Syysviikonlopun tunnelmia

Kesän jälkeen ensimmäinen viikko kaupungissa meni joten kuten näiden kesän aikana "villiintyneiden" hovawarttien kanssa. Perjantaina pääsin lähtemään Mummulaan vasta kuuden jälkeen, joten loppumatkaa köröteltiin hämärissä ja pilkkopimeässä saavuttiin perille. No, kunhan saatiin ulkovalo päälle ja tulet uuniin, niin kaikki hyvin. Fiilis oli hyvä, kotona ollaan. Ehdin lämmittämään taloa ja katsomaan "Vain elämää" Neloselta. Ihan mahtava ohjelma.

Lauantaina aamulla herättiin jo aikaisin, ensimmäisen kerran. Mentiin sitten vielä pötköttelemään ja miettimään tulevaan päivää. Ja nimenomaan mentiin, kaikki kolme. Minä keskellä ja hovawartit molemmissa kainaloissa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Tunsin olevani jo vähän liiankin rakastettu. Eikä kylmäkään ollut.

Äiti poikkesi iltapäivällä ja toi tuliaiseksi mehiläisvahakynttilät. Suosittelen. Ne eivät valu ja tuli palaa tosi kauniisti. Ensin ajattelin niitä säästellä, mutta sitten onneksi tulin järkiini. Tuli rätisee uunissa ja
kynttilä palaa kauniisti tuossa edessäni. Tuvassa on hyvä ja lämmin tunnelma.

Kuten oli saunassakin. Saunoin pitkän kaavan mukaan ja liottelin jalat pesuvadissa ja omatoimista jalkahoitoa päälle. Täällä ihan maalla on se hyvä puoli, että ulko-ovelle voi mennä rauhassa välillä haukkaamaan happea. Sellainen ajatus tuli tänään, että kun lunta tulee, niin "onhan meitä, kaikenlaisia enkeleitä" eli jos ottaisi tulevana talvena elämänsä ensimmäiset lumikylvyt.

Koirat olivat taas ihan villinä kun "vieraita" kävi. Ira rakastaa mummua ja haluaa koko ajan halata ja olla sylissä. Jesse on vähän viileämpi, mutta kyllä sillekin silitykset kelpaa. Äidin lisäksi täällä kävi myös Kuortin Merja.  Siitä on monta vuotta kun ollaan nähty viimeksi. Raimo-eno, Merja ja Timo kävivät tänään hakemassa vuoden 1961 Mersun, joka on ollut täällä säilössä vanhojen autojen hallissa vuosikausia. Nyt tuo upea peli pääsee taas tienpäälle. Se on todella hieno, pölyisenäkin.

Olen viimeistä päälle eläinrakas, mutta en voi olla kiroamatta: "Voihan supikoirat"! Niitä on kyllä ihan liikaa. Jätökset ovat ällöttäviä ja niitä tänäänkin aamusta löytyi ihan pihasta, saati pellolta. Yök. Iralla on jotain ihme alkukantaista viettiä, se nimittäin hieroo aina noissa kakkakasoissa molemmin puolin kaulaansa. YökYök. Muilta osin mukava oli tehdä havaintoja pienistä sorkkien jäljistä pelolla ja nähdä taas joutsenten nousevan lentoon.

Ja sitä itseään on siis molemmin puolin.  No kotiin tullessa ämpäriin vettä ja shampoota, kumihanskat käteen ja sekä pesu että huuhtelu juuriharjan kanssa. Ira tietää sen ja istuu kyllä ihan nöyränä paikallaan ja antaa harjan viuhua. Muutenhan täällä koirien kanssa on todella hyvä olla ja ne molemmat nauttivat myös. Sen näkee ihan kaikesta, myös "naamasta".

Calluna ja kanervat ovat pihalla kauniita. Tänään otin krassit pois kottikärrystä ja mietin, että tyhjennänkö kärryt kokonaan talveksi vai istutanko siihenkin vaikka kanervia ja laitan havuja, pitää nyt suunnitella. Mummulan peltojen kyntötyöt on myös aloitettu ja traktrori jurnutti alapellolla koko päivän. Paljon on hommaa maajusseillakin mitä tässä on seurannut. Varmaan kylläkin ihan palkitsevaa, työnjälki näkyy heti ja omien aikataulujen kanssa mennään.



Onneksi vielä huominen maanantaikin vielä Mummulassa. Etäpäivä. Kiitos työnantajan ja Saunalahden! Ai niin, puut ovat uunissa syttyneet nyt joka kerta kerrasta. Taidan siis olla myös jotain oppinut täällä!

Mummulassa valmistaudutaan talveen

Loppuelämänkaveri teki puuvarastoon "uudet" seinät ja oven, kierrätyslaudasta, kuinkas muuten. Hienokin siitä tuli, minun silmääni. Nyt ei tuiskuta lunta puuvarastoon. Metrin koivuhalkoa haettiin isältä ja monta haapaa kuivuttuaan päätyy myös pesään.  Nuohooja kävi monen vuoden jälkeen. Nyt meillä on ollut tuli jo leivinuunissakin.

Haapa on puu mitä haukutaan. Huono lämpöarvo, leviää kuin kulovalkea. Mutta NIIN kaunis minusta. Ihanassa kesätuulessa haapa havisee silkkisesti, syksyllä taas se näyttää ihanat keltapunaiset lehtensä. Eilen kun aamulla ajelin työmatkaa Kuhmalahdelta kaupunkiin ja sama illalla, niin mietin, että miksi lauletaan keltaisesta toukokuusta kun oikeasti se keltainen kuukausi on kyllä syyskuu. Mahtavan ihanaa keltaista maisemaa koko matkan Vääksyn kartanon jälkeen. Lämmittäjänä haapa on rehellinen ja reilu: ei nokea tulipesää, palaa ja lämmittää. No, sitä tarvitaan vähän enemmän kuin koivua, että saadaan tupa lämpöiseksi. Mutta mitä sitten?

Sähkömieskin kävi tällä viikolla laittamassa kriittiset asiat kuntoon. Nyt on peräkammarin vaarallinen sähköjohto kiinni ja eteiseen tulee valo. Helpottaa elämää. Kotoisuus senkun lisääntyy. Vielä on muutama nurkka, mihin sähkömiestä tarvitaan, kun vaan saadaan aikataulut sopimaan.

Lumityöntekijä on tilattu. Loppuelämänkaveri siivosi kotitien laitoja viime viikolla ja puska poikineen sai väistyä. Nyt on talvella lumitöidenkin ajaminen selkeää.Pelargonia pääsi sisälle reilu viikko sitten ja sehän alkoi siitä kiittämään. Nuppuja on tullut kuusi ja ensimmäinen jo auennutkin. Vielä minä opin näitäkin
asioita.

Sänkipellon lenkit koirien kanssa ovat yhtä kurassa tarpomista. Kyllä on märkää. Ei ole ihme, että leikkuupuimurit eivät ole kaikille pelloille päässeet ollenkaan. Täälläkin Mummulan alapelloilla vesi
seisoo ihan lammikkoina. Kuusitoista kuratassua kyllä tietää tosissaan siivoamista sisällä päivittäin.

Vaan ei haittaa kuraiset pellot Iraa. Kultainen syksy näkyy kuvissa, joissa kultainen Ira lentää. Se etsii kuralätäköistä vesikirppuja ja toivoo koko pienestä sydämestään, että edes joku lintu lehahtaisi lentoon pusikoista. Yhtenä iltana pari peuraa oli pellolla ja silloin kyllä lennettiin. Mutta niin lensi peuratkin! Ne tekee upeita loikkia. Onneksi vastaan tuli aika leveä joki, jonka yli peurat lensivät ja koirat hukkasivat jäljet ja tulivat takaisin. Peuroilla oli kuitenkin ehkä noin sadan metrin etumatka.

Elämä jatkuu

Täällä Mummulassa jotenkin herkistelee. Paljon on ajatukset mummussa ja papassa ja omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Päivittäin tulee asioita vastaan, jotka näistä asioista muistuttaa.

Nyt ajatukset ovat pari päivää olleet sota-ajan ihmisten elämässä. Löysin vinttikomerosta pinon vuoden 1943 Karjala-lehtiä ja hellävaraisen puhdistuksen jälkeen pysähdyin niitä lukemaan. Ensimmäisenä pysäytti lukuisat kuolinilmoitukset. Ylikersantti, sotamies, lotta, vääpeli... nuoria ihmisiä, kaikki jonkun rakkaita läheisiä. Samasta perheestä montakin poikaa.

Toisaalta, kun sanomalehden käänsi toisinpäin, takasivulle, niin huomasi, että elämä jatkuu. Monenlaista myytävää ilmoitettiin ja monenlaista työpestiä oli avoimena. Kauppiaat yrittivät ilmoituksilla saada rahojaan takaisin niiltä, jotka sodan syttyessä olivat velkaa jääneet. Talo myytävänä Viipurissa, maatila toisaalla. Hevosia ja ajokoiria haluttiin ostaa.

Yksi yleisönosastokirjoitus kosketti. Siinä sotamies kirjoitti, että oli hankkinut piikkilankaa ja tehnyt siitä aitaa sen tähden, että kaikkien lähinaapureidenkaan ei tarvitsi lehmiä niin paljon kaitsea. Ensimmäiselle
lomalle rintamalta päästyään hän huomasi, että piikkilanka-aitaa oli kaadettu ja hän korjasi viat. Seuraavan kerran koko piikkilanka-aita oli varastettu. Hän toivoi kirjoituksessaan, että piikkilanka olisi jollakin suomalaisella tallessa ja jos hän kaatuu sodassa, niin hänen perheensä saisi piikkilangan, koska oli siihen aikaan varsin kallista.

Myös muuta muistoja herättävää on löytynyt. Kuten papan naulalaatikko. Tai mummun punertava taikinasaavi. Elämä jatkuu, kiitos monen sankarivainajan, myös täällä Mummulassa! On poltettu roskapuuta ja muuta roinaa. Puuvajan seinät ovat korjauksen alla, samoin silta navetan vintille.

Aamuisin tehdään lenkki sänkipellolla ja varsinkin Ira suhaa ympäri peltoja ja pusikoita tuhatta ja sataa. Tänään illalla sattui pari peuraa olemaan samaan aikaan paikalla ja koirathan läht! No peuroilla oli onneksi reilun sadan metrin etumatka ja kaikki koirat palasivat jonkin ajan kuluttua takaisin. Maalla sattuu ja tapahtuu. Muutenkin tänään taas tajusin, että on koirien elämää olla täällä. Ne saavat olla koko päivän ulkona ja puuhastelussa mukana ja välillä makoilla ja pitää tuumaustaukoja pihassa.

Kävin tänään äidin kanssa vielä askartelemassa pari tärkeää synttärikorttia. Loppuelämänkaverin lapsenlapset ja  esikoiset ovat tänä syksynä 4-vuotta. Laitetaan tänne kuvat nelisivuisten korttien kansista, mutta jos tapaat sankarit jossain, niin ei saa kertoa.

Loma kuluu ja sen loppu on näkyvissä. En millään, en millään, tahtoisi muuttaa kaupunkiin. Pyristelen täällä niin pitkään kuin mahdollista. Tokihan täällä talveakin ollaan, mutta ehkä se on enemmän viikonloppuasumista. Kunnes osaa tehdä sen oikean ratkaisun.

Hyvää pyhää!

Aurinkoinen, syksyinen päivä, on säätiloista paras. Tällaisina päivinä muistuu aina mieleen myös ne parhaat ratsastusretket. Saatiin ravailla ja laukkailla sänkipelloilla ja maastolenkit saivat ihan uusia reittejä. Nyt jos se Iida-mummun ennustus olisi käynyt toteen, että "Maritasta tulee isona pehtoori", niin varmaan tänäänkin olisin ratsastellut ympäri tiluksia katsomassa, miten pahnojen kerääminen ja olkien sitominen sujuu.'

Nykyään se vaan sujuu ihan toisella tavalla. Tänään Mummulan pihan viereiselle pellolle ilmestyi  mörkö. Ensin Iran mielestä ja sitten Varren. Jesse tosin aika pian näytti, että tämähän on hyvä vartiopaikka ja eipä siinä muutkaan sen kummemmin enää sen jälkeen ihmetelleet.

Koiratkin ovat koko kesän saaneet olla lomalla eikä tottelevaisuus- tai jälkiharjoituksia ole tehty ensimmäistäkään. Tänään Ira oli niin vietissään löytämänsä hansikkaan kanssa, että pyysin ensin tuomaan hanskan ja sen jälkeen Iran sivulle. Oli kyllä niin nopeaa ja säntillistä. Kontakti piti ja hanskapalkka kelpasi. Kesäpaussi on tehnyt hyvää! Tästä se meillä taas alkaa.

Eilen käytiin viemässä mummun ja papan haudalle syyskrysanteemi. Kuhmalahden kirkon ympäristö näytti erityisen kauniilta syksyisessä auringossa. Samalla reissulla nähtiin isoja lintuparvia pelloilla. Sulassa sovussa kurjet, joutsenet ja kanadanhanhet. Parhaillaan niitä oli yli 40 yksilöä samassa paikassa suunnittelemassa syysmuuttoa. Loppuelämänkaveri tiesi kertoa, että aina joku hanhista könöttää kaula pystyssä vahtivuorossa kun toisen syövät. Kuva on otettu autosta ja hiukan epätarkkakin.

Romupuu on palanut tynnyrissä tänään koko päivän. Äiti kävi lounaalla ja saatiin tuliaisena ihana tiikerikakku ja myös äidin leipomat pullat. Illalla käytiin vielä koirien kanssa peltolenkki. Näin se neljän koiran kanssa vaan menee: aamulla siivottiin ja pestiin lattiat. Illalla tummassa laminaatissa on tuhat tassunjälkeä! Sitä vaan on tottunut ja tietää mitä on asua neljän koiran kanssa.

Tuleva viikko on lomaa. Ihanaa nauttia syksystä!

Ihana, kamala syksy!

Nyt syksyllä tulee vastaan taas toisenlaisia asioista. Maisemat muuttuvat kun viljat puidaan ja syksy vaihtaa värit luonnossa. Maisema alapellolle onkin tällä hetkellä lähes satumainen. On puolukoita ja on omenoita, tänään löytyi karpalopaikka. Mutta on myös hirvikärpäsiä, yök -  ja kyykäärmeitä, jotka ovat ottamassa viimeisiä auringonsäteitä polulla ja metsäteillä.

Koirat joutuivat loppuelämänkaverin kanssa maa-ampiaispesän asukkien kohteeksi. Ira ainoana sai osuman tai kaksikin. Kyytabletti onneksi laski turvotuksen nopeasti, mutta surkeaa oli. Itse jouduin tänään hirvikärpästen uhriksi. Loppuelämänkaveri totesi, että niihin tottuu, mutta enpä usko!

Tänään lähdettiin heti aamusta käymään isällä. Oli sovittu jo aikaisemmin, että haetaan sieltä metrin koivuhalkoja ja lainataan rälläkkää. Viimeksi mainittu pitää kyllä hankkia itsellekin, aina sille jotain käyttöä on eikä tuo nyt kalliskaan ole. Nyt sillä leikattiin vanhan öljytynnyrin kansi, sillä romupuut ja pahvilaatikot on päätetty hävittää Mummulassa polttamalla.

Kammarin rikkinäinen uuninluukku otettiin myös mukaan jos isä keksisi siihen jotain korjausta. Vähän hitsausta ja uuninluukku on taas omalla paikallaan ja oikein hyvä. Nuohooja tulee maanantaina ja sen jälkeen myös kammarin uuniin uskalletaan laittaa tulet. Kaikkikin luukut kaipaavat täällä puhdistusta ja hopeista maaliakin, ehkä, mutta kaikki ajallaan.

Koirat jätettiin kotiin, kun tiedettiin, että isälle on muuttanut kissa. Mistä lie tullut, mutta alkoi totutella jo talvella ihmisiin ja istui uskollisesti pilkillä isän elämänkumppanin kanssa. Se on asettunut nyt jo melkein taloksi ja kesyyntynytkin jo niin, että tulee sisällekin isän viereen ottamaan päiväunet. Kissa syö suurimmaksi osaksi kalaa, joten asiaan kuuluvat matokuuritkin se on saanut. Minäkin sain sitä jo vähän silittää.

Lisäksi hyvää mieltä toi vanhat tuolit, jotka sain. Niitä on yhteensä viisi tallella ja ne ovat Kuokkasten mummulan vanhoja tuoleja. Haaveena on, että täällä Mummulassa minulla on vielä vanha ruokapöytä, jonka ympärllä on sopivasti sulassa sovussa erilaisia vanhoja tuoleja. Tuolien lisäksi kotiintuomisena oli tomaatteja, kurkkuja ja omenoita.

Kevättä odotellessa

Kaarina Davis kirjoitti kirjassaan "Irti Oravanpyörästä", että oli aina ennen pitänyt itsestään selvyytenä sitä, että pelakuut ostetaan kaupasta, mutta Alhonlahteen muuttamisen jälkeen hän oli kasvattanut uuden kesän pelakuut itse. Sain kirjasta idean, että minäkin päätän yrittää. Tuo äidiltä saatu pelakuu oli hienosti loistossa koko kesän, mutta nyt ovat lehdet alkaneet kellastua ja nuput vähentyneet. Jokohan se haluaisi talvehtimaan?

Pelargonia tänään.

Pelargonia kesäkuussa.

Paitsi Kaarinan kirjasta, myös martat.fi -sivulta saa hyviä vinkkejä pelakuun talvehtimiseen. Muistaakseni Iida-mummu piti pelargoniat tuvan ikkunalla talvisin, vai muistankohan väärin? Aika monta neuvoa kuitenkin on, että pitäisi olla pimeässä ja alle 10 astetta lämmintä. Katsotaan, miten meidän käy.

Ruusupapu ei tehnyt paljon kukkaa eikä siten myöskään pitkiä papuversoja, mutta sen verran kuitenkin, että ensi kesänäkin Mummulassa on ruusupapua. Nyt vaan siemenet talteen ja kuivatuksen jälkeen vaikka kahvin suodatinpussiin varmaan talteen.

Sama koskee krasseja. Krassit vielä porskuttaa ja ensi vuoden siemenetkin saadaan mainiosti omasta takaa. Pitää vielä äidiltä kysyä, että mihin aikaan keväästä pitää laittaa nuo siemenet purkkiin ja multaan.

Koko kesä on mennyt täällä Mummulassa nopeasti.  57 kilometrin työmatka kotiin ei rasita yhtään kun tietää mitä perillä odottaa. Ei myöskään aamuisin, on ollut ihana katsella matkalla maalaismaisemaa ja miten se on muuttunut. Vilja on kypsynyt ja vasikat kasvaneet.

Paikatkin täällä alkaa olla kunnossa, toki paljon on vielä tekemistäkin. Ei kai se tämänlaisesta paikasta koskaan lopukaan. Suuri haaveeni on saada tuo navetan ylisille menevä  silta ja maa-alue kuntoon. Olisi mukava laittaa Malvaa kasvamaan kahta puolen siltaa ja raakalaudasta valkeat kaiteet. (Kuva on lainattu loppuelämänkaverin tyttären Jaanan kuvista, appiukon maatilalta. Anteeksi Jaana, tein tämän kysymättä. Ihastuin tähän heti kun näin).

Ihan muutama yö ollaan oltu kaupungissa vuoronperään loppuelämänkaverin kanssa, sillä koirathan ovat olleet täällä siitä asti kun tänne tultiin. Kesävierasta, viisasta lapinkoira Iitaa, epäilyttää nykyään aina autoon tuleminen.  Se selvästi aprikoi, että alkaako nyt matka takaisin kaupunkiin. Ja sitä nämä lappalaiset ei ainakaan halua, kumpikaan.

No onneksi myös syksy jatkuu täällä. Loppuelämänkaverin kesäloma alkaa vasta maanantaina, koko loma edessä. Minullakin vielä lomaa jäljellä 10 päivää ja muutamat ylityövapaat päälle. Täällä saadaan siis nauttia olosta ja syksystä.

Illalla tein muutamat pienet muromuffinssit ylläriksi loppuelämänkaverille, joka kotiutuu Mummulaan töistä vasta yöllä.

Mummulan vinttikomerot

Viikonlopun suunnitelmiin kuului käydä vinttikomeroiden kimppuun. Ne olivat kattoon asti kaikenlaisessa roinassa, joita eri vuosien vuokralaiset olivat sinne säilöneet. Ihan pienesti toivoin, että sieltä pahvilaatikoiden ja  muun rojun alta löytyisi jotain meille arvokasta. Ja löytyihän sieltä. Sainkin vain toisen komeroista siivottua, sillä aina välillä piti istua alas lukemaan. Itkukin oli välillä herkässä.

Eno hyvä.

Kiitos kirjeestä jonka sain kauvan sitten. Minä jo odotin sitä. Mie luulin että jo halla on palelluttanut siutkin kun oli niin kovat kevät hallat.... Ensimmäiset kevätviljat kylvin 24pv huhtikuuta ja viimiset 4pv toukokuuta. Ruiskin on meillä jo metrin pituista. Ei tehnyt halla meillä tuhojaan.

Kyllä täällä meidän nurkissa on ollut vilskettä, kun täällä oli kovat sota harjoitukset. Täällä oli siin 3500 miestä ja 200 autoa ja 150 hevosta... Lehmät pelkäsivät kovin kun ne ampuivat ja lehmät piti ottaakin navettaa. Minä tässä talvella laitoin paperit vetämään, että pääsisin lokakuussa sotaväkeen ja että pääsis kesäksi töihin kotia...

Kirjeiden ja korttien lisäksi löytyi kirjoja. Neiti Rauha Kuortin (äitini) Emännän oppikirja ja enoni Raimo Kuortin Jalkaväen sotilas-kirja ja myös koulukirjoja. Pappa piti vuosia Peltopirkan päiväkirjaa, niitäkin löytyi melkoinen kasa. Joka päivälle oli merkitty tarkkaan ainakin millainen sää oli ollut, myös muita merkintöjä oli. Kyllähän noita vanhoja kirjoja löytyy silloin tällöin vaikka kirppiksiltä, mutta ne saavat aivan toisenlaisen, erityisen merkityksen kun pidät kädessäsi kirjaa, jota oma äiti tai eno on oikeasti nuorena tai lapsena lukenut.

Löytyi myös hieno kutsukortti A.Ehnroothilta Omaisten päiville Parolannummella  1955. Siellä oli enoni sotilasvala.  Hieno oli ohjelmakin tanssiaisia ja juhlapäivällisiä myöden. Se oli ennen se.

Paljon kaikkea talteenotettavaa löytyi. Pärekoppia parikin kappaletta, maitohinkki ja meidän alumiinipottakin. Alakuvassa olevista haarukoista, kynttilänjalasta, piparkkakkumuotista jne. siskoni Merja varmasti haluaa tehdä taidetta.

Toinen komero on vielä siivoamatta. Mitähän sieltä löytyy. Ja ei se nyt ihan pelkkää löytämisen riemua ollut se siivoaminen. Kyllä sieltä tavaraa meni roskalavalle monta maitokärryllistä. Suurin osa saatiin alas "pudota ikkunasta" -menetelmällä.

Viikonlopun aikana vanha sauna sai uudet ikkunat. Ne on tosi hienot. Loppuelämänkaveri raivasi ja niitti myös ympäristöä ja kaatoi kuivuneita puita. Nyt näkee peräkammarin ikkunasta hienosti pellolle. Jokin aika sitten muuten 35 kurkea laskeutui tuohon pellolle. Mistäkö tiedän lukumäärän? No ehdin ne laskea kun lensi Mummulan yli hienossa aurassa.