Tämä tuntuu niin oikealta

Muistatko Jussi, kun olen ainakin kaksi tai kolme kertaa puhunut sinulle Mummulasta ja omista haikailuistani muuttaa tänne? Varmaan viimeksi loppukesästä 2011 kun kerroit, että "No nyt sinne on juuri yksi hevostyttö muuttamassa". Nyt se "hevostyttö" olenkin minä.

Olen tuonut tänne jo tavaroita ja osa on jo löytänyt oman paikkansakin. Loppuelämänkaveri tyhjensi tänään kaupungissa varastoni ja toi tavarat laina-autolla tänne. Omien tavaroiden saaminen on kuitenkin se juttu, mistä se kotikin sitten rakentuu. Kiva on mielessään jo suunnitella sitä, minne senkki, piironki tai taulu laitetaan. Suunnitelma etenee niin, että teen täällä Mummulassa valmisteluja ja käyn kaupungissa hakemassa ainakin kerran tällä viikolla vielä focuksellisen tavaraa ja laittelen ne täällä jo paikoilleen. Lauantaina sitten loppurutistus. Vähänko tämä tuntuu hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Pajunkissatkin löytyy ihan läheltä pellolta.

Äiti kävi tänään lounaalla ja suunniteltiin taas karjalanpiirakoiden leipomista ja paistamista leivinuunissa. Voitaisiin myös kokeilla arinarievän onnistumista, oma toive. Kerrotaan nyt sekin julkisesti, että vähän suunniteltiin myös äidin synttäreitä. Saa nähdä toteutuuko suunnitelmat.

Pienen remppaprojektin aloitan tuosta leivinuunista ja muurista. Eilen pesin muurin ja olen päättänyt, että se maalataan, kuten myös itse uuni.  Tosin tarvitsen notkean apulaisen maalaamaan muuria. Haluaako joku tulla kokeilemaan maalaamista. Ensikertalaisetkin otetaan huomioon. Olen myös googletellut erilaisia maaleja, jotka kestävät yli 400-600 asteen kuumuutta. Hintaerot ovat kyllä ihmeellisen suuria eli kannattaa googlettaa. Mutta tästä projektista kerron sitten ihan erikseen lisää. Jotain muutakin pientä on suunnitteilla. Laitan tänne sitten kuvat ennen ja jälkeen.

Pikkulinnut ovat edelleen tuoneet niin paljon iloa ja maapähkinät tekevät kauppansa. Sinitiaset, talitintit, hömötiaset, punatulkut, varpuset ja viherpeipot. Tänään aamulla koirat olivat levottomia ja kävivät herättämässä minua pariinkiin otteeseen. No ihmettelin, että mikä nyt on ja nousin ylös. Tuvan ikkunasta huomasin, että lintujen ruokintapaikalla oli viisi tai kuusi naakkaa. No - Jessen lempihommaa on ajat moiset vieraat tipotiehensä, joten ei muuta kuin koirat ulos.

Kävin tänään kyläkaupassa ja kuulin, että myös ilves on käynyt näillä nurkilla. Metsän toisella puolella oleva naapuri oli seurannut ilveksen jälkiä ja ne olivat tulleet tänne meidän pihaan. Niin lähellä luontoa me täällä ollaan. Onneksi on hovawartit - kyllä täällä vahtikoirat tosiaan tarvitaan. Loppuelämänkaverilla on muistaakseni kirja, jossa näitä luontoeläimien talvijälkiä kuvataan ja kerrotaan. Pitääkin muistaa, että tuo sen tänne. Monenlaista jälkeä on havattu tänä talvena.

Myös hiiriputki pitää hankkia. En minä hiiriä ala tappamaan, mutta tehdään niinkuin kaverikin. Pyydystetään ja kuljetetaan autolla muutaman kilometrin päähän ja annetaan uusi mahdollisuus. Hiiret kyllä liikkuvat hiljaisesti, sillä öisin niitä tässä tuvassa käy etsimässä ruokaa, jäljistä päätelleen. Mutta mun vahtihovawartit eivät ole moksiskaan. Olen varma, että jos kuulisivat jotain, niin olisi meteli päällä. Kuva on kaverini Margareetan ottama, lainasin ihan luvatta, mutta luultavasti Marge ei tästä suutu :-) Tuleepahan selväksi muillekin, että mikä on hiiriputki.

Lopuksi vielä loppuelämänkaverin tänään ottamia kuvia. Minusta ne ovat kauniita, vaikka hän itse sanoikin, että "mikään ei onnistunut kun on niin harmaata ja valo eri riitä".


Papan  vanha kylvökone.

Talo talvet autiona, pellon toisella puolella. Tässä talossa asui joskus aikoinaan puujalka-Leo, joka oli muistaakseni vähän pelottavakin juuri jalkansa takia. Nykyään tämä on työkaverini ja hänen veljensä omistuksessa. Nämä samaiset veljekset on kuulemma "nähty" täällä Mummulan pihassa -70-luvun alussa pyörähtämässä.

Se oja, missä lapsena uitiin ja mummu pesi mattoja.

Mummulani on kotini

Olin viikko sitten auttamassa äitiä huonekalujen ja muiden siirtämisessä ja siinä hän kesken kaiken sanoi. "Antaisin sinulle tuon yhden maljakon, mutta kun siitä sun muuttamisesta ei tiedä. Eikä nyt kyllä kannattaisi Pohjaan muuttaa, ainakaan eläkkeellä, eihän siellä ole palveluitakaan. Meinaatko sinä oikeesti muuttaaa? Ei siitä taida mitään tulla. Millä sä kuljet sitten ne työmatkat? Pitäisi varmaan parempi autokin olla?"

Siinä sitten vaihdettiin sänky toisinpäin makuuhuoneessa ja laitettiin Karjala-seinävaate paikoilleen ja karjalaiset ristipistotyöt seinälle. Puhuttiin kaikkea ja naurettiin, melkein itkettiinkin, jos jollekin asialle. Siinä jossain vaiheessa sitten sanoin, että muutan Mummulaan kokonaan. Nyt kun tätä kirjoitan, on äitikin jo ehtinyt tottua ajatukseen. Ja ymmärrän toki, että huolehtimisestahan tuossakin äidin ääneen ajattelussa on kysymys.

Olen vihdoin tajunnut, että haluan elää yksinkertaista, rauhallista ja ruuhkatonta elämää. Täällä on luonto lähellä ja olen oppinut siitä viimeisen puolen vuoden aikana enemmän kun ikinä tätä ennen. Jos mietin muutamia vuosia taaksepäin, niin ajattelen, että olen varmaan suuren osan kaupungissa asumisen aikana ikävöinyt ja kaivannut asumista maalla. Ja se johtuu juurikin osaksi koirista, kissojakin haluaisin. Jos olisin nuorempi, niin minulla olisi myös hevonen tai kaksi. Omat kanat olisi ihania, samoin pari lammasta ruohonleikkuriksi. Ja olenhan jo pienenä halunnut asua maatilalla.

Nyt vielä tämä ikioman mummun ja papan ja äitini sekä enoni vanhaan kotiin muutto on sellaisen onnenpotku, mitä ei voi sanoin kuvata! Melkein tippa tulee linssiin kun ajattelen tätä asiaa. Tämän ympäristön ja talon vaaliminen on tärkeä asia.

Karjalan evakkoina Ida-mummu, Matti-pappa ja lapset Rauha (äitini) ja Raimo (enoni, kummisetäni) Kuortti rakensivät omin käsin tämän paikan. Äiti kertoi, että ihan ensin he asuivat hetkenladossa, sitten vanhassa pihasaunassa ja kun äiti pääsi ripille vuonna 1949, niin niitä rippijuhlia vietettiin juuri tässä  vastavalmistuneessa talossa, jonka tuvassa nyt kirjoitan tätä.

Raimo-eno, äitini veli siis,  joka saatettiin maan lepoon hiljattain, kertoi kesällä käydessään sota-ajan jälkeisestä ajasta täällä. He hiihtivät lapsena äitini kanssa Laipan metsiin (12 km) tekemään metsätöitä, että saatiin talon hirret tehtyä. Eno oli silloin 12-vuotias, äti vähän vanhempi. Hän kertoi, että talvisen työpäivän ja hiihtämisen jälkeen selkä oli aivan märkänä ja sitä oli aivan puhki. Ja kuinka hän kiipesi kuivattelemaan ja lämmittelemään uunin pankolle ja nukahtikin sinne. Se sama uunin panko on edelleen olemassa. Tämä koskettaa minua jotenkin erityisesti.

Samalla uuninpankolla on vuosikymmeniä kehränneet myös kissat. Pitäisikö minunkin tarjota parille kodittomalle hyvä koti, se on harkinnassa. Haluan myös tarjota koirilleni sitä elämää, mihin ne on luotu. Vahtimaan! Täällä ne saavat tehdä sitä sydämensä kyllyydestä. Hovawart on saksalainen käyttökoirarotu, joka on aikoinaan jalostettu vahtikoiraksi. Ne päivystivät saksalaisten kartanoiden pihoilla ja ilmoittivat kaikesta mitä liikkui lähellä rakennuksia.

Mummula on meidän kartano ja pihavahdit päivystävät täälläkin! Varo koiraa jos tulet käymään!

Avain onneen?

Tänään makailin selälläni tuvan sohvalla ja mietiskelin tulevaisuuttani. Äitini, joka on ihan kohta 80v, sanoi viime viikonloppuna, että "vaikka olisi kuinka vanha, niin aina pitää katsoa eteenpäin ja suunnitella tulevaa". Se kolahti jotenkin. Kun olen sitäkin ihmetellyt, että isä vielä kahdeksankymppisenä istuttaa uusia puita ja parantelee puutarhaa. Tekee myös halkoja ja klapeja, vaikka niitä varmasti on jo useiksi kymmeniksi vuosiksi tehtynäkin. Paljon on molemmilta vielä oppimista.

En nyt viitsi kovasti toistaa täällä itseäni, mutta vieläkin vaan pähkäilen sen muuttamisen kanssa. Se on iso päätös kuitenkin.

Vaikkakin viime viikolla melkein ahdistuin ajaessani kotiin Lielahden ostosparatiisin läpi. Voi niitä mainosvaloja, jotka ovat melkein suurempia kuin talot! GIGANT, STADIUM, KODIN YKKÖNEN... niiden isot valot oikein kirkuvat kuluttamista. Ja vaikkakin nyt taas kolmen päivän jälkeen olen niin varma, että tämän parempaa paikkaa ei ihmiselle ole kuin Mummula, niin silti sitä vaan miettii.

Suunnittelin siis selälläni tänään Mummulan sisustamista jos muuttaisin tänne. Minullahan on jo tämän talon vanhat kalusteet. Askon 50-luvun senkki, lipasto ja ruokapöytä+6 tuolia. Ne sopisivat tänne hyvin. Senkki ehkä kuuluisi samaan paikkaan missä se oli silloin ennenkin! Piirongillekin on jo paikka olemassa. Mutta mihin laittaisin ison, rakkaan hevostauluni? Siitä en luovu, kaikista muista ehkä voisinkin, mutta siitä en! Mihin laittaisin äidiltä saamani antiikkisen nojatuolin? Siitäkään en luovu. Entä kaikki kirjat? Niitäkin on paljon.

Vaatekomerotilaa täällä on todella niukasti, vain yksi komero, se kylläkin kauniilla ovella ja ripakin on säilynyt sieltä -40 luvulta.  No olen luopunut kaikista ylimääräisistä vaatteista, vähällä pärjää siinäkin asiassa.

Tupa toimittaa hienosti olohuoneen virkaa jo nyt. Vähän maalia ja hitusen keskenjääneen remontin viilausta tarvitaan. Peräkammari olisi edelleen makuuhuone (silloin joskus se oli olohuoneena) ja vanhat tuolit saavat toimittaa pöydän virkaa kuten tähänkin asti. Myös mummun vanha ompelukone saisi jäädä sisustukseen.

Tuohon yhteen huoneeseen, missä televisota katsellaan, niin olisi kiva löytää siihen 3-4 erilaista korituolia ja pyöreä pöytä. Sellaista vanhanaikaista tunnelmaa. Saisi olla ajanpatinaa.

No, tein minä tänään muutakin. Tänäänhän oli pihabongauspäivä. Raportoin tunnin ajalta Birdlifelle omat havaintoni: 8 punatulkkua (3 urosta, 5 naarasta), 6 talitinttiä, 1 närhi (näitä käy yleensä kaksi, mutta tänään
tämä oli yksin) ja lisäksi saunan piipussa istuskeli 2 naakkaa. Ne on jotenkin selvästi katsomassa jo ensi kevään asuntoa vanhan saunan tiilisestä piipusta. Ehkä nekin tykkää vanhasta sisustuksesta, tuollainen
vanha tiilihän on aivan huippua sisustuksessa.

Yhtä puuttui edelleen. Missä on minun kaunis hömötiaseni? En nähnyt sitä viime viikonloppunakaan.

Kolme asiaa

On se niin selvää, että mitä asioita kaupungissa ollessa kaipaa eniten Mummulasta. Ei niitä tosin voi laittaa paremmuusjärjestykseen.

Kaipaan:
Lintujen ruokintaa. Seuraan paljon niiden käyttäytymistä ruokintapaikalla täällä Mummulassa ja se on mielenkiintoista. Luonto yleensäkin tulee täällä paljon lähemmäksi. Sain tänään äidiltä punaisen, hienon lintulaudan. Lisäksi meillä on toki iso ruokinta-astia, jonne mahtuu noin 10 kg auringonkukansiemeniä.

Sitten on vielä lisäksi pieni mökki, jonne laitoin ostamaani siemensekoitusta. Kun seurailin aikani, niin talitintit tykkäsivät näistä sieministä. Punatulkut ovat selvästi enemmän auringonkukansiemenien ystäviä.

Kaipaan:
Uunin lämpöä, savun hajua ja sitä, että voi tuijotella tuleen tai kuunnella puiden rätinää. Se on niin terapeuttista. Lisäksi uunien lämmittäminen on tosissaan kotoisaa.

Kaipaan:
Omaa tilaa.
Aamulla kun herään peräkammarista ja kurkistan ulos ikkunasta niin näen vanhan navetan ja sen sivusta pellolle asti. Niin hyvä mieli tuosta näkymästä. Ehkä sitä ei kukaan voi ymmärtää, mutta niin se on. Toisesta ikkunasta näen isot kuuset ja hyvällä tuurilla ne pari oravanpoikaa, joista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut..

Kun teen tuvassa etätöitä nään ikkunasta ihanan vanhan pihasaunan, jossa mummu  meitä pienenä  kylvetti. Voin myös aamuisin  avata oven ja päästää koirat ulos. Kesällä meillä voi olla avoimien ovien päivät!

Nyt ollaan taas viikonloppua oltu Mummulassa ja vaikka äiti kävi edellisenä päivänä lämmittämässä uuneja, niin ensimmäinen yö oli todellakylmä. Lämmitin itsekin illan, mutta nyt vasta tänään aamupäivän ja illan lämmittämisen jälkeen alkaa talo saada sellaista peruslämpöä, joka on levinnyt koko taloon. Onhan täällä sähkölämmityskin, mutta patterit pitäisi ilmata ja neljän kuukauden sähkölasku, joka tuli viikolla, oli aika "suolainen". Pitää nyt opetella vielä sähkön kulutustakin. Lämminvesivaraaja lämmittää 70 asteeseen vettä vaikka ei olla oltukaan täällä. Nyt sitä lämpöä pitää vähentää,  30 asteinen lienee sopiva eikä jäädy. Tuskin nyt saunaan ja pesuhuoneeseen muutenkaan pakkanen ehdi, lattialämmitys kuitenkin kymmenessä asteessa.

Opettelemista kaikki tyyni vielä ja tasapainoilua kulujenkin suhteen. Ihanasti vaan nuo uunit lämmittää!

Uuden vuoden mietteet

Uusi vuosi ei alkanut Mummulassa mitenkään iloisissa merkeissä, sillä Jesse ja Varre pääsivät taas ottamaan yhteen. Seurauksena Varrella reikä jalassa ja Jessellä pieni nirhama silmän alla. Henkiset kolaukset olivat sitäkin suuremmat, sekä koirilla että ihmisillä. Olen muistellut onnellista kesää kun koirat vielä sopivat kaikki yhteen. Sellaista ei enää ikinä tule. Yritämme nyt toipua tästä asiasta ja emme oikein edes tiedä, miten tässä jatketaan. Kuonokoppa Jesselle? Vanhan saunan päätyyn aitaus, missä pojat saavat kesällä vuoronperään oleskella?  Erossa oleminen?

Me olemme hoffien kanssa olleet täällä nyt koko tämän joulunajan, melkein kolme viikkoa. Tänään sunnuntaina pitää lähteä kaupunkiin hoitamaan asioita, katsomaan viherkasveja, posteja ja pakkaamaan. Tänne me muutetaan! Ei ole enää epäselvyyttä tästä asiasta. Ajankohtaa avoin, mutta pian. Olen niin miettinyt tätä asiaa. Jos miinusta on "pitkä" (57km) työmatka, niin plussia on kymmenet kerrat enemmän! Jostain pitää luopua että jotain saa. Ja kaupunkiin pääsee aina takaisin, mutta tällaista Mummulan kaltaista aarretta ei löydy mistään muualta maailmasta.

Mitä sitten kun minulle tulee maaliskuussa työmatka Helsinkiin? Kuka hoitaa koiria kun niitä ei voi enää loppuelämänkaverillekaan jättää. Paras vaihtoehto on tietysti jos löytäisin jonkun "dogsitterin" tänne Mummulaan pariksi päiväksi. Mutta jos ei, niin sitten on vaan päätettävä "kylmettää" sydän ja viedä koirat yksinkertaisesti koirahoitolaan. Sinne missä muutkin ihmiset pitävät koiriaan silloin kun lomailevat tai ovat työmatkoilla. Ei se nyt koirille varmaan ole yhtään niin kamalaa kun minulle.

Toinen kysymys mikä on ollut mielessä, että kestääkö auto tuota reissaamista, kun uutta tai edes käytettyä nelivetomaasturiakaan ei nyt pysty ostamaan. No - olen ainakin tutustunut luotettavaan Kultapellon
autokorjaamoon, joten siellä pitää nyt huollattaa autoa jatkossa, niin että se kestää ja pysyy ajokunnossa.

Kolmatta asiaakin olen ajatellut. Tulevaa syksyä ja pimeää aikaa. Nyt talvellahan ei ole ollut mitään vaikeuksia ajaa tätä väliä kun valo lumen myötä riittää. Entäs sitten taas se tuleva marraskuu kun pimeää riittää. Olen miettinyt, että tekisin sen ajan lyhyempää päivää tai toinen vaihtoehto on säästövapaasopimuksen tekeminen työnantajan kanssa. Se tarkoittaa sitä, että kaikki ylityöt ja jopa viikon vuosilomasta voi laittaa säästöön ja pitää sitten säästövapaana pois tarvittaessa eli minulle se tarkoittaisi juuri sitä pimeintä aikaa vuodessa.

Kevään suunnitelmia on muitakin tänään tehty. Kaikki muuttuu vielä hyväksi, uskon niin. Jos Varre ja Jesse eivät enää koskaa tule toimeen keskenään niin meidän vaan täytyy se kestää ja ennakoida kaikki
vaaratilanteet.

Vielä lopuksi: kesän alussa jo kirjoitin blogissa, että haluaisin nähdä täällä oravien keikkuvan kuusenoksalla kun herään aamuisin kammarissa. Tänään se toive toteutui. Kaksi pörröistä oravaa piti kisailua kuusenoksilla. Tuo näky oli ihan kuin jostain sadusta, ihana aamu.

Tuvan ja kammarin uuneja on lämmitelty joka päivä ja lempeä lämpö on täyttänyt talon. Nyt pitää laittaa peruslämpö päälle ja jättää tämä ihanuus joksikin aikaa. Ei vaan millään malttaisi. Linnuille on laitettu ruokaa viikoksi ellei kahdeksi. Vielä heitän oravanpojille kaurat ja sitten menoksi.

Tunnelmia tuvasta

En muista aikaa, milloin olisin saavuttanut sen joulun tunnelman minkä tänä vuonna sain kokea. Yksi kavereistani sanoikin, että "olet ilmeisesti oikeassa paikassa nyt". Ja niin se on - Mummulan joulu on ollut tunnelmaa täynnä ja tuntunut pitkästä aikaa aidolta ja oikealta joululta. Aattona vein kynttilät mummulle, papalle ja Raimo-enolle. Herkistävä ja tunteellinen, ne ovat ne osuvimmat sanat.

Kun ulkoa tulee tupaan, tulee aina yhtä hyvä olo. Tupa, talon sydän on punaisessa koristeluissaan  ja valoissaan juuri sellainen vanhanaikainen, kunnon maalaistupa. Toki jo jotain uuttakin vuosien saatossa saanut ympärilleen, mutta se vanhan talon henki on ja pysyy.

Jouluvieraitakin saimme kun molemmat vanhempani kävivät. Isä ja hänen elämänkumppaninsa eilen ja äiti tänään. Molempina iltapäivinä istuimme pitkään ja juttelimme kaikesta. Se, että on Mummulassa tarkoittaa myös sitä, että on lähempänä omia vanhempiaan. Tärkeä asia ja yhä tärkeämmäksi tulee kun vuodet vierivät. Voidaan käydä puolin ja toisin ja piipahtaa ilman erityisiä kutsumisia tai järjestelyitä. Mukavaa ja luonnollista, kun matka on lyhyt. Isällä ei ole tietokonetta ja tulostinkin heille tämän blogini joululahjaksi. He molemmat olivat kovasti paljon pitäneet blogistani ja lukeneet sen aattoiltana alusta loppuun.

Koirat ottivat vieraat avosylin vastaan, kuinkas muuten. Ehkä vähän liiankin, tuvan sohvalla meinasi tulla ahdasta. Mummu -nimen koirat jo tietävät ja tuntevat ja mummua odotettiin ikkunassa muutamaankin otteeseen, kun menin tänään sanomaan, että "mummu tulee kohta". Tuliaisiin on jo opittu: siankorvia, puruluita ja mitä milloinkin.

Loppuelämänkaveri lähti tänään töihin ja vei Varren mennessään. Vieläkään pojat ei oikein tule toimeen ja niitä joudutaan pitämään erillään. Hyvän joulun toivotukset jo sentään neniteltiin portin kahta puolen, tosin sekin loppuin murinaan. Aikamoista säätämistähän se on, mutta pitää vaan muistaa se. Mistä ovesta kukakin koira sisään tai ulos. Toivottavasti sekin vielä joskus loppuu ja elämä palautuu normaaliksi.

Huomenna tulee iltapäivällä kaksi mottia kuivaa koivuklapia. Siinä sitten tietää mitä tekee illalla ja seuraava päivänä. Puut on saatava liiteriin. Tervetuloa talkoisiin! Onneksi meillä on täällä pressuja, joten ihan kaikkea ei tarvitse heti huomenna rehkiä. Edessä on siis parit arkivapaat ja uudenvuoden aatonkin olen etätöissä. Odotan jo, että kun vuosi vaihtuu, niin meillä palaa jätkänkynttilät pellolla.

Ei siis tarvitse lähteä kaupunkiin vielä pitkään aikaan. Ja muutenkin, Mummula tarvitsee vakituisen asujan.

Rakkaudesta Mummulaan

Mummula saa tänä vuonna jouluisen tunnelman vanhaa pihasaunaa myöden. Hain tänään kuusenoksia ja ihanaa tuoksua tupaan. Mummun vanha, vuotava Arabian maitokannu sai tehtäväkseen toimia "kukkamaljakkona". Kaunis se on edelleen, vanhana ja kolhiintuneenakin.

Tulin tänne eilen viikon ikävän jälkeen. Onneksi linnuilla oli riittänyt ruokaa, mutta kyllä täydennystäkin kaivattiin. Laitoin eilen illalla aamuksi jo valmiiksi talipallot ja siemenet. Aamulla odotin jo malttamattomana, että milloin pikkulinnut tulevat. Ja tulihan ne kaikki ihanat tutut. Myös tämä pieni hömötiainen. Olen siihen jotenkin erityisen ihastunut. Se on parikin kertaa tullut valoisaan aikaan ihan viereen oksalle katsomaan kun vien lisää siemeniä. Joku mies kertoi luontoillassa radiossa mikä luottamus voi syntyä pikkulintujen ja talviruokkijan välillä. Hän oli kokenut myös sen, että tiainen oli tullut hänen kädelleen ja hakenut siitä siemenen.

Tein tänään etäpäivän. Aamulla kun herättiin koirien kanssa, astuin tupaan ja laitoin kynttilän palamaan, niin huokaisin syvään. Voiko ihanampaa "etätupaa" ollakaan. Koirien kanssa on mukava tehdä etätöitä, käydään välillä ulkona ja taas jatketaan. Alkaa myös työt hiljenemään , sen huomaa selvästi. Sähköpostia tuli tänään enää vähän normaaliin verrattuna.

Joulusta on tulossa haikeakin. Enoni, joka on asunut lapsuutensa täällä Mummulassa, nukkui pois maanantaina äkillisen sairauden murtamana. Siitä olen iloinen, että viime kesänä sain tavata hänet useamman
kerran, kun hän vieraili täällä vanhojen autojen asioilla. Meillä oli monenlaista juttua kaikesta vanhasta. Viimeisen kerran kun hän kävi täällä syksyllä ja kertoi ensikesänä pidettävästä evakkokulkueesta Kangasalla. Vanhat puupyöräiset hevoskärryt, jotka ovat varastossa, hän oli luvannut lainata kulkueeseen. "Kuule, mä alan nyt eläessäni antaa omaisuuttani pois, en tee niillä enää mitään", hän kertoi tutulla mentaliteetilla. "Haluatko Marita nuo hevoskärryt sitten kun evakkokulkue on ohi?" Juttu jäi siihen ja tyydyin vain ihastelemaan kärryjä.

Kalenteri on kyllä tänä vuonna suosiollinen joulun pitoon. Pitkään voi nauttia tunnelmasta ja levätä koko viikon ja ylikin. Valmistelujakin ehtii hyvin tehdä. Tänä vuonna meillä jännitysmomenttina on kinkunpaisto. Miten se tuolla leivinuunissa oikein onnistuukaan!

Toivotan kaikille blogini ystäville Tunnelmallista ja rauhallista joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!