Kevättä odotellessa

Kaarina Davis kirjoitti kirjassaan "Irti Oravanpyörästä", että oli aina ennen pitänyt itsestään selvyytenä sitä, että pelakuut ostetaan kaupasta, mutta Alhonlahteen muuttamisen jälkeen hän oli kasvattanut uuden kesän pelakuut itse. Sain kirjasta idean, että minäkin päätän yrittää. Tuo äidiltä saatu pelakuu oli hienosti loistossa koko kesän, mutta nyt ovat lehdet alkaneet kellastua ja nuput vähentyneet. Jokohan se haluaisi talvehtimaan?

Pelargonia tänään.

Pelargonia kesäkuussa.

Paitsi Kaarinan kirjasta, myös martat.fi -sivulta saa hyviä vinkkejä pelakuun talvehtimiseen. Muistaakseni Iida-mummu piti pelargoniat tuvan ikkunalla talvisin, vai muistankohan väärin? Aika monta neuvoa kuitenkin on, että pitäisi olla pimeässä ja alle 10 astetta lämmintä. Katsotaan, miten meidän käy.

Ruusupapu ei tehnyt paljon kukkaa eikä siten myöskään pitkiä papuversoja, mutta sen verran kuitenkin, että ensi kesänäkin Mummulassa on ruusupapua. Nyt vaan siemenet talteen ja kuivatuksen jälkeen vaikka kahvin suodatinpussiin varmaan talteen.

Sama koskee krasseja. Krassit vielä porskuttaa ja ensi vuoden siemenetkin saadaan mainiosti omasta takaa. Pitää vielä äidiltä kysyä, että mihin aikaan keväästä pitää laittaa nuo siemenet purkkiin ja multaan.

Koko kesä on mennyt täällä Mummulassa nopeasti.  57 kilometrin työmatka kotiin ei rasita yhtään kun tietää mitä perillä odottaa. Ei myöskään aamuisin, on ollut ihana katsella matkalla maalaismaisemaa ja miten se on muuttunut. Vilja on kypsynyt ja vasikat kasvaneet.

Paikatkin täällä alkaa olla kunnossa, toki paljon on vielä tekemistäkin. Ei kai se tämänlaisesta paikasta koskaan lopukaan. Suuri haaveeni on saada tuo navetan ylisille menevä  silta ja maa-alue kuntoon. Olisi mukava laittaa Malvaa kasvamaan kahta puolen siltaa ja raakalaudasta valkeat kaiteet. (Kuva on lainattu loppuelämänkaverin tyttären Jaanan kuvista, appiukon maatilalta. Anteeksi Jaana, tein tämän kysymättä. Ihastuin tähän heti kun näin).

Ihan muutama yö ollaan oltu kaupungissa vuoronperään loppuelämänkaverin kanssa, sillä koirathan ovat olleet täällä siitä asti kun tänne tultiin. Kesävierasta, viisasta lapinkoira Iitaa, epäilyttää nykyään aina autoon tuleminen.  Se selvästi aprikoi, että alkaako nyt matka takaisin kaupunkiin. Ja sitä nämä lappalaiset ei ainakaan halua, kumpikaan.

No onneksi myös syksy jatkuu täällä. Loppuelämänkaverin kesäloma alkaa vasta maanantaina, koko loma edessä. Minullakin vielä lomaa jäljellä 10 päivää ja muutamat ylityövapaat päälle. Täällä saadaan siis nauttia olosta ja syksystä.

Illalla tein muutamat pienet muromuffinssit ylläriksi loppuelämänkaverille, joka kotiutuu Mummulaan töistä vasta yöllä.