paljastaa haavoittuvan vatsapuolen. Luin kissojen käyttäytymisestä, että kissa ei sitä tee, jos se vaistoaa vähäisenkin vaaran. Niinpä kyse on luottamuksen eleestä, ei välttämättä siitä, että vatsasta pitää rapsuttaa. Toki minä hellästi parilla sormella vähän silitänkin, mutta erityisen paljon arvostan kissaltani tuota elettä.
Sanonta, että "on kuin kissa ja koira" johtaa kyllä harhaan jos oikeasti ajatellaan kissaa ja koiraa. Ehkä tuolla sanonnallakin enemmän viitataankin ihmisten eripuraisuuteen.
Onhan noilla kissoilla ja koirilla opettelemista, että ymmärtävät toisiaan, mutta alusta asti meillä on toimeen tultu kuitenkin hyvin. Ajan kanssa koirat oppivat ”puhumaan kissaa” ja kissat ”koiraa”. Uskon, merkit ovat jo näkyvissä, että meillä koirista ja kissoista on tulossa toisilleen rakkaat, tärkeät ja elinikäiset ystävät. Koirilla on kiire sisälle katsomaan, kun tullaan lenkiltä, että, missä kissat on. Kissat puskee koiria, kehrää ja mielellään nukkuvat kainalossa, jos vaan sopii. Ira myös mielellään katselee kissojen leikkiä päätä käännellen. Se on ottanut kissanpojat muutenkin hoiviinsa ja kyllä Jessekin niistä tykkää. Vaikka ei tietysti uroskoira nyt hoivaamaan sentään pentusia ala.
Syksyn myötä kylänraitti on taas hiljentynyt. Se ei kyllä tarkoita, että täällä olisi jotenkin "kuollutta". Täällä on niin paljon tarjolla kaikkea, että hassua väittää, että maalla ei olisi mitään tekemistä. Kessakin saa uudet omistajat parin kuukauden päästä ja uusia tuulia sieltäkin suunnasta.
Se, mistä erityisesti pidän täällä maalla, on asia, että täällä voi ihmisten kanssa jutella spontaanisti ja ihan jokaista voi tervehtiä ja saa tervehdyksen takaisin. Vielä en tiedä monenkaan nimiä, mutta monenkin kanssa olen jutellut vaikka miten paljon kun kylillä tavataan.
Olen myös alkanut täälläkin kirjaston asiakkaaksi. Täällähän on PIKI-kirjasto siinä missä Tampereellakin. Oikein hyvä ja "kaikki maailman uutuudet" on saatavilla, ainakin tilauksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti