Tunnelmia tuvasta

En muista aikaa, milloin olisin saavuttanut sen joulun tunnelman minkä tänä vuonna sain kokea. Yksi kavereistani sanoikin, että "olet ilmeisesti oikeassa paikassa nyt". Ja niin se on - Mummulan joulu on ollut tunnelmaa täynnä ja tuntunut pitkästä aikaa aidolta ja oikealta joululta. Aattona vein kynttilät mummulle, papalle ja Raimo-enolle. Herkistävä ja tunteellinen, ne ovat ne osuvimmat sanat.

Kun ulkoa tulee tupaan, tulee aina yhtä hyvä olo. Tupa, talon sydän on punaisessa koristeluissaan  ja valoissaan juuri sellainen vanhanaikainen, kunnon maalaistupa. Toki jo jotain uuttakin vuosien saatossa saanut ympärilleen, mutta se vanhan talon henki on ja pysyy.

Jouluvieraitakin saimme kun molemmat vanhempani kävivät. Isä ja hänen elämänkumppaninsa eilen ja äiti tänään. Molempina iltapäivinä istuimme pitkään ja juttelimme kaikesta. Se, että on Mummulassa tarkoittaa myös sitä, että on lähempänä omia vanhempiaan. Tärkeä asia ja yhä tärkeämmäksi tulee kun vuodet vierivät. Voidaan käydä puolin ja toisin ja piipahtaa ilman erityisiä kutsumisia tai järjestelyitä. Mukavaa ja luonnollista, kun matka on lyhyt. Isällä ei ole tietokonetta ja tulostinkin heille tämän blogini joululahjaksi. He molemmat olivat kovasti paljon pitäneet blogistani ja lukeneet sen aattoiltana alusta loppuun.

Koirat ottivat vieraat avosylin vastaan, kuinkas muuten. Ehkä vähän liiankin, tuvan sohvalla meinasi tulla ahdasta. Mummu -nimen koirat jo tietävät ja tuntevat ja mummua odotettiin ikkunassa muutamaankin otteeseen, kun menin tänään sanomaan, että "mummu tulee kohta". Tuliaisiin on jo opittu: siankorvia, puruluita ja mitä milloinkin.

Loppuelämänkaveri lähti tänään töihin ja vei Varren mennessään. Vieläkään pojat ei oikein tule toimeen ja niitä joudutaan pitämään erillään. Hyvän joulun toivotukset jo sentään neniteltiin portin kahta puolen, tosin sekin loppuin murinaan. Aikamoista säätämistähän se on, mutta pitää vaan muistaa se. Mistä ovesta kukakin koira sisään tai ulos. Toivottavasti sekin vielä joskus loppuu ja elämä palautuu normaaliksi.

Huomenna tulee iltapäivällä kaksi mottia kuivaa koivuklapia. Siinä sitten tietää mitä tekee illalla ja seuraava päivänä. Puut on saatava liiteriin. Tervetuloa talkoisiin! Onneksi meillä on täällä pressuja, joten ihan kaikkea ei tarvitse heti huomenna rehkiä. Edessä on siis parit arkivapaat ja uudenvuoden aatonkin olen etätöissä. Odotan jo, että kun vuosi vaihtuu, niin meillä palaa jätkänkynttilät pellolla.

Ei siis tarvitse lähteä kaupunkiin vielä pitkään aikaan. Ja muutenkin, Mummula tarvitsee vakituisen asujan.

Rakkaudesta Mummulaan

Mummula saa tänä vuonna jouluisen tunnelman vanhaa pihasaunaa myöden. Hain tänään kuusenoksia ja ihanaa tuoksua tupaan. Mummun vanha, vuotava Arabian maitokannu sai tehtäväkseen toimia "kukkamaljakkona". Kaunis se on edelleen, vanhana ja kolhiintuneenakin.

Tulin tänne eilen viikon ikävän jälkeen. Onneksi linnuilla oli riittänyt ruokaa, mutta kyllä täydennystäkin kaivattiin. Laitoin eilen illalla aamuksi jo valmiiksi talipallot ja siemenet. Aamulla odotin jo malttamattomana, että milloin pikkulinnut tulevat. Ja tulihan ne kaikki ihanat tutut. Myös tämä pieni hömötiainen. Olen siihen jotenkin erityisen ihastunut. Se on parikin kertaa tullut valoisaan aikaan ihan viereen oksalle katsomaan kun vien lisää siemeniä. Joku mies kertoi luontoillassa radiossa mikä luottamus voi syntyä pikkulintujen ja talviruokkijan välillä. Hän oli kokenut myös sen, että tiainen oli tullut hänen kädelleen ja hakenut siitä siemenen.

Tein tänään etäpäivän. Aamulla kun herättiin koirien kanssa, astuin tupaan ja laitoin kynttilän palamaan, niin huokaisin syvään. Voiko ihanampaa "etätupaa" ollakaan. Koirien kanssa on mukava tehdä etätöitä, käydään välillä ulkona ja taas jatketaan. Alkaa myös työt hiljenemään , sen huomaa selvästi. Sähköpostia tuli tänään enää vähän normaaliin verrattuna.

Joulusta on tulossa haikeakin. Enoni, joka on asunut lapsuutensa täällä Mummulassa, nukkui pois maanantaina äkillisen sairauden murtamana. Siitä olen iloinen, että viime kesänä sain tavata hänet useamman
kerran, kun hän vieraili täällä vanhojen autojen asioilla. Meillä oli monenlaista juttua kaikesta vanhasta. Viimeisen kerran kun hän kävi täällä syksyllä ja kertoi ensikesänä pidettävästä evakkokulkueesta Kangasalla. Vanhat puupyöräiset hevoskärryt, jotka ovat varastossa, hän oli luvannut lainata kulkueeseen. "Kuule, mä alan nyt eläessäni antaa omaisuuttani pois, en tee niillä enää mitään", hän kertoi tutulla mentaliteetilla. "Haluatko Marita nuo hevoskärryt sitten kun evakkokulkue on ohi?" Juttu jäi siihen ja tyydyin vain ihastelemaan kärryjä.

Kalenteri on kyllä tänä vuonna suosiollinen joulun pitoon. Pitkään voi nauttia tunnelmasta ja levätä koko viikon ja ylikin. Valmistelujakin ehtii hyvin tehdä. Tänä vuonna meillä jännitysmomenttina on kinkunpaisto. Miten se tuolla leivinuunissa oikein onnistuukaan!

Toivotan kaikille blogini ystäville Tunnelmallista ja rauhallista joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

Se suuri ja merkittävä ero!

Olen ollut nyt viikon Mummulassa yhteen soittoon ja käynyt täältä töissä. Matka siis 57 km ovelta ovelle. Tänään oli ensimmäisen kerran aika paha ajokeli takaisin tullessa. Rekka kun tuli vastaan, niin
näkyvyys oli kertakaikkiaan sen jälkeen nolla. Lumi pöllysi kunnolla. Ajelin kuitenkin koko matkankin varovasti ja sillä vauhdilla mikä tuntui itselle sopivalta. Jos jonoa kertyä taakseni, niin poikkesin aina pysäkille. Kiireisille pitää antaa tietä. Minulle tärkeintä oli päästä perille kun karvalapsetkin odottivat minua täällä keskenään.

Ajoin iltapäivähämärissä tuohon pihaan ja tööttään aina koirille tiedoksi, että täältä tullaan! Yllätys olikin aika suuri tänään kun näin, että  vanhan saunan seinustalla olevia heinäseipäitä pitkin kiipeää "Joku". Laitoin auton nopeasti parkkiin ja huusin "Seis".  Tonttu-Ukko jähmettyi paikoilleen. No, pyysin anteeksi tökerää käytöstäni ja luvattiin nähdä vielä uudestaan joulunaikaan.

Kuten myös apureiden kanssa, jotka näin tässä jokin aika sitten vanhan tallin ikkunassa. Ne ovat täällä kuulemma tarkistamassa uusia asukkaita. Joskus täällä on asunut jokunen tuhmakin, näin kertoi Tonttu-Ukko. Sen takia pyörivät nyt täällä nurkissa. Sanoin Tonttu-Ukolle, että koiria ei tarvitse pelätä ja me kaikki ollaan kilttejä, jotka nyt täällä asutaan. Luvattiin vielä nähdä joulunaikaan.

Tänään tajusin mikä on se suurin ero kaupunkiasumiseen verrattuna ja mikä saa minut pysymään täällä niin paljon kuin mahdollista. Illat! Vai pitäsikö sanoa vapaus! Iltaisin on paljon kaikkea tekemistä ulkona ja koirat ovat koko ajan siinä mukana tekemässä kaikkea omaa kivaa. Milloin juostaan kilpaa, milloin kaivetaan purukasaa, taistellaan kepistä tai mitä ikinä ne keksivätkin.

Aamulla kun herään, päästän koirat ulos ja puen lenkkivaatteet päälle. Ira on jo tehnyt silloin omia puuhiaan, Jesse odottaa yleensä oventakana. Käydään kyllä aina myös iltaisin lenkilläkin, mutta tänäänkin jäin sitten tekemään lumitöitä, virittelemään jouluvaloja tai mitä milloinkin ja koirat saa puuhastella vapaana mukana. Niiden kanssa tulee aika paljon myös leikittyä, Iran kanssa on aikamoiset taisteluleikit, Jesse taas mielellään "tokoilee" eli tänäänkin tehtiin hyppyharjoituksia. No - kaatuneen puunrangon yli, joka oli n. metrin korkealla, mutta kuitenkin! ´

Tänään tein iltapuhteeksi pihaan valoteoksen vanhoista heinäseipäistä. Sen nimi on Mummula Brightness Design!  Hieno! Vaikka itse sanonkin!

Harrastan täällä Mummulassa roskien kierrätystä. Ja kaikki mikä palaa, poltetaan ulkona tynnyrissä tai käytetään sytykkeenä jonkin verran pesässä. Sitä varten ostan yhden paperikassin viikossa, jonne aina
laitan poltettavat roskat ja se on tässä tuvassa tuossa allaskaapin ulkopuolella helposti saatavilla. Tänään koirat olivat ilmeisesti halunneet ilahduttaa minua. Roskat oli silputtu pieniksi "hiutaleiksi" lattialle. Ehkä ne halusivat auttaa jouluvalmisteluissa. "Hei, koristellaan myös tuvan lattia!"

Työnantajani on kyllä kullanarvoinen! Sovin eilen esimieheni kanssa, että teen jouluun asti vähän lyhempää päivää. Voin lähteä aina kun sopiva hetki ja hommat pulkassa. Ei tarvitse koko matkaa ajella pimeässä ja ehtii vähän järjestelemään joulua.  "Harjoittelen" siis edelleen täällä Mummulassa asumista. Huomenna on etäpäivä, sitten parina päivänä taas keskustaan. Lauantaiksi olen luvannut antaa ystävälleni Katjalle, joka omistaa Tassuparin (tassupari.nettisivu.org/) vapaapäivän omiin joulujärjestelyihin. Yksinyrittäjällä niitä vapaita on harvassa ja silloin saan taas myös toteuttaa itseäni kaupan tiskin takana. Olen ollut aikaisemminkin ja huomannut, että olen aika hyvä myyjä. Jos myyn tuotetta johon uskon, niin aika todennäköisesti saan sen myös kaupaksi!

Ensi viikolla vielä Jyväskylän reissua, mutta sitten koko ihana joulunaika täällä Mummulassa.  Vähänkö ihanaa!

Arki-illan askareita

Olen tämän marraskuun viimeisen viikon ollut kokonaan Mummulassa  ja käynyt täältä töissä. Pari päivää Jyväskylässä, yksi etäpäivä ja vielä toinen eli huominen Tampereella. Hyvin on sujunut, vaikka usein tämä aika luokitellaan vuoden surkeimmaksi.

Kotiin tulon jälkeen on ensin vimmaiset halaukset koirien kanssa. "Rakastan, rakastan, ihanaa kun olette odottaneet..." Kun vaatteet on vaihdettu, lähdetään koirien kanssa ulos. Ne on niin innoissaan ja keppiä tuodaan ja keppiä viedään! Ira tekee mahtavia loikkia, Jesse ottaa hiukan maltillisemmin. Niin ihanaa, että tämän kaiken voi tehdä omassa ympäristössä tai pellolla - eikä vaaraa autoista, naapureista, pyöräilijöistä eikä muistakaan..

Kun isommat energiat on saatu purettua, alan lämmittämään eli laitan tulet kahteen uuniin. Peräkammarin varaava pystyuuni on aivan ihana. Se ei tarvitse paljon, kun on eilen lämmitetty kunnolla. Ja taas on pari
huonetta sopivan lämpöisenä. Tuvassa laitan leivinuuniin valkeat. Kuivat puut ja tuohet syttyvät kerrasta. Tuoksuu hyvältä.

Sitten taas lähdetään ulkohommiin. Lintulaudat tarkistan joka ilta, pitääkö täyttää tai siivota kakat pois lintutalon katolta. Sen jälkeen tänään vielä kuljetin kottikärryllä puita tupaan lämpiämään. Ja toki lyhty sai uuden kynttilän. Koirat puuhailee omiaan pihalla kun itsekin jotain puuhastelen ja jotenkin niin rentouttavaa. Lähdettiin sitten myös taskulampun valossa tekemään peltolenkki. (Otsalamppu on vielä ostamatta). Kun hitusen on lunta ja kuu-ukkokin taivaalta kurkistelee, niin näki kyllä ilman lamppuakin. Pellolle näkyy myös kylän valot.

Työmatkalta Jyväskylästä tullessa poikkesin ostamaan ikkunatiivisteitä ja teippiä. Siinä tulevaksi viikonlopuksi yhden sortin ohjelmaa. Niin ja mummun vanha piirakkalauta asennetaan tänä viikonloppuna hyllyksi tuvan toisen ikkunen päälle.

Hämäränhyssyä joulufiiliksissä

Kaverini Kaarina kommentoi tänään seinälläni olevaa kuvaa, että "hämäränhyssy on ihanaa". Ja niinhän se on. Viikonlopun olen fiilistellyt tulevaa joulua Mummulassa, hämäränhyssyssä aamusta iltaan.

Viimeksihän aattoiltaa olen viettänyt Mummulassa v.1963, kun äiti oli "hakemassa" veljeäni laitokselta. Isän ja Merjan kanssa oltiin mummulassa. Tuvan nurkassa olevassa kuusessa oli oikeat kynttilät ja kuusenkoristekarkit kauniissa kiiltavissä papereissaan. Joulupukkikin kävi. Silloin joulussa oli monta jännittävää asiaa. Ehkä tänä jouluna saan takaisin sen saman tunteen, mikä silloin lapsena oli.

Eilen lämmitin saunan. Miten sekin tuntuu jotenkin niin mukavalta täällä Mummulassa. Voi mennä välillä vilvoittelemaan ulos ja ihailla samalla pihan kynttilöitä, valopilkkuja pimeydessä. Jotain ihanaa tunnelmaa
siinä vaan on. Joulusauna onkin tänä vuonna kynttilälyhtyjen valossa, niin ajattelin. Muutenkin täällä on todella hienoa koristaa myös piha joulunviettoon, ihan edes pikkuisen lunta kyllä tarvittaisiin.

Äiti kävi tänään lounaalla ja toi maistiaiseksi Kukkolan kristalli-piparkakkuja. Ne on kyllä tosi hyviä. Itse olen harjoitellut leivinuunin lämmittämistä nyt parina päivänä ja tänään suunniteltiin myös, että leivotaan jouluksi karjalanpiirakat leivinuunissa. Ja tokihan me yritetään siellä muutakin jouluruokaa valmistaa.

Tupa saa jouluksi uutta (lue:vanhaa) sisustusta kun ostettiin kierrätyksestä tänne sellainen puusohva, jossa voi ottaa päivänokosten lisäksi myöskin ihan kunnon yöunet. Toivon, että jouluun mennessä pääsen eroon myöstä tästä nykyisestä keittiönpöydästä ja tuoleista ja saan vihdoin kaikki vanhat, eriparia olevat tuolini pöydän ympärille. Tuolla vinttikomerossa oli joku vanha kapeahko ovi. Voisikohan siitä tehdä pöydän? Muuten: koska luulen olevani ihminen, jolla on peukalo keskellä kämmentä enkä osaa oikein mitään kädentaitoja, niin täällä niitä alan kuitenkin opettelemaan. Aloitan maalamisesta. Mutta opettelen myös käyttämään akkuporakonetta (vai mikään se on, millä voi ruuvata seinään kiinni jotain) ja ehkä yritän tehdä itse myös jonkinlaisen puisen kukkalaatikon. Suurin urakkani ensi kesänä on ehkä tuo Mummulan ulko-ovi. Siitä pitää vanhat maalit poistaa, se pitää hioa ja paklata ja laittaa sen jälkeen uusi maali. Odotan siis joulun lisäksi jo ensikesääkin. Loppuelämänkaverin kanssa ollaan suunniteltu myös jonkinlaista kaunista puuterassia tuohon sisäänkäynnin yhteyteen.

Ennen kesää kuitenkin tulee ihana, odotettu joulu. Täällä mummulan hämärissä vietetään rauhallinen ja tunnelmallinen joulu, mutta siitä sitten lisää seuraavissa kirjoituksissa.

Yksi toive olisi ylitse muiden. Jos lunta tulee, niin pääsisi vielä rekiajelulle. Tietääkö Tiina Puntarista onko täälläpäin sellainen mahdollisuus tarjolla?

Rekikuva tulee linkistä  http://lappi.sparkjoe.com/minnan/files/2012/10/12_Rekiajelu_paakuva-300x199.jpeg

Mummulan lämpöä marraskuussa

Illansuussa tultiin karvalapsien kanssa Mummulaan ja ensimmäinen tehtävä oli lämmitys, kuinkas muuten. Loppuelämänkaveri oli viime viikonloppuna kantanut ison puulaatikkollisen koivuhalkoa sisään ja tuvan rottinkikorissakin oli valmiiksi pienempää halkoa hellan pesään.

Peräkammarin uuniakin oli viime viikonloppuna alettu lämmittämään, joten minäkin sitten ajattelin, että laitan sinne tulet ja laitoinkin. Tein työtä käskettyä ja ladoin puut pystyasentoon uunin takaseinälle ja tuohta sinne väliin. Kerrasta syttyi ja tuntui mukavalta. Kunnes huomasin, että savua pussutti aikalailla uuninluukun välistä ja kun avasin luukun, niin oikein musta savupilvi pöllähti ilmaan. Ei muuta kuin ikkunat ja ovet auki ja alkoihan se sitten uunikin vetämään. Harjoittelua tämä maalla oleminen.

Leivinuuniin en laittanut tulta, pitää saada loppuelämänkaverilta vielä ohjeet, että mitä nuo kaikki pellit oikein olivatkaan. Hyvältä tuntuu kuitenkin, että peräkammarin uunissakin on tuli. Siihen viereen voi talvipakkasilla asettautua lukemaan. Olen aina haaveillut sellaisesta ja nyt se on totta. Jouluna luetaan peräkammarin uunin lämmössä.

Nalle matkasi mukana Mummulaan. Se on vajaa 50-vuotias ja Iida-mummu on sen minulle ostanut. Olin varmaankin silloin ehkä neljä vuotias ja mummun kanssa junalla Järvenpäässä sukuloimassa. Merja oli varmaan matkassa mukana, mutta ei kyllä mielestäni muita. Nalle ostettiin helpottamaan koti-ikävää. Olen todella kiitollinen äidilleni, että hän on säilyttänyt Nallen. Sain se vuosikymmenten jälkeen itselleni. Silloin kun itsellä oli tarpeeksi järkeä arvostaa Nallea.

Kissakin pitää Mummulassa toki olla. Tämä meidän löysi heti oikean paikan.

Ihan oikea kissa Mummulassa oli Pörri. Mummun rakas ystävä monien vuosien ajan. Muistan kun sanoin mummulle, että Pörri pitää rokottaa, kun oli kissaruttoa liikkeellä. Ja että hoidan kyllä sen. Mummu ei uskonut, että koko hommasta tulisi yhtään mitään. Eihän Pörri ollut koskaan ollut missään muualla saati autossakaan. No - Pörri pakattiin putkikassiin muuten, mutta pää jäi näkyviin ja ajoin sitten punaisella v. 1970 vuosimallin Ford Escortillani Vaalamon vastaanotolle. Pörri rokotettiin kassissa ja koko reissu oli tehty alta puolentunnin. Mummu oli niin iloinen kun tulimme takaisin ja päivitteli pitkään Pörrille, että "siehän se viisas kissa olet". Niin se vaan tapahtuu, Pörrihän ei huomannut koko asiaa.

Matkalla Mummulaan kävin viemässä kynttilän mummun ja papan haudalle. Kuhmalahden vanha hautausmaa oli kaunis. Paljon kynttilöitä ja vanhojakin hautakiviä. Sankarihaudat olivat erityisen kauniita, jokaisen sankarin kohdalla oli kaunis led-valo. Kiitos ja kunnia heille kaikille.

Syysviikonlopun tunnelmia

Kesän jälkeen ensimmäinen viikko kaupungissa meni joten kuten näiden kesän aikana "villiintyneiden" hovawarttien kanssa. Perjantaina pääsin lähtemään Mummulaan vasta kuuden jälkeen, joten loppumatkaa köröteltiin hämärissä ja pilkkopimeässä saavuttiin perille. No, kunhan saatiin ulkovalo päälle ja tulet uuniin, niin kaikki hyvin. Fiilis oli hyvä, kotona ollaan. Ehdin lämmittämään taloa ja katsomaan "Vain elämää" Neloselta. Ihan mahtava ohjelma.

Lauantaina aamulla herättiin jo aikaisin, ensimmäisen kerran. Mentiin sitten vielä pötköttelemään ja miettimään tulevaan päivää. Ja nimenomaan mentiin, kaikki kolme. Minä keskellä ja hovawartit molemmissa kainaloissa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Tunsin olevani jo vähän liiankin rakastettu. Eikä kylmäkään ollut.

Äiti poikkesi iltapäivällä ja toi tuliaiseksi mehiläisvahakynttilät. Suosittelen. Ne eivät valu ja tuli palaa tosi kauniisti. Ensin ajattelin niitä säästellä, mutta sitten onneksi tulin järkiini. Tuli rätisee uunissa ja
kynttilä palaa kauniisti tuossa edessäni. Tuvassa on hyvä ja lämmin tunnelma.

Kuten oli saunassakin. Saunoin pitkän kaavan mukaan ja liottelin jalat pesuvadissa ja omatoimista jalkahoitoa päälle. Täällä ihan maalla on se hyvä puoli, että ulko-ovelle voi mennä rauhassa välillä haukkaamaan happea. Sellainen ajatus tuli tänään, että kun lunta tulee, niin "onhan meitä, kaikenlaisia enkeleitä" eli jos ottaisi tulevana talvena elämänsä ensimmäiset lumikylvyt.

Koirat olivat taas ihan villinä kun "vieraita" kävi. Ira rakastaa mummua ja haluaa koko ajan halata ja olla sylissä. Jesse on vähän viileämpi, mutta kyllä sillekin silitykset kelpaa. Äidin lisäksi täällä kävi myös Kuortin Merja.  Siitä on monta vuotta kun ollaan nähty viimeksi. Raimo-eno, Merja ja Timo kävivät tänään hakemassa vuoden 1961 Mersun, joka on ollut täällä säilössä vanhojen autojen hallissa vuosikausia. Nyt tuo upea peli pääsee taas tienpäälle. Se on todella hieno, pölyisenäkin.

Olen viimeistä päälle eläinrakas, mutta en voi olla kiroamatta: "Voihan supikoirat"! Niitä on kyllä ihan liikaa. Jätökset ovat ällöttäviä ja niitä tänäänkin aamusta löytyi ihan pihasta, saati pellolta. Yök. Iralla on jotain ihme alkukantaista viettiä, se nimittäin hieroo aina noissa kakkakasoissa molemmin puolin kaulaansa. YökYök. Muilta osin mukava oli tehdä havaintoja pienistä sorkkien jäljistä pelolla ja nähdä taas joutsenten nousevan lentoon.

Ja sitä itseään on siis molemmin puolin.  No kotiin tullessa ämpäriin vettä ja shampoota, kumihanskat käteen ja sekä pesu että huuhtelu juuriharjan kanssa. Ira tietää sen ja istuu kyllä ihan nöyränä paikallaan ja antaa harjan viuhua. Muutenhan täällä koirien kanssa on todella hyvä olla ja ne molemmat nauttivat myös. Sen näkee ihan kaikesta, myös "naamasta".

Calluna ja kanervat ovat pihalla kauniita. Tänään otin krassit pois kottikärrystä ja mietin, että tyhjennänkö kärryt kokonaan talveksi vai istutanko siihenkin vaikka kanervia ja laitan havuja, pitää nyt suunnitella. Mummulan peltojen kyntötyöt on myös aloitettu ja traktrori jurnutti alapellolla koko päivän. Paljon on hommaa maajusseillakin mitä tässä on seurannut. Varmaan kylläkin ihan palkitsevaa, työnjälki näkyy heti ja omien aikataulujen kanssa mennään.



Onneksi vielä huominen maanantaikin vielä Mummulassa. Etäpäivä. Kiitos työnantajan ja Saunalahden! Ai niin, puut ovat uunissa syttyneet nyt joka kerta kerrasta. Taidan siis olla myös jotain oppinut täällä!

Mummulassa valmistaudutaan talveen

Loppuelämänkaveri teki puuvarastoon "uudet" seinät ja oven, kierrätyslaudasta, kuinkas muuten. Hienokin siitä tuli, minun silmääni. Nyt ei tuiskuta lunta puuvarastoon. Metrin koivuhalkoa haettiin isältä ja monta haapaa kuivuttuaan päätyy myös pesään.  Nuohooja kävi monen vuoden jälkeen. Nyt meillä on ollut tuli jo leivinuunissakin.

Haapa on puu mitä haukutaan. Huono lämpöarvo, leviää kuin kulovalkea. Mutta NIIN kaunis minusta. Ihanassa kesätuulessa haapa havisee silkkisesti, syksyllä taas se näyttää ihanat keltapunaiset lehtensä. Eilen kun aamulla ajelin työmatkaa Kuhmalahdelta kaupunkiin ja sama illalla, niin mietin, että miksi lauletaan keltaisesta toukokuusta kun oikeasti se keltainen kuukausi on kyllä syyskuu. Mahtavan ihanaa keltaista maisemaa koko matkan Vääksyn kartanon jälkeen. Lämmittäjänä haapa on rehellinen ja reilu: ei nokea tulipesää, palaa ja lämmittää. No, sitä tarvitaan vähän enemmän kuin koivua, että saadaan tupa lämpöiseksi. Mutta mitä sitten?

Sähkömieskin kävi tällä viikolla laittamassa kriittiset asiat kuntoon. Nyt on peräkammarin vaarallinen sähköjohto kiinni ja eteiseen tulee valo. Helpottaa elämää. Kotoisuus senkun lisääntyy. Vielä on muutama nurkka, mihin sähkömiestä tarvitaan, kun vaan saadaan aikataulut sopimaan.

Lumityöntekijä on tilattu. Loppuelämänkaveri siivosi kotitien laitoja viime viikolla ja puska poikineen sai väistyä. Nyt on talvella lumitöidenkin ajaminen selkeää.Pelargonia pääsi sisälle reilu viikko sitten ja sehän alkoi siitä kiittämään. Nuppuja on tullut kuusi ja ensimmäinen jo auennutkin. Vielä minä opin näitäkin
asioita.

Sänkipellon lenkit koirien kanssa ovat yhtä kurassa tarpomista. Kyllä on märkää. Ei ole ihme, että leikkuupuimurit eivät ole kaikille pelloille päässeet ollenkaan. Täälläkin Mummulan alapelloilla vesi
seisoo ihan lammikkoina. Kuusitoista kuratassua kyllä tietää tosissaan siivoamista sisällä päivittäin.

Vaan ei haittaa kuraiset pellot Iraa. Kultainen syksy näkyy kuvissa, joissa kultainen Ira lentää. Se etsii kuralätäköistä vesikirppuja ja toivoo koko pienestä sydämestään, että edes joku lintu lehahtaisi lentoon pusikoista. Yhtenä iltana pari peuraa oli pellolla ja silloin kyllä lennettiin. Mutta niin lensi peuratkin! Ne tekee upeita loikkia. Onneksi vastaan tuli aika leveä joki, jonka yli peurat lensivät ja koirat hukkasivat jäljet ja tulivat takaisin. Peuroilla oli kuitenkin ehkä noin sadan metrin etumatka.

Elämä jatkuu

Täällä Mummulassa jotenkin herkistelee. Paljon on ajatukset mummussa ja papassa ja omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Päivittäin tulee asioita vastaan, jotka näistä asioista muistuttaa.

Nyt ajatukset ovat pari päivää olleet sota-ajan ihmisten elämässä. Löysin vinttikomerosta pinon vuoden 1943 Karjala-lehtiä ja hellävaraisen puhdistuksen jälkeen pysähdyin niitä lukemaan. Ensimmäisenä pysäytti lukuisat kuolinilmoitukset. Ylikersantti, sotamies, lotta, vääpeli... nuoria ihmisiä, kaikki jonkun rakkaita läheisiä. Samasta perheestä montakin poikaa.

Toisaalta, kun sanomalehden käänsi toisinpäin, takasivulle, niin huomasi, että elämä jatkuu. Monenlaista myytävää ilmoitettiin ja monenlaista työpestiä oli avoimena. Kauppiaat yrittivät ilmoituksilla saada rahojaan takaisin niiltä, jotka sodan syttyessä olivat velkaa jääneet. Talo myytävänä Viipurissa, maatila toisaalla. Hevosia ja ajokoiria haluttiin ostaa.

Yksi yleisönosastokirjoitus kosketti. Siinä sotamies kirjoitti, että oli hankkinut piikkilankaa ja tehnyt siitä aitaa sen tähden, että kaikkien lähinaapureidenkaan ei tarvitsi lehmiä niin paljon kaitsea. Ensimmäiselle
lomalle rintamalta päästyään hän huomasi, että piikkilanka-aitaa oli kaadettu ja hän korjasi viat. Seuraavan kerran koko piikkilanka-aita oli varastettu. Hän toivoi kirjoituksessaan, että piikkilanka olisi jollakin suomalaisella tallessa ja jos hän kaatuu sodassa, niin hänen perheensä saisi piikkilangan, koska oli siihen aikaan varsin kallista.

Myös muuta muistoja herättävää on löytynyt. Kuten papan naulalaatikko. Tai mummun punertava taikinasaavi. Elämä jatkuu, kiitos monen sankarivainajan, myös täällä Mummulassa! On poltettu roskapuuta ja muuta roinaa. Puuvajan seinät ovat korjauksen alla, samoin silta navetan vintille.

Aamuisin tehdään lenkki sänkipellolla ja varsinkin Ira suhaa ympäri peltoja ja pusikoita tuhatta ja sataa. Tänään illalla sattui pari peuraa olemaan samaan aikaan paikalla ja koirathan läht! No peuroilla oli onneksi reilun sadan metrin etumatka ja kaikki koirat palasivat jonkin ajan kuluttua takaisin. Maalla sattuu ja tapahtuu. Muutenkin tänään taas tajusin, että on koirien elämää olla täällä. Ne saavat olla koko päivän ulkona ja puuhastelussa mukana ja välillä makoilla ja pitää tuumaustaukoja pihassa.

Kävin tänään äidin kanssa vielä askartelemassa pari tärkeää synttärikorttia. Loppuelämänkaverin lapsenlapset ja  esikoiset ovat tänä syksynä 4-vuotta. Laitetaan tänne kuvat nelisivuisten korttien kansista, mutta jos tapaat sankarit jossain, niin ei saa kertoa.

Loma kuluu ja sen loppu on näkyvissä. En millään, en millään, tahtoisi muuttaa kaupunkiin. Pyristelen täällä niin pitkään kuin mahdollista. Tokihan täällä talveakin ollaan, mutta ehkä se on enemmän viikonloppuasumista. Kunnes osaa tehdä sen oikean ratkaisun.