Muutettu on!

Minä olen aina halunnut tällaista paikkaa, vaikka nyt sen vasta olen ymmärtänyt ihan sydänjuuriani myöden. Juuri tällaista! Sopivan kaukana ajotiestä ja naapureista. Vanhan talon ja maatilan pihapiirin. Olen aina haaveillut, että minulla on tupakeittiö, jossa on tulisija ja sohva. Nyt on kaikki nuo kolme asiaa. Sen lisäksi pidän niin tästä ajatuksestakin asua samassa talossa, missä äitini perhe on aikoinaan asunut. Tavaratkin löytävät paikkansa pikkuhiljaa.

Kaikenkaikkiaan muuttoviikonloppu oli oikein mukava. Eero-poika ja vävypoika Juuso tulivat tänne Mummulan päähän auttamaan tavaroiden purkamisessa. Ja kun tavarat oli kannettu, niin loppuelämänkaverin kanssa he kaatoivat vielä ison, vanhan ja lahon koivun tuvan ikkunan edestä. Ja se kaatui juuri siihen paikkaan, minne oli suunniteltu! Se käy kun sen osaa. Hyvä kun se nyt nurin, ei tarvitse ajatella, että se seuraavana syysmyrskynä kaatuu talon päälle. Pikkuisen huono asia käpytikalle, joka juuri siihen koivuun näyttää vieneen kävyt ja siinä niitä nokkineen. No, onhan tuossa pellon reunassa toinen vanha koivu, menköön tikka siihen.

Lintujen ruokantapaikalla on kuluneella viikolla ollut jonkinlainen tragedia. Omenapuiden alta löytyi punatulkun siipi. Ei mitään muuta merkkejä mistään taistelusta. Voiko se olla haukka tai pöllö keskellä päivää? Olisiko punatulkku kuollut jostain muusta syystä ja orava olisi se napannut? No, tähänkin on varmaan totuttava täällä luonnon keskellä. Silti tuosta siiven löytymisestä tuli vähän surullinen olo. Luonnon kiertokulkua tuokin.

Rintamamiestalon etuja on se, että porstuasta (eteinen) on ovet joka suuntaan. Peräkammariin ja tupaan ja peräkammarista taas välikammariin, joten ympäri päästään. Meillä on metallinen koiraportti tuvan ja kammarin välissä. Näin meillä on jo aika sujuva taktiikka siinä, miten koirat tulee tai menee ulos ja sisään, vuoronperään, kun Varrea ja Jesseä ei uskalla pitää portin samalla puolella. Hyvin meni tämäkin viikonloppu. Ja ehkä nuo pojat vielä tottuu. Häntä heiluu molemmilla portin kahta puolen. Varrella vielä pientä pelkomurinaa, jolloin Jesse taas hämääntyy siitä täysin ja pelkää varmaan myös, että tappeluko tästä tulee ja poistuu vinkuen paikalta. Viisas poika.

Eilen muuttokuormaa tuodessa tapasin tuossa Mummulan tien päässä joskus asuneet Tuulan ja Raijan. Nousin autosta tervehtimään ja voi kun siitä tuli lämmin ja hyvä fiilis. Siinä mietittiin, että paljonko siitä on aikaa kun viimeksi nähtiin. Varmasti pitkälle yli 30 vuotta. Raija kertoi, että hänellä on vieläkin tallella Merjalta ja minulta saatu rippilahja, valkoinen  katekismus. Tuntui niin hyvältä, kun toivottivat tervetulleiksi asumaan tänne maalle ja olivat muutenkin kuin vanhat tutut. Kutsuin heidät Mummulaan kahvittelemaan ja muistelemaan menneitä.

Huomenna vielä kaupunkiasunnon loppusiivous ja sitten tämä rutistus on tässä. Tiistaina töihin.

Tämä tuntuu niin oikealta

Muistatko Jussi, kun olen ainakin kaksi tai kolme kertaa puhunut sinulle Mummulasta ja omista haikailuistani muuttaa tänne? Varmaan viimeksi loppukesästä 2011 kun kerroit, että "No nyt sinne on juuri yksi hevostyttö muuttamassa". Nyt se "hevostyttö" olenkin minä.

Olen tuonut tänne jo tavaroita ja osa on jo löytänyt oman paikkansakin. Loppuelämänkaveri tyhjensi tänään kaupungissa varastoni ja toi tavarat laina-autolla tänne. Omien tavaroiden saaminen on kuitenkin se juttu, mistä se kotikin sitten rakentuu. Kiva on mielessään jo suunnitella sitä, minne senkki, piironki tai taulu laitetaan. Suunnitelma etenee niin, että teen täällä Mummulassa valmisteluja ja käyn kaupungissa hakemassa ainakin kerran tällä viikolla vielä focuksellisen tavaraa ja laittelen ne täällä jo paikoilleen. Lauantaina sitten loppurutistus. Vähänko tämä tuntuu hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Pajunkissatkin löytyy ihan läheltä pellolta.

Äiti kävi tänään lounaalla ja suunniteltiin taas karjalanpiirakoiden leipomista ja paistamista leivinuunissa. Voitaisiin myös kokeilla arinarievän onnistumista, oma toive. Kerrotaan nyt sekin julkisesti, että vähän suunniteltiin myös äidin synttäreitä. Saa nähdä toteutuuko suunnitelmat.

Pienen remppaprojektin aloitan tuosta leivinuunista ja muurista. Eilen pesin muurin ja olen päättänyt, että se maalataan, kuten myös itse uuni.  Tosin tarvitsen notkean apulaisen maalaamaan muuria. Haluaako joku tulla kokeilemaan maalaamista. Ensikertalaisetkin otetaan huomioon. Olen myös googletellut erilaisia maaleja, jotka kestävät yli 400-600 asteen kuumuutta. Hintaerot ovat kyllä ihmeellisen suuria eli kannattaa googlettaa. Mutta tästä projektista kerron sitten ihan erikseen lisää. Jotain muutakin pientä on suunnitteilla. Laitan tänne sitten kuvat ennen ja jälkeen.

Pikkulinnut ovat edelleen tuoneet niin paljon iloa ja maapähkinät tekevät kauppansa. Sinitiaset, talitintit, hömötiaset, punatulkut, varpuset ja viherpeipot. Tänään aamulla koirat olivat levottomia ja kävivät herättämässä minua pariinkiin otteeseen. No ihmettelin, että mikä nyt on ja nousin ylös. Tuvan ikkunasta huomasin, että lintujen ruokintapaikalla oli viisi tai kuusi naakkaa. No - Jessen lempihommaa on ajat moiset vieraat tipotiehensä, joten ei muuta kuin koirat ulos.

Kävin tänään kyläkaupassa ja kuulin, että myös ilves on käynyt näillä nurkilla. Metsän toisella puolella oleva naapuri oli seurannut ilveksen jälkiä ja ne olivat tulleet tänne meidän pihaan. Niin lähellä luontoa me täällä ollaan. Onneksi on hovawartit - kyllä täällä vahtikoirat tosiaan tarvitaan. Loppuelämänkaverilla on muistaakseni kirja, jossa näitä luontoeläimien talvijälkiä kuvataan ja kerrotaan. Pitääkin muistaa, että tuo sen tänne. Monenlaista jälkeä on havattu tänä talvena.

Myös hiiriputki pitää hankkia. En minä hiiriä ala tappamaan, mutta tehdään niinkuin kaverikin. Pyydystetään ja kuljetetaan autolla muutaman kilometrin päähän ja annetaan uusi mahdollisuus. Hiiret kyllä liikkuvat hiljaisesti, sillä öisin niitä tässä tuvassa käy etsimässä ruokaa, jäljistä päätelleen. Mutta mun vahtihovawartit eivät ole moksiskaan. Olen varma, että jos kuulisivat jotain, niin olisi meteli päällä. Kuva on kaverini Margareetan ottama, lainasin ihan luvatta, mutta luultavasti Marge ei tästä suutu :-) Tuleepahan selväksi muillekin, että mikä on hiiriputki.

Lopuksi vielä loppuelämänkaverin tänään ottamia kuvia. Minusta ne ovat kauniita, vaikka hän itse sanoikin, että "mikään ei onnistunut kun on niin harmaata ja valo eri riitä".


Papan  vanha kylvökone.

Talo talvet autiona, pellon toisella puolella. Tässä talossa asui joskus aikoinaan puujalka-Leo, joka oli muistaakseni vähän pelottavakin juuri jalkansa takia. Nykyään tämä on työkaverini ja hänen veljensä omistuksessa. Nämä samaiset veljekset on kuulemma "nähty" täällä Mummulan pihassa -70-luvun alussa pyörähtämässä.

Se oja, missä lapsena uitiin ja mummu pesi mattoja.

Mummulani on kotini

Olin viikko sitten auttamassa äitiä huonekalujen ja muiden siirtämisessä ja siinä hän kesken kaiken sanoi. "Antaisin sinulle tuon yhden maljakon, mutta kun siitä sun muuttamisesta ei tiedä. Eikä nyt kyllä kannattaisi Pohjaan muuttaa, ainakaan eläkkeellä, eihän siellä ole palveluitakaan. Meinaatko sinä oikeesti muuttaaa? Ei siitä taida mitään tulla. Millä sä kuljet sitten ne työmatkat? Pitäisi varmaan parempi autokin olla?"

Siinä sitten vaihdettiin sänky toisinpäin makuuhuoneessa ja laitettiin Karjala-seinävaate paikoilleen ja karjalaiset ristipistotyöt seinälle. Puhuttiin kaikkea ja naurettiin, melkein itkettiinkin, jos jollekin asialle. Siinä jossain vaiheessa sitten sanoin, että muutan Mummulaan kokonaan. Nyt kun tätä kirjoitan, on äitikin jo ehtinyt tottua ajatukseen. Ja ymmärrän toki, että huolehtimisestahan tuossakin äidin ääneen ajattelussa on kysymys.

Olen vihdoin tajunnut, että haluan elää yksinkertaista, rauhallista ja ruuhkatonta elämää. Täällä on luonto lähellä ja olen oppinut siitä viimeisen puolen vuoden aikana enemmän kun ikinä tätä ennen. Jos mietin muutamia vuosia taaksepäin, niin ajattelen, että olen varmaan suuren osan kaupungissa asumisen aikana ikävöinyt ja kaivannut asumista maalla. Ja se johtuu juurikin osaksi koirista, kissojakin haluaisin. Jos olisin nuorempi, niin minulla olisi myös hevonen tai kaksi. Omat kanat olisi ihania, samoin pari lammasta ruohonleikkuriksi. Ja olenhan jo pienenä halunnut asua maatilalla.

Nyt vielä tämä ikioman mummun ja papan ja äitini sekä enoni vanhaan kotiin muutto on sellaisen onnenpotku, mitä ei voi sanoin kuvata! Melkein tippa tulee linssiin kun ajattelen tätä asiaa. Tämän ympäristön ja talon vaaliminen on tärkeä asia.

Karjalan evakkoina Ida-mummu, Matti-pappa ja lapset Rauha (äitini) ja Raimo (enoni, kummisetäni) Kuortti rakensivät omin käsin tämän paikan. Äiti kertoi, että ihan ensin he asuivat hetkenladossa, sitten vanhassa pihasaunassa ja kun äiti pääsi ripille vuonna 1949, niin niitä rippijuhlia vietettiin juuri tässä  vastavalmistuneessa talossa, jonka tuvassa nyt kirjoitan tätä.

Raimo-eno, äitini veli siis,  joka saatettiin maan lepoon hiljattain, kertoi kesällä käydessään sota-ajan jälkeisestä ajasta täällä. He hiihtivät lapsena äitini kanssa Laipan metsiin (12 km) tekemään metsätöitä, että saatiin talon hirret tehtyä. Eno oli silloin 12-vuotias, äti vähän vanhempi. Hän kertoi, että talvisen työpäivän ja hiihtämisen jälkeen selkä oli aivan märkänä ja sitä oli aivan puhki. Ja kuinka hän kiipesi kuivattelemaan ja lämmittelemään uunin pankolle ja nukahtikin sinne. Se sama uunin panko on edelleen olemassa. Tämä koskettaa minua jotenkin erityisesti.

Samalla uuninpankolla on vuosikymmeniä kehränneet myös kissat. Pitäisikö minunkin tarjota parille kodittomalle hyvä koti, se on harkinnassa. Haluan myös tarjota koirilleni sitä elämää, mihin ne on luotu. Vahtimaan! Täällä ne saavat tehdä sitä sydämensä kyllyydestä. Hovawart on saksalainen käyttökoirarotu, joka on aikoinaan jalostettu vahtikoiraksi. Ne päivystivät saksalaisten kartanoiden pihoilla ja ilmoittivat kaikesta mitä liikkui lähellä rakennuksia.

Mummula on meidän kartano ja pihavahdit päivystävät täälläkin! Varo koiraa jos tulet käymään!