Elämä jatkuu

Täällä Mummulassa jotenkin herkistelee. Paljon on ajatukset mummussa ja papassa ja omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Päivittäin tulee asioita vastaan, jotka näistä asioista muistuttaa.

Nyt ajatukset ovat pari päivää olleet sota-ajan ihmisten elämässä. Löysin vinttikomerosta pinon vuoden 1943 Karjala-lehtiä ja hellävaraisen puhdistuksen jälkeen pysähdyin niitä lukemaan. Ensimmäisenä pysäytti lukuisat kuolinilmoitukset. Ylikersantti, sotamies, lotta, vääpeli... nuoria ihmisiä, kaikki jonkun rakkaita läheisiä. Samasta perheestä montakin poikaa.

Toisaalta, kun sanomalehden käänsi toisinpäin, takasivulle, niin huomasi, että elämä jatkuu. Monenlaista myytävää ilmoitettiin ja monenlaista työpestiä oli avoimena. Kauppiaat yrittivät ilmoituksilla saada rahojaan takaisin niiltä, jotka sodan syttyessä olivat velkaa jääneet. Talo myytävänä Viipurissa, maatila toisaalla. Hevosia ja ajokoiria haluttiin ostaa.

Yksi yleisönosastokirjoitus kosketti. Siinä sotamies kirjoitti, että oli hankkinut piikkilankaa ja tehnyt siitä aitaa sen tähden, että kaikkien lähinaapureidenkaan ei tarvitsi lehmiä niin paljon kaitsea. Ensimmäiselle
lomalle rintamalta päästyään hän huomasi, että piikkilanka-aitaa oli kaadettu ja hän korjasi viat. Seuraavan kerran koko piikkilanka-aita oli varastettu. Hän toivoi kirjoituksessaan, että piikkilanka olisi jollakin suomalaisella tallessa ja jos hän kaatuu sodassa, niin hänen perheensä saisi piikkilangan, koska oli siihen aikaan varsin kallista.

Myös muuta muistoja herättävää on löytynyt. Kuten papan naulalaatikko. Tai mummun punertava taikinasaavi. Elämä jatkuu, kiitos monen sankarivainajan, myös täällä Mummulassa! On poltettu roskapuuta ja muuta roinaa. Puuvajan seinät ovat korjauksen alla, samoin silta navetan vintille.

Aamuisin tehdään lenkki sänkipellolla ja varsinkin Ira suhaa ympäri peltoja ja pusikoita tuhatta ja sataa. Tänään illalla sattui pari peuraa olemaan samaan aikaan paikalla ja koirathan läht! No peuroilla oli onneksi reilun sadan metrin etumatka ja kaikki koirat palasivat jonkin ajan kuluttua takaisin. Maalla sattuu ja tapahtuu. Muutenkin tänään taas tajusin, että on koirien elämää olla täällä. Ne saavat olla koko päivän ulkona ja puuhastelussa mukana ja välillä makoilla ja pitää tuumaustaukoja pihassa.

Kävin tänään äidin kanssa vielä askartelemassa pari tärkeää synttärikorttia. Loppuelämänkaverin lapsenlapset ja  esikoiset ovat tänä syksynä 4-vuotta. Laitetaan tänne kuvat nelisivuisten korttien kansista, mutta jos tapaat sankarit jossain, niin ei saa kertoa.

Loma kuluu ja sen loppu on näkyvissä. En millään, en millään, tahtoisi muuttaa kaupunkiin. Pyristelen täällä niin pitkään kuin mahdollista. Tokihan täällä talveakin ollaan, mutta ehkä se on enemmän viikonloppuasumista. Kunnes osaa tehdä sen oikean ratkaisun.

Hyvää pyhää!

Aurinkoinen, syksyinen päivä, on säätiloista paras. Tällaisina päivinä muistuu aina mieleen myös ne parhaat ratsastusretket. Saatiin ravailla ja laukkailla sänkipelloilla ja maastolenkit saivat ihan uusia reittejä. Nyt jos se Iida-mummun ennustus olisi käynyt toteen, että "Maritasta tulee isona pehtoori", niin varmaan tänäänkin olisin ratsastellut ympäri tiluksia katsomassa, miten pahnojen kerääminen ja olkien sitominen sujuu.'

Nykyään se vaan sujuu ihan toisella tavalla. Tänään Mummulan pihan viereiselle pellolle ilmestyi  mörkö. Ensin Iran mielestä ja sitten Varren. Jesse tosin aika pian näytti, että tämähän on hyvä vartiopaikka ja eipä siinä muutkaan sen kummemmin enää sen jälkeen ihmetelleet.

Koiratkin ovat koko kesän saaneet olla lomalla eikä tottelevaisuus- tai jälkiharjoituksia ole tehty ensimmäistäkään. Tänään Ira oli niin vietissään löytämänsä hansikkaan kanssa, että pyysin ensin tuomaan hanskan ja sen jälkeen Iran sivulle. Oli kyllä niin nopeaa ja säntillistä. Kontakti piti ja hanskapalkka kelpasi. Kesäpaussi on tehnyt hyvää! Tästä se meillä taas alkaa.

Eilen käytiin viemässä mummun ja papan haudalle syyskrysanteemi. Kuhmalahden kirkon ympäristö näytti erityisen kauniilta syksyisessä auringossa. Samalla reissulla nähtiin isoja lintuparvia pelloilla. Sulassa sovussa kurjet, joutsenet ja kanadanhanhet. Parhaillaan niitä oli yli 40 yksilöä samassa paikassa suunnittelemassa syysmuuttoa. Loppuelämänkaveri tiesi kertoa, että aina joku hanhista könöttää kaula pystyssä vahtivuorossa kun toisen syövät. Kuva on otettu autosta ja hiukan epätarkkakin.

Romupuu on palanut tynnyrissä tänään koko päivän. Äiti kävi lounaalla ja saatiin tuliaisena ihana tiikerikakku ja myös äidin leipomat pullat. Illalla käytiin vielä koirien kanssa peltolenkki. Näin se neljän koiran kanssa vaan menee: aamulla siivottiin ja pestiin lattiat. Illalla tummassa laminaatissa on tuhat tassunjälkeä! Sitä vaan on tottunut ja tietää mitä on asua neljän koiran kanssa.

Tuleva viikko on lomaa. Ihanaa nauttia syksystä!

Ihana, kamala syksy!

Nyt syksyllä tulee vastaan taas toisenlaisia asioista. Maisemat muuttuvat kun viljat puidaan ja syksy vaihtaa värit luonnossa. Maisema alapellolle onkin tällä hetkellä lähes satumainen. On puolukoita ja on omenoita, tänään löytyi karpalopaikka. Mutta on myös hirvikärpäsiä, yök -  ja kyykäärmeitä, jotka ovat ottamassa viimeisiä auringonsäteitä polulla ja metsäteillä.

Koirat joutuivat loppuelämänkaverin kanssa maa-ampiaispesän asukkien kohteeksi. Ira ainoana sai osuman tai kaksikin. Kyytabletti onneksi laski turvotuksen nopeasti, mutta surkeaa oli. Itse jouduin tänään hirvikärpästen uhriksi. Loppuelämänkaveri totesi, että niihin tottuu, mutta enpä usko!

Tänään lähdettiin heti aamusta käymään isällä. Oli sovittu jo aikaisemmin, että haetaan sieltä metrin koivuhalkoja ja lainataan rälläkkää. Viimeksi mainittu pitää kyllä hankkia itsellekin, aina sille jotain käyttöä on eikä tuo nyt kalliskaan ole. Nyt sillä leikattiin vanhan öljytynnyrin kansi, sillä romupuut ja pahvilaatikot on päätetty hävittää Mummulassa polttamalla.

Kammarin rikkinäinen uuninluukku otettiin myös mukaan jos isä keksisi siihen jotain korjausta. Vähän hitsausta ja uuninluukku on taas omalla paikallaan ja oikein hyvä. Nuohooja tulee maanantaina ja sen jälkeen myös kammarin uuniin uskalletaan laittaa tulet. Kaikkikin luukut kaipaavat täällä puhdistusta ja hopeista maaliakin, ehkä, mutta kaikki ajallaan.

Koirat jätettiin kotiin, kun tiedettiin, että isälle on muuttanut kissa. Mistä lie tullut, mutta alkoi totutella jo talvella ihmisiin ja istui uskollisesti pilkillä isän elämänkumppanin kanssa. Se on asettunut nyt jo melkein taloksi ja kesyyntynytkin jo niin, että tulee sisällekin isän viereen ottamaan päiväunet. Kissa syö suurimmaksi osaksi kalaa, joten asiaan kuuluvat matokuuritkin se on saanut. Minäkin sain sitä jo vähän silittää.

Lisäksi hyvää mieltä toi vanhat tuolit, jotka sain. Niitä on yhteensä viisi tallella ja ne ovat Kuokkasten mummulan vanhoja tuoleja. Haaveena on, että täällä Mummulassa minulla on vielä vanha ruokapöytä, jonka ympärllä on sopivasti sulassa sovussa erilaisia vanhoja tuoleja. Tuolien lisäksi kotiintuomisena oli tomaatteja, kurkkuja ja omenoita.

Kevättä odotellessa

Kaarina Davis kirjoitti kirjassaan "Irti Oravanpyörästä", että oli aina ennen pitänyt itsestään selvyytenä sitä, että pelakuut ostetaan kaupasta, mutta Alhonlahteen muuttamisen jälkeen hän oli kasvattanut uuden kesän pelakuut itse. Sain kirjasta idean, että minäkin päätän yrittää. Tuo äidiltä saatu pelakuu oli hienosti loistossa koko kesän, mutta nyt ovat lehdet alkaneet kellastua ja nuput vähentyneet. Jokohan se haluaisi talvehtimaan?

Pelargonia tänään.

Pelargonia kesäkuussa.

Paitsi Kaarinan kirjasta, myös martat.fi -sivulta saa hyviä vinkkejä pelakuun talvehtimiseen. Muistaakseni Iida-mummu piti pelargoniat tuvan ikkunalla talvisin, vai muistankohan väärin? Aika monta neuvoa kuitenkin on, että pitäisi olla pimeässä ja alle 10 astetta lämmintä. Katsotaan, miten meidän käy.

Ruusupapu ei tehnyt paljon kukkaa eikä siten myöskään pitkiä papuversoja, mutta sen verran kuitenkin, että ensi kesänäkin Mummulassa on ruusupapua. Nyt vaan siemenet talteen ja kuivatuksen jälkeen vaikka kahvin suodatinpussiin varmaan talteen.

Sama koskee krasseja. Krassit vielä porskuttaa ja ensi vuoden siemenetkin saadaan mainiosti omasta takaa. Pitää vielä äidiltä kysyä, että mihin aikaan keväästä pitää laittaa nuo siemenet purkkiin ja multaan.

Koko kesä on mennyt täällä Mummulassa nopeasti.  57 kilometrin työmatka kotiin ei rasita yhtään kun tietää mitä perillä odottaa. Ei myöskään aamuisin, on ollut ihana katsella matkalla maalaismaisemaa ja miten se on muuttunut. Vilja on kypsynyt ja vasikat kasvaneet.

Paikatkin täällä alkaa olla kunnossa, toki paljon on vielä tekemistäkin. Ei kai se tämänlaisesta paikasta koskaan lopukaan. Suuri haaveeni on saada tuo navetan ylisille menevä  silta ja maa-alue kuntoon. Olisi mukava laittaa Malvaa kasvamaan kahta puolen siltaa ja raakalaudasta valkeat kaiteet. (Kuva on lainattu loppuelämänkaverin tyttären Jaanan kuvista, appiukon maatilalta. Anteeksi Jaana, tein tämän kysymättä. Ihastuin tähän heti kun näin).

Ihan muutama yö ollaan oltu kaupungissa vuoronperään loppuelämänkaverin kanssa, sillä koirathan ovat olleet täällä siitä asti kun tänne tultiin. Kesävierasta, viisasta lapinkoira Iitaa, epäilyttää nykyään aina autoon tuleminen.  Se selvästi aprikoi, että alkaako nyt matka takaisin kaupunkiin. Ja sitä nämä lappalaiset ei ainakaan halua, kumpikaan.

No onneksi myös syksy jatkuu täällä. Loppuelämänkaverin kesäloma alkaa vasta maanantaina, koko loma edessä. Minullakin vielä lomaa jäljellä 10 päivää ja muutamat ylityövapaat päälle. Täällä saadaan siis nauttia olosta ja syksystä.

Illalla tein muutamat pienet muromuffinssit ylläriksi loppuelämänkaverille, joka kotiutuu Mummulaan töistä vasta yöllä.

Mummulan vinttikomerot

Viikonlopun suunnitelmiin kuului käydä vinttikomeroiden kimppuun. Ne olivat kattoon asti kaikenlaisessa roinassa, joita eri vuosien vuokralaiset olivat sinne säilöneet. Ihan pienesti toivoin, että sieltä pahvilaatikoiden ja  muun rojun alta löytyisi jotain meille arvokasta. Ja löytyihän sieltä. Sainkin vain toisen komeroista siivottua, sillä aina välillä piti istua alas lukemaan. Itkukin oli välillä herkässä.

Eno hyvä.

Kiitos kirjeestä jonka sain kauvan sitten. Minä jo odotin sitä. Mie luulin että jo halla on palelluttanut siutkin kun oli niin kovat kevät hallat.... Ensimmäiset kevätviljat kylvin 24pv huhtikuuta ja viimiset 4pv toukokuuta. Ruiskin on meillä jo metrin pituista. Ei tehnyt halla meillä tuhojaan.

Kyllä täällä meidän nurkissa on ollut vilskettä, kun täällä oli kovat sota harjoitukset. Täällä oli siin 3500 miestä ja 200 autoa ja 150 hevosta... Lehmät pelkäsivät kovin kun ne ampuivat ja lehmät piti ottaakin navettaa. Minä tässä talvella laitoin paperit vetämään, että pääsisin lokakuussa sotaväkeen ja että pääsis kesäksi töihin kotia...

Kirjeiden ja korttien lisäksi löytyi kirjoja. Neiti Rauha Kuortin (äitini) Emännän oppikirja ja enoni Raimo Kuortin Jalkaväen sotilas-kirja ja myös koulukirjoja. Pappa piti vuosia Peltopirkan päiväkirjaa, niitäkin löytyi melkoinen kasa. Joka päivälle oli merkitty tarkkaan ainakin millainen sää oli ollut, myös muita merkintöjä oli. Kyllähän noita vanhoja kirjoja löytyy silloin tällöin vaikka kirppiksiltä, mutta ne saavat aivan toisenlaisen, erityisen merkityksen kun pidät kädessäsi kirjaa, jota oma äiti tai eno on oikeasti nuorena tai lapsena lukenut.

Löytyi myös hieno kutsukortti A.Ehnroothilta Omaisten päiville Parolannummella  1955. Siellä oli enoni sotilasvala.  Hieno oli ohjelmakin tanssiaisia ja juhlapäivällisiä myöden. Se oli ennen se.

Paljon kaikkea talteenotettavaa löytyi. Pärekoppia parikin kappaletta, maitohinkki ja meidän alumiinipottakin. Alakuvassa olevista haarukoista, kynttilänjalasta, piparkkakkumuotista jne. siskoni Merja varmasti haluaa tehdä taidetta.

Toinen komero on vielä siivoamatta. Mitähän sieltä löytyy. Ja ei se nyt ihan pelkkää löytämisen riemua ollut se siivoaminen. Kyllä sieltä tavaraa meni roskalavalle monta maitokärryllistä. Suurin osa saatiin alas "pudota ikkunasta" -menetelmällä.

Viikonlopun aikana vanha sauna sai uudet ikkunat. Ne on tosi hienot. Loppuelämänkaveri raivasi ja niitti myös ympäristöä ja kaatoi kuivuneita puita. Nyt näkee peräkammarin ikkunasta hienosti pellolle. Jokin aika sitten muuten 35 kurkea laskeutui tuohon pellolle. Mistäkö tiedän lukumäärän? No ehdin ne laskea kun lensi Mummulan yli hienossa aurassa.

Bye Bye Kesä

Eilen illalla peitin vanhalla lakanalla krassikärryni ja nostin pelakuun ja pari muuta ruukussaolevaa kesäkukkaa eteiseen. Taisi olla hyvä, sillä mittari näytti aamulla kuuden aikaan hyvin lähellä nollaa. Loppuelämänkaveri lähti töihin ja tuvan ikkunasta näin aamuteetä nauttiessa, että hän raaputti auton tuulilaseja, että näkee päästä liikkeelle. Alapellolla oli ihana sumu ja juuri noussut aurinko teki männyistä ja maisemasta erityisen kauniin. Kuvat on kuitenkin tänään illalla otettuja.

Sain tänään postia oikein Mummulan osoitteella. Tai oikeammin sanottuna löysin kirjeen tänään Mummulan ränsistyneestä, punaisesta postilaatikosta. Ja kyllä: siinä oli osoitteena Marita Heikkinen, "se tie nro se", 36840 POHJA. Kerrassaan riemastuttava löytö! Ei sentään seurakunta vielä toivottanut minua tervetulleeksi, vaan kyllä se oli ihan "vain" Vattenfallin sähkösopimuksen vahvistus. Ollut postilaatikossa reilut pari kuukautta.

Se piti kyllä lähettää kaupunkiosoitteeseen ja sinne sitä odotinkin kun toimittajan tekstarista oli mielestäni jo tovi aikaa, kun se ilmoitti, että sähkösopimuksenne on vahvistettu. Tänään matkalla töistä kotiin tuli mieleen, että entä jos se onkin täällä Mummulan laatikossa. Niin se oli ja tuntui jotenkin ihanalta.  Marita Heikkinen, 36840 POHJA.

Pakko kertoa, että meillä on nyt täällä myös pakastin. Puolukat pakkaseen, puolukkasurvosta tehdään silloin kun sitä tarvitaan. Lisäksi nyt voi ostaa viikon satsin kerralla kaupasta kun osan voi pakastaa ja kallista työmatka-aikaa ei tarvitse käyttää kaupassa käymiseen. Niin ja onhan meillä nuo lihansyöjät. Pari hyllyä on pyhitetty niiden eväille. Eilen loppuelämänkaveri toi jo satsin kanansiipiä, kaikensorttisia luita ja niin edelleen.

Olen tässä pikkuhiljaa myös miettinyt, että milloin olisi hyvä aika lopettaa blogin kirjoittaminen, onhan blogin aiheena "Kesää Mummulassa - kuin silloin ennen". Vai pitäisikö jatkaa vain sitkeästi, vaikka kesä vaihtuu syksyksi ja syksy talveksi. Kirjoittaa pimeistä illoista juttuja tai laittaa kuvia kun karvalapsien kanssa hiihdetään talvella peltoja ympäri kuonot huurussa. Ja miten viikonloput, lomat, etäpäivät ja vapaat täällä sujuvat.

Karjalanpiirakoita täällä olisi "ihan pakko" paistaa sitten kun leivinuunin voi lämmittää. Äiti lupasi tulla avuksi. Vintin komerosta löytyi vanha mummun piirakkalautakin. Merja muisti, että mummu laittoi sen aina kahden pirtinpenkin väliin ja  siihen nostettiin valmiiksi rypytetyt piirakat odottamaan uunivuoroa.

Muistan kyllä hyvin, kun itsekin olin mummun piirakkaopissa. Olin silloin jo varmaan lähemmäs kolmikymppinen. Pirtinpöydällä kaulittiin ohueksi oikeaa ruistaikinaa, kahvikupin tassi laitettiin nurinpäin taikinanpäälle ja piirakkapyörällä tehtiin ympyräiset piirakkapohjat, kaikki niin samankokoisia ja kauniita. Sitten riisipuuroa ympyräiseen pohjaan tasaisesti siten, että reunat voitin rypyttää kauniisti puuron ympärille. Sen jälkeen piirakat uuniin ja lopuksi vielä uitettiin ne voisulassa.

Tärkeää oli myös laittaa ne sen jälkeen vielä posliiniseen isoon taikinavuokaan (joka muuten on nyt Merjalla) ja kääriä voipaperi ympärille. Kaiken kruunasi pellavainen ruutuliina, joka laitettiin taikinavuokaan päällimmäiseksi. "Ai ko niist tullee hyvvii ja pehmosii". Jos ruistaikinaa jäi, tehtiin niistä vielä ruiskakkaroita eli paistettiin taikina kaulittuna uunissa, ilman sisältöä ja voideltiin sen jälkeen kauniin ruskeaksi runsaalla voisulalla. Merja erityisesti tykkäsi nakertaa ruiskakkaroita ja muutenkin hän tykkäsi enemmän perunapiirakoista. Nehän tehtiin samalla ohjeella, mutta riisi vaihtui perunasoseeseen.

Ihan kokopäiväiseksi talviasukiksi tänne minusta ei kuitenkaan vielä taida olla, mutta mahdollisimman paljon olemme täällä talvellakin. Joulu Mummulassa kuulostaa vähintäänkin jonkun Lifestyle -lehden otsikolta, mutta meille se on nyt sellainen haaveiden Joulu. Sain pomoltakin tänään jo vapaaksi joulun jälkeiset kaksi päivää, joten kunnon Mummulaloma on tiedossa vuoden lopussakin.

Vapauden kesä!

Ei ole tällaista kesää vielä meidän koirilla ollutkaan. Koko kesä maalla ja käytännössä koko kesä vapaana. Melkein vapaasti on ollut myös valittavissa, että missä haluaa olla, sisällä vai ulkona. 

Lappalaiset ovat mielellään ulkona koko päivän. Hovawartit sen sijaan ovat ulkona jos ihmisetkin ovat ja taas sisällä jos ihmisetkin ovat. Ovat kai niin oppineet tuohon kaupunkielämässä.

Aamulla kun avataan ulko-ovi, koirat säntäävät ulos ja pihan pientä mäkeä alas läheiseen metsikköön ja Mummulan tielle. Kunhan aamupissat ja haistelut on tehty, tulevat kaikki vuorotellen sisälle tupaan odottamaan ruokaa. Jos on kovin aikainen aamu, niin usein mennään vielä "pötköttelemään".  Kaikki tietää mitä se tarkoittaa. Ira säntää ensimmäisenä sänkyyn ja kun itse olen oikaissut uudelleen sen viereen, niin Varre tulee toiselle puolelle. Jesse ei mielellään tule ollenkaan enää sänkyyn eikä Iitakaan käy muuta kuin kääntymässä. Hyvä niin, vaikka sänky on iso, niin ei sinne sentään neljää koiraa mahdu minun lisäkseni. Kun sitten noustaan ylös, käydään ulkona taas ensin ihmettelemässä, että miltä se tuleva päivä näyttääkään, sitten ruokaa koirille ja itselle aamuteet.

Jesse on ehdoton lauman pomo. Sen suupieliä nuollaan miellyttämistarkoituksessa ja kukaan ei uskalla mennä lähellekään pomon ruokakuppia ennenkuin se on varmasti tyhjä. Yhtenä päivänä Jesse sai itseoikeutetusti isoimman luun. Sehän kestikin sitten kauemmin. Varre rohkeana poikana sentään uskalsi mennä Jessen viereen, mutta siinä se venytteli ja haukotteli muina koirina. Ihan selkeitä  rauhoittelun eleitä, että "en minä tässä luun takia ole, ihan muuten vaan..."  Iraa harmitti enemmän ja se juoksenteli häntä tötteröllä pitkin pihaa ja piti kummallista kurnutusta. Iita katsoi viisaammaksi olla kaukana tästä "keskustelusta".

Loppujen lopuksi kävi niin, että kun Jesse hetkeksi jätti luun, niin Varre kävi sen ensiksi nappaamassa. Se sai syödä sitä aika kauan, mutta sen jälkeen Iran mielestä oli sen vuoro ja se kävikin yksinkertaisesti ottamassa luun Varrelta. Kun Ira oli saanut luusta tarpeekseen, Iita juhli sen kanssa vielä pitkään. Seuraavanakin päivänä!

Iraa kutsun "Ira-poliisiksi". Se ei niin sikeästi tuolla kammarin sängyllä nuku, ettei kuulisi jos lappalaisilla alkaa pihalla olla liian hauskaa. Kun leikki yltyy oikein kovaksi ja meno on hurjaa, niin Ira käy paikalla pysäyttämässä kaksikon: lopettakaa heti! Samaten jos se nukkuu tuvassa pöydän alla ja itse istun vaikka blogia kirjoittamassa ja Iita tai Varre yrittää minua lähestyä, tekee Ira hyökkäyksen pöydän alta: seis! tämä ei käy! Ira on myös porukan iltaunisin. Se vetäytyy iltaisin nukkumaan jo aika aikaisin ja haluaa silloin olla omissa oloissaan.

Varre on yksi viisaimmista koirista,  jonka olen 45-vuotisen koirahistoriani aikana tavannut. Se ymmärtää niin monia asioita, melkein pelkästä ajatuksesta, että sitä jaksaa ihmetellä. Se on kuitenkin vasta vuoden vanha. Sille ei ole kuitenkaan mitään asioita varsinaisesti opetettu. Hauska esimerkki on se, että kun vesikupista loppuu vesi, Varre ei jää toimettomaksi. Se laittaa vasemman jalan tassun kuppiin ja kolisuttaa niin kauan, että se huomataan. Varre on muutenkin vasentassuinen. Se on myös herkkä koira, joka osoittaa myös sen,  jos jostain on se mieli pahoitettu.

Iita on meidän kesävieras. Se on ollut täällä koko kesän, toki meillä myös vuosien ajan jo aikaisemminkin. Ei se meillä hoidossa ole, kotonakin sen hoito sujuisi, mutta se on kavereiden kanssa viettämässä kesää, kuten aikaisempinakin kesinä usein. Iita osaa olla myös kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja nauttii täysillä vapaudestaan.

Ihan pihakoirina ei koirat ole kuitenkaan kesää viettäneet, vaan niiden kanssa käydään pari kertaa päivässä lenkillä. Milloin pellolla ja milloin metsässä. Ja ovathan nuo joskus päässeet myös ajelulle kauppareissulle.