Löytöjä

Iltapäivällä kuultiin Kuhmoisten kutsu ja lähdettiin hakemaan lantalasta löydettyyn Jaguaariin uusia renkaita. Lorukin oli jo valmiina, joku tämäntyyppinen on joskus ollut jossain mainoksessa. "Ketterästi polkee vaari, vaarilla on Jaguaari. Jaguaari on hyvä merkki, sillä pyöräilee nyt Erkki". Ajattelin kyllä minäkin sillä polkea, leveä satula voisi hyvin sopia takamukseeni. Vaan ei löytynyt Kuhmoisista pyöränrenkaita.

Kuhmoisten työttomien kirppikseltä löytyi kuitenkin eurolla hyvä, ehjä ja laadukas kesäkassi. Hitusen ajanpatinaa teksteissä: Helsingin kaupunginmuseo | Helsingfors Stads Museum | Helsinki City Museum. Mutta vetoketju ja vuori aivan ehjät.

Lisäksi paikallisesta kotileipomosta löytyi aito ruispatonki, jonka takia kannattaa Kuhmoisiin mennä toisenkin kerran!

Eilen illalla siivosin vielä vanhan saunan ja avasin "viemärinkin". Vesi menee edelleen nätisti ulos betonilattiaan valettua vakoa pitkin. Kyllähän tuossa vanhassa saunassa on omaa tunnelmaa, vaikka ei ole lauteitakaan ja kiuas ei ole kiinni seinässä. Vanha sauna on kaunis ja kun miettii, mitä kaikkia tarinoita niillä lauteilla on kerrottukaan, niin onhan se suurenmoista, että tuo olisi helpolla kunnostettavissa. Piippu kuntoon, kiuas kiinni ja lauteet. Mitään muuta ei tuolla pidäkään tehdä.

Löysin saunasta vanhan, kauniin kynsiharjan, jonka tietysti otin talteen ja pesin. Myöskin vanha, sinivartinen partasuti löytyi. Lisäksi vielä kukka-amppeli. Näyttää käsintehdyltä ja on minun silmääni kyllä
kauniskin.

Lopuksi on vielä ihan pakko laittaa kuva krasseista. Olen niin ylpeä minun krassikottikärryistä.

Viehättävä saunatupa ja vähän muutakin

Lasinsirujen ja kaiken muun roinan alta paljastui tänään pihasaunasta viehättävä pieni tupa ja saunakammari. Muistan lapsuudesta, että saunan tuvassa oli mummun isot kangaspuut ja siellä hän paukutti räsymattoa kun muilta töiltään ehti. Me lapsetkin saatiin kokeilla maton kutomista. Nyt ovat kangaspuut nipussa, mutta vieläkään niitä ei raaskittu roskalavalle heittää, vaan ne saivat paikan tyhjästä navetasta.

Pihasaunan tupa on ollut mummun, papan, äidin ja enon ensimmäinen oma koti sodan jälkeen. Nyt se saa alkaa toimittamaan mukavan kesähuoneen virkaa, jossa voi rauhassa ottaa vaikka päikkärit tai muuten vaan käydä mietiskelemässä ja katselemassa kaunista kattoa. Ja olisihan se mahtavaa jos tuolla pihasaunassa voisi vielä joskus heittää kunnon löylyt.

Merja kävi täällä viime viikonloppuna ja toi tuliaisena kaikenlaista tänne sopivaa. Keittiöön asennettiin tänään keittiöpaperille teline. Meillä siihen taitaa kyllä tulla koukut ja siihen saa sopvasti pari keittiöpyyhettä
roikkumaan. Sitten saatiin vanhanaikaisia naulakoita monenlaisia. Kaikki tuli tarpeeseen.

Muisteltiin tietysti lapsuusajan menneitä ja millainen tupa oli siihen aikaan kun mummu ja pappa tätä asuttivat. "Tuossa oli keinutuoli" ja "leivinuunin edessä oli sellainen pitkä laatikko, jonka toisessa päässä pidettiin vesiämpärit. Merja muisti myös kun kävi papan kanssa hakemassa lanttua alakellarista. Pappa työnsi Merjaa maitokärryllä ja lanttu haettiin yhdessä. Tupaan tullessa lanttu laitettiin puoliksi ja istuttiin puulaatikon päälle ja sitten pappa raastoi veitsellä lanttua ja antoi Merjalle suuhun. Kyllä minäkin muistan tuon mehukkaan ja
maistuvan lantturaasteen.

Kaura ja vehnä pitää kuivattaa nyt. Kauraa löytyy tuosta ihan mummulan pellolta ja ei liene kamala synti vaikka käyn saksilla tuosta reunasta vähän ottamassa talteen. Eilen ajellessa kohti mummulaa, yritin bongata venhäpeltoa ja onnistuinkin siinä. Pitää kyllä varmaan ihan luvan kanssa mennä leikkaamaan yksi korillinen myös vehnää. Saadaan jouluna sitten vehnäkimppu joulupöytään ja kaurakranssi ulko-oveen.

Savua piipusta etäpävänä

Maanantaina eli eilen päästiin töistä loppuelämänkaverin kanssa suunnilleen samaan aikaan, kerrankin, ja tultiin samalla kyydillä tänne Mummulaan. Koirat olivat olleet täällä keskenään koko työpäivän. Ne tietysti riemastui yli rajojen kun ajettiin autolla pihaan. Mutta kovin kiltisti ne olivat täällä olleet, kuten kotonakin aina. Koirat yleensä nukkuvat kun omistajat ovat poissa. Niin meilläkin.
.
Aamulla lähdettiin samaa matkaa töihin. Oli se niin mukavaa. Oinaita kun ollaan molemmat, niin helposti sarvet kolisee kun toinen ei ole siinä paikassa siihen aikaan missä toinen haluaisi toisen olevan. Mutta sitten osataan myös nauraa itsellemme.

Illalla kaivoin yhden Mummulan vanhan kukkapenkin esiin. Seinustalla olevaa penkkiä reunustavat punaiset, vanhat tiilet. Jätin pari vanhaa perennaa paikoilleen, mutta muut olivat kyllä uusimisen tarpeessa. Jotain vanhaa perennaa haluaisin laittaa. Minulla on kaupungissa toisesta mummulasta tuotua Malvaa ja sitä täytyy myös tänne jonnekin tuoda. Monet ystävät jo facebookissa tarjosivat erilaisia perennoja, jotka kiitollisuudella otetaan vastaan. Täällä on paljon vanhaa punaista tiiltä, joten sitä voi käyttää moneen paikkaan, mitä keksitäänkin.

Kosteusprosentti tuvassa oli alkuillasta niin suuri, että päätin tehdä puuhellaan tulet. Loppuelämänkaveri viikonloppuna jo pari pesällistä siinä polttikin. Nokisutari on tulossa viikolla 34, ennenkuin sitten aletaan
kunnolla lämmittämään. Väyvpoika Juuso oli tosin jo kiivennyt katolle katsomaan piippuun ja kertoi, että kaikki näyttää olevan hyvin. Ja kyllä tuo pari pesällistäkin jo auttoi hyvin. Savut eivät tulleet sisälle ja nyt on
mukava tunnelma tuvassa.

Huomenna teen etäpäivän. Niillä päivillä voisi olla oma rytmikin, mutta normaalisti teen ihan normi työpäivän silloinkin. Monet kolleegat heräävät ehkä myöhemmin, tekevät myöhempään töitä. Käyvät päivällä ulkoilemassa ja joku jopa kovan lenkin jälkeen saunoo keskellä työpäivää. Ja jatkaa sitten töitä. Kaikki kuulostaa hyvältä ja meidän jokaisen pitää se oma etäpäivä itse muodostaa. Toki riippuu omasta työtehtävästäkin. Minäkin haluan kuitenkin olla ryhmäni saatavissa silloin kun hekin ovat töissä, vaikka sitten virtuaalisesti. Niin se kehitys kehittyy. Mummu ja pappa voisi ihmetellä jos tietäisivät, että teen tässä tuvassa etätöitä. Ehkä tietävätkin ja ovat hyvillä mielin siitä, kuka tietää.

Ehkä minäkin talvella käyn hiihtämässä peltolenkin puolenpäivän aikaan. Meillä työnantaja suosittelee etäpäiviä ja onhan se fiksua. Ekologisestikin. Varsinkin jos asuisi Mummulassa :-)

Lauantaipäivän ratoksi

Loppuelämänkaveri tuli töistä vasta kun perjantai oli jo vaihtunut lauantaiksi. Siinä sitten meni yhteen tai puoli kahteen kun tuvan pöydän ääressä suunniteltiin tulevia. Ja sehän tiesi sitä, että aamulla tuli nukuttua aika pitkään. Karvavekkaritkin olivat pysähtyneessä tilassa eikä normaalia aamukuuden herätystä tullut ollenkaan.

Aamukahvin jälkeen alkoi päivän puuhastelut. Sininen vanha pyörä sai paikat renkaisiin ja sen jälkeen ukkokulta huristeli sillä koirat kintereillä pitkin mummulantietä. Ja illalla vielä toiseen kertaan. Koirilla oli erityisen hauskaa.

Minä aloin valmistelemaan elämäni ensimmäistä kaalilaatikkoa. Suikaloin kaalin ja haudutin sen pienessä vesimäärässä kattilassa. Sillävälin kun kaali "kutistui" kattilassa, pilkoin pari isoa sipulia. Paistoin sipulit ja jauhelihan pannulla. Mausteeksi suolaa, meiramia, siirappia ja mustapippuria. Sitten ladoin kaalin ja jauhelihat vuoron perään Arabian isoon vuokaan.  Lopuksi vielä 2dl ruokakermaa ja 6 dl maitoa ja sen jälkeen koko komeus uuniin. Siellä se muhi peräti kolme ja puoli tuntia. Ja siitä tuli ihan sairaan hyvää!

Sillä välin kun kävin äidin luona pesemässä koneellisen pyykkiä, oli parempi puolisko ottanut itselleen uuden projektin. Koirankarvat sai kyytiä matosta painepesuripesussa. Apulaisiakin löytyi, kuten kuvasta näkyy.

Nyt vietetään mukavaa lauantai-iltaa. Koirat nauttii olostaan, pyykit kuivuu ja minun on aika luovuttaa tämä kone.  Tulee kuulemma Lampaansyöjät Yle Teemalta.

Mummun almanakat

Pörri, mummun kissa, täytti 6v. 23.kesäkuuta 1986. Almanakka kertoo myös, että kissa oli ollut yötä ulkona 10.maaliskuuta ja 16. huhtikuuta. Olikohan mummulla ollut huoli kissasta?  Elokuun 16. päivä samana vuonna Pörri oli tehnyt vielä pennut. Pörri oli tärkeä mummulle ja yksi valokuva on sellainen, jossa kerrotaan, että Pörri on 14-vuotias.

Almanakka kertoo kaikista mummulle tärkeistä asioista. Läheisten syntymäpäivistä, hautajaisista, matkalle lähtemisestä ja myös sen, että Urho Kekkonen kuoli 31.8.1986. Ja paljon muuta. Liikutuin, kun luin merkintöjä. Tuli vielä vuosienkin jälkeen yhtäkkiä niin ikävä mummua. Mummulla oli sydän puhdasta kultaa.

Onneksi meillä on paljon kuvia katseltavana, joiden myötä voidaan mummua muistella. Kiitos oman äitini, joka on tehnyt hienon albumin mummusta.

Tein tänään etäpäivän Mummulasta ja se sujuikin hyvin. Yhteys oli vakaa ja kaikki tarvittava toimi oikein hyvin. Alunperin piti mennä tänään Varkauteen työmatkalle, mutta sitten onneksi tajusin, että on ne rallit. Ja ruuhkat juuri sillä reitillä. Tänään olisi ollut Tiinan viiskymppisetkin, mutta lähetän tässä onnittelut blogini kautta. En millään raaskinut lähteä täältä maalta kaupunkiin. Työpäivän päätteeksi otin päikkärit ja sitten lähdettiin kauppaan. Huomenna on meillä hartaasti ja pitkään haudutettua kaalilaatikkoa puolukkahillon kera.

Ilta on mennyt kuunnellessa radiosta puhelintoivekonserttia ja puuhastellessa jotain pientä. Kyllä maalla on mukavaa!

Mummulasta työmatkalle

Tänään: Kuhmalahti - Kuhmoinen - Jämsä - Jyväskylä ja sama toiseen suuntaan. Heti aamusta jouduin pysähtymään Mummulantien päässä, kun pieni linnunpoikanen ei yhtään älynnyt väistää autoa. Odotin aikani ja nousin autosta ja kävin sanomassa sille, että "hei, kannattaa varoa autoja ja se pyrähti sivuun". Kuhmoisten jälkeen "kissa" oli jäänyt autonalle ja makasi tienreunassa. Ensin ajoin ohi, mutta sitten se suretti niin kovin, että käännyin ympäri katsomaan, oliko se vaikka jonkun kotikissa, kun näytti kovin pieneltä pennultakin. Se olikin sitten supikoiran pentu. No en minä sitäkään siihen asfaltille jättänyt, vaan siirsin ojan pohjalle pitkän nurmikon suojaan. Liian monta oravanpoikaakin oli kohdannut kohtalonsa. Se on nyt tätä aikaa ja surullisia tapahtumia, kun nuppuset, kuka mitäkin lajia, opettelevat omaa elämää.

Matkalla tuli mietittyä yhtä ja toista elämästä ja asumisesta. Asumisoikeuskotia ei saakaan vuokrata, paitsi jos itse muuttaa työn tai opiskelun perässä hetkeksi toiselle paikkakunnalle. Joten se siitä. Tilasin kuitenkin ohjeet asunnon irtisanomiseen. Monenlaista suunnitelmaa on.

Mennessä Jyväskylään ajelin jonkun navigaattorituristin perässä, joka aina hiljensi oikeissa kohdissa. Minullahan on ne kaksi sakkoa tälle vuodelle ja yhtään ei sovi tulla lisää. Tulomatkalla myös köröttelin varmanpäälle. Alinopeuttakin varmaan. Siitä ei vielä kai sakkoa saa.

Varre ja Ira ovat aikamoisia kaivuukoneita, mutta nyt kun tulin töistä, niin meinasin todellakin repiä pelihousuni. Parikin monttua kukkapenkissä ja krassitkin oli entisiä, puhumattakaan perennoista. Tosin ei se nyt mikään hieno ollut ennenkään, mutta ei kyllä nytkään!

Haluan, että täällä on nättiä ja siistiä eikä mitään sotatannerta. Seuraavan kaivajan lupasin heittää niskaperseotteella kaurapeltoon. No peittelin minkä taisin. Uutta kaivuutakin oli jo aloitettu ja
syyllisenkin tiedän, kun tassuista näkee, mutta itseteossahan tuo pitäisi kiinni saada, että voisi muistuttaa tekemisistä.

"Ja mä en ole sitten kaivanut yhtään mitään, kysy vaikka iskältä!"



Hellepäivän ratoksi

Heti aamukuudesta asti oli selvää, että kesän kostein ja lämpöisin päivä oli tulossa.  Yöllä aika-ajoin kuuntelin ukkosen kolinaa ja sateen ropinaa, mutta ei se häirinnyt. Päinvastoin. Aamulla kuudelta kun seisoin pihamaalla, tukka sekaisin ja yöpaita päällä, ja kuuntelin kurkien tööttäilyä pellolta, niin ajattelin, että minun täytyy saada tietää, miltä talviaamu tuntuu täällä ihanan maaseudun keskellä. Tai lokakuu. Olen ihan varma, että enemmän minua pelottaisi kävellä yöllä Tampereen keskustassa kuin käydä täällä pilkkopimeässä otsalampun kanssa koirien kanssa lenkillä.

Koiratkin pysyttelivät tänään mieluusti tuvassa, joka on pysynyt toistaisesi ihanan viileänä. Tänään ei ollut avoimien ovien päivää, vaan sovittiin jo aamusta, että "ollaan joko sisällä tai ulkona". Kaikki ymmärsivät ja valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon.

Karvakorvat saivat tänään sadettajan, kun "iskä" tuli iltapäivällä töistä. Siinä sitä sitten opeteltiin juoksemaan sadettajan alla. Varsinkin Ira taisi tykätä kun sai jutun juonesta kiinni. Varrekin suostui ja kaikki muutkin. Jesse teki aika pitkät kierrokset ja oli ihan hepulissa.

Meidän itseasiassa olisi tänään pitänyt olla Jessen kanssa kisaamassa tokoa Tervakoskella. Onneksi peruutin osallistumisen jo perjantaina. Eikä tänään olisi ollut mitään järkeäkään lähteä. Tunnen Jessen kuuden vuoden ajalta ja tiedän, että se kärsii liian kuumasta tavattoman paljon.

Myös mansikkatorttu oli ohjelmassa, suunnitellusti.  Siitä tuli aivan taivaallisen hyvää! Voitti mennen tullen kunnon ruuan, joka jäikin sitten tänään väliin. Siinä mansikoita peratessa tuli mieleen sellainen asia, että kaupungissa en jostain syystä, ainakaan omassa kotona, ole leiponut kahden vuoden aikana kuin kerran.  Mummulassa on vaan kiva tehdä kaikkea. Kai se johtuu siitä, että on koko ajan niin hyvällä mielellä, saa olla omissa oloissaan ja sellainen kuin on. Kaupunkilaiseksi en ole enää vuosiin itseäni tuntenutkaan, jos koskaan. En muista edes milloin olisin kävellyt viimeksi Hämeenkadulla. Lukeminenkin on suoraan verrannolinen ihmisen vireystilaan, kirjoitti työterveyslääkärimme jokin aika sitten. Niin se taitaa todellakin olla.

Loppuelämänkaveri jäi Mummulaan karvalapsien kanssa vapaapäiviksi. Minä tulin kaupunkiin pesemään pyykit ja valmistautumaan siihen, että suuri osa asiakkaista palaa huomenna lomilta ja se tietää meille kiirettä töissä. Luulen, että tuleva viikko on myös se ratkaiseva viikko, jolloin päätän, mitä teen tämän kaupunkikodin suhteen. Tiistaina takaisin Mummulaan!