Vanha kuva

Vanha kuva

maanantai 23. syyskuuta 2013

Se on nyt tätä aikaa

Lopullinen syksy tulikin sitten nopeasti, mutta ei haittaa. Tässä on jo saanut katsella uskomattoman  kaunista väriloistoa aurinkoisina aamuina ja iltapäivinä töihin ja takaisin ajellessa. Ja kyllä sitä vieläkin silmä saa levätä kauniissa haapapuissa.

Tätä kirjoitettaessa on kuitenkin jo lehtisadettakin riittänyt syystuulen riepotellessa puita. Minusta on kivaa katsella kun värikkäät lehdet leijailevat alas "taivaalta". Yhtenä tuulisena päivänä "rötkötin" puutarhatuolissa, suuntasin katseeni ylös ja katselin vain näiden eriväristen lehtien"tanssia tuulessa". Halpaa huvia ja melkein hypnotisoivaa. Kissoillakin riittää kiirettä kun lentäviä lehtiä pitää pyydystää.


Joutsenien tööttäilyä en ole enää vähään aikaan kuullut pellolta, mutta eilen kuitenkin näin kun joutsenpariskunta vielä lensi kohti Peräjärveä. Ei ole tänä kesänä perheonni tätä pariskuntaa kohdannut, toivottavasti ensi kesänä. Elämäni ensimmäistä kertaa näin myös kaulushaikaran, jokin aika sitten, kun se lensi tästä yli. Se on myös ollut kesän tuossa läheisellä Peräjärvellä, yksikseen sekin elellyt. Ehkä sekin saa ensi kesäksi puolison itselleen.

Yksi syysiltojen viehätys ja jännitys on myös lepakot. Yhtenä iltana kun sytytin ulkovalot ja jäin seisomaan ulkorapulle, pari lepakkoa teki syöksylennon jos toisenkin. Ei nyt ihan tukka lähtenyt päästä. Kai ne hyönteisiä napsivat valokeilasta. Jokin aika sitten kuuntelin Ylen lepakkoiltaa. Siinä muistutettiin vanhasta konstista: valkoisesta lakanasta. Tuli lapsuus mieleen,  muistan, että mummulan vanhan aitan luona näitä lakanoita leviteltiin elokuisina öinä sen toivossa, että oltaisiin nähty lepakko. Senkin muistan, että samalla vähän pelottikin.

Iita-mummu on varmasti ihmeissään katsellut pilvenreunalta kun me äidin kanssa olemme keränneet omenat vanhoista omenapuista. Milloin lienee satoa viimeksi kerättykään? Sitä on tullut yllinkyllin tänä syksynä ja äitini on valmistanut niistä omenahilloa. Tällä viikolla viimeksi kerättiin taas kolme ämpärillistä. Punaisimmat omenat jäivät vielä kiikkumaan korkeimmille oksille.

Arkisemman puuhastelun osastoa on sitten ollutkin ikkunoiden pesu ja perusteellinen tiivistäminen. Saattaa olla, että sähkölaskussa jopa tulee säästöä. Sen verran kova veto viime talvena noista peräkammarinkin ikkunoista kävi. No, nyt se asia on pois päiväjärjestyksestä.


Syksyn ohjelmaan kuuluu myös se, että porstuaan tuotiin vanha iso miinalaatikko klapeille. Siihen kannetaan puita pitkin viikkoa sisälle lämpiämään.. Uunien hormit ovat jo lämmenneet ja vetävät taas hyvin. Tänään töistä tullessa laitoin tulet puuhellaan ja mukava lämpö levisi pian tupaan. Kivaa on taas puilla lämmitellä pirttiä.

Kissoilla on riittänyt ihmettelemistä kaikissa puuhissa. Ne on siitä hauskoja, että mukana pitää olla kaikessa tekemisessä, niin ulkona kuin sisälläkin. Niinpä viikonloppuna tiivistenauharullat sai kyytiä ja kun laitoin tulet hellaan, Vikke välttämättä halusi hypätä liedelle. No - tuli oli vasta syttynyt, joten annoin sen oppia ihan itse asian. Eipä kestänyt kauan kun alkoi tassun pohjia kuumottamaan ja tuli kiire toisaalle.



Kynttilät ja kissat eivät myöskään ole hyvä yhdistelmä. Minulla kuitenkin palaa tässä tuvassa yksi kynttilä iltaisin. Kaunis lyhty, jossa on lasi, ei pala kissantassut eikä tupa. Bonuksena vielä kaunis katseenvangitsija eli varjojen leikki tuohon leivinuunin kylkeen.


Syksy on hienoa aikaa! Uudet talvirenkaatkin tuli jo hankittua ja ne ovat jo käytössäkin, joten pakkasaamujakaan ei tarvitse ajamisen puolesta murehtia. Kaikki on kohdallaan juuri nyt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti