Elämä jatkuu

Täällä Mummulassa jotenkin herkistelee. Paljon on ajatukset mummussa ja papassa ja omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Päivittäin tulee asioita vastaan, jotka näistä asioista muistuttaa.

Nyt ajatukset ovat pari päivää olleet sota-ajan ihmisten elämässä. Löysin vinttikomerosta pinon vuoden 1943 Karjala-lehtiä ja hellävaraisen puhdistuksen jälkeen pysähdyin niitä lukemaan. Ensimmäisenä pysäytti lukuisat kuolinilmoitukset. Ylikersantti, sotamies, lotta, vääpeli... nuoria ihmisiä, kaikki jonkun rakkaita läheisiä. Samasta perheestä montakin poikaa.

Toisaalta, kun sanomalehden käänsi toisinpäin, takasivulle, niin huomasi, että elämä jatkuu. Monenlaista myytävää ilmoitettiin ja monenlaista työpestiä oli avoimena. Kauppiaat yrittivät ilmoituksilla saada rahojaan takaisin niiltä, jotka sodan syttyessä olivat velkaa jääneet. Talo myytävänä Viipurissa, maatila toisaalla. Hevosia ja ajokoiria haluttiin ostaa.

Yksi yleisönosastokirjoitus kosketti. Siinä sotamies kirjoitti, että oli hankkinut piikkilankaa ja tehnyt siitä aitaa sen tähden, että kaikkien lähinaapureidenkaan ei tarvitsi lehmiä niin paljon kaitsea. Ensimmäiselle
lomalle rintamalta päästyään hän huomasi, että piikkilanka-aitaa oli kaadettu ja hän korjasi viat. Seuraavan kerran koko piikkilanka-aita oli varastettu. Hän toivoi kirjoituksessaan, että piikkilanka olisi jollakin suomalaisella tallessa ja jos hän kaatuu sodassa, niin hänen perheensä saisi piikkilangan, koska oli siihen aikaan varsin kallista.

Myös muuta muistoja herättävää on löytynyt. Kuten papan naulalaatikko. Tai mummun punertava taikinasaavi. Elämä jatkuu, kiitos monen sankarivainajan, myös täällä Mummulassa! On poltettu roskapuuta ja muuta roinaa. Puuvajan seinät ovat korjauksen alla, samoin silta navetan vintille.

Aamuisin tehdään lenkki sänkipellolla ja varsinkin Ira suhaa ympäri peltoja ja pusikoita tuhatta ja sataa. Tänään illalla sattui pari peuraa olemaan samaan aikaan paikalla ja koirathan läht! No peuroilla oli onneksi reilun sadan metrin etumatka ja kaikki koirat palasivat jonkin ajan kuluttua takaisin. Maalla sattuu ja tapahtuu. Muutenkin tänään taas tajusin, että on koirien elämää olla täällä. Ne saavat olla koko päivän ulkona ja puuhastelussa mukana ja välillä makoilla ja pitää tuumaustaukoja pihassa.

Kävin tänään äidin kanssa vielä askartelemassa pari tärkeää synttärikorttia. Loppuelämänkaverin lapsenlapset ja  esikoiset ovat tänä syksynä 4-vuotta. Laitetaan tänne kuvat nelisivuisten korttien kansista, mutta jos tapaat sankarit jossain, niin ei saa kertoa.

Loma kuluu ja sen loppu on näkyvissä. En millään, en millään, tahtoisi muuttaa kaupunkiin. Pyristelen täällä niin pitkään kuin mahdollista. Tokihan täällä talveakin ollaan, mutta ehkä se on enemmän viikonloppuasumista. Kunnes osaa tehdä sen oikean ratkaisun.