Voiko ihanammin illan enää alkaa?

Kun päästiin taas punaisista valoista ja kanssamatkaajista eroon, niin johan alkoi leppoisa meno kohti Mummulaa.

Pihassa olivat ruusut auenneet, ruusupapu rehotti vanhan saunan seinustalla ja samettiorvokit loistivat oranssina talon seinustalla. Olin nostanut ne sinne suojaan paahtavalta auringolta, äidin arvokas neuvo, kuinkas muuten. Punainen pelakuu oven suussa oli vähän saanut rankkasateelta kyytiä, mutta se on vahva ja selvästi jo odotti, että aurinko kuivaa ja se jaksaa nostaa taas painavat kukat ryhtiinsä.

Kun tavarat oli tuotu sisään ja vein vaatelaukkuani peräkammariin, niin pysähdyin ovella. Voiko parempaa ollakaan? Ihana, vanha, viileä huone, jossa tunnelma niin hyvä ja rauhallinen. Isot kuuset ikkunan takana ja vanhan hirsitalon seinät pitävät huolta siitä, että ihmisen on hyvä olla. Voiko ihanammin illan enää alkaa?

Silloin kun mummu ja pappa asuivat täällä, peräkammari oli olohuoneena. Sinne oli ovi usein kiinni, taisi olla juhlapäivinä vain käytössä. Siellä oli hienot ja kiiltävät Askon 50-luvun huonekalut. Senkki, piironki ja ruokapöytä Ja myöskin sohva. Nyt nuo huonekalut ovat minulla kaupungissa, mutta tänne ne pitäisi tuoda uudestaan.

Sen jälkeen lähdettiin koirien kanssa taas kiertämään tilukset. Tallin tuoksua, sateen tuoksua, ihania maisemia ja piha kaunis kuin mikä. Pitkässä heinässä ja päivänkakkaroissaan. Jos luonto saisi päättää, niin nurmikkoja ei olisi kenellekään. Ruohonleikkurit pitävät kamalaa meteliä ja haisevat pahalle. Niistä ei ole luonnolle kuin haittaa.

Ilahduin kun ystäväni Marika ei aio perustaa uuden talonsa ympärille leikattavaa pihanurmikkoa, vaan kukkaniityn. Täälläkin on vaikka mitä kauneutta ympärillä.

Jokaisesta vanhasta pihasta löytyy kuitenkin myös niitä istutettuja kukkia, kuten Keisarinlilja. Niin myös täältä. Kaunis on, katso vaikka itse.

Tänään kuunnellaan tangomarkkinoita radiosta, huomenna tehdään etänä töitä. Viikonloppuna  taas kohennellaan paikkoja.

Meillä muuten vieraana täällä on Iita. Jostain syystä nuo rotutoverit tietävät toisistaan, että samaa rotua ollan, niin nämäkin ihanuudet. Hengailevat kahdestaan ja hovawartit saa olla omissa oloissaan.

Ei me onneksi tänään vielä lähdettykään

Tänään kävi mummulassa serkkuni Jussi, joka nykyään omistaa tilan,  ja hänen vaimonsa Sirpa. Ai, miten meillä oli mukava tuokio. Kierrettiin tilukset oikeasti melkein kokonaan eli tehtiin mukava kävelyreissu pellon reunaa ojalle ja ojan reunaa joelle. Joki oli paikka, missä me lapsena uitiin.

Jussi muisti, että joen poikki oli laitettu vahva lankku, missä mummu pesi mattoja ja meille lapsille se oli jonkinlainen turva tai merkkipaalu minkä toiselle puolelle virtaavaa jokea ei saanut mennä. Kyllä minäkin nyt muistan tuon lankun.

Ira ja Jesse ui jokea ja ojaakin pitkin moneen eri otteeseen. Varre  pysyttelee toistaiseksi rannalla. Saatiin sitten me ihmisetkin kunnon piristävät vesiroiskeet, kun karvakorvat ravistelivat itseään ja piehtaroivat onnessaan pellossa uimisen jälkeen. Harmi, ettei ollut kamera mukana.

Muisteltiin Jussin kanssa myös vanhoja. Kuinka perunakellarissa pelotti ja miten Pekko-ruuna vei meitä pellolla. Yhtenä kesäpäivänä, kun heinät oli jo ladossa, pappa oli antanut meille Pekon kärryineen, että saatiin mennä pellolle ajamaan. Jussi oli ohjaksissa ja Matti-serkku ja minä kyydissä. No kuinkas sitten kävikään? Alku hyvin ja loppu hyvin, mutta siinä välissä oli kyllä menoa ja meininkiä. Pekko vissiin innostui meidän kakaroiden riemun kiljahduksista ja loppujen lopuksi päästeli kärryt perässään täyttä laukkaa peltoja pitkin. Meillä ilon kiljahdukset muuttui kirkumiseksi ja Pekko sen kuin lisäsi vauhtia. HUPS HEIJAA ja pienten ojien yli mentiin kumipyöräkärryllä kakarat kyydissä kirkuen. Minäkin muistan erittäin hyvin, että takapuoleen sattui, kun pompittiin puisessa kärryssä ylös ja alas ja yritettiin pysyä kyydissä.

Jussi ohjaksissa yritti pysyä rauhallisena ja "ptruu prtuu" pidättää hevosta, mutta voimakas ruuna sai vedettyä aina "kuskin" miltei nokilleen vetäessään ohjaa takaisin.  No onneksi pappa oli kuullut metelin ja juoksi alapellolla Pekkoa vastaan. Pekko antoi kiinni ja meidän todellinen seikkailu loppui siihen. Pekkokin varmaan käytti tilaisuutta hyväkseen revittelyyn ja nautti täysin siemauksin tilanteesta. Onhan se työhevosen arki muuten raskasta ja kuuliaista puurtamista.

Kiitos paljon käynnistä Jussi ja Sirpa, tulkaa ihmeessä pian uudestaan! Ja ehkä syksyllä voitaisiin puutalkoot pitää vaikka kaikki serkukset ja loppuelämänkaverit yhdessä.

Auton siivousta ja tallihommia

Iltapäivällä sitten oli ihan pakko alkaa siivota Focusta. Roskat, ikkunat, imurointi ja niin edelleen. Vielä odottelen kunnon rankkasadetta, niin tulisi auton ulkopesukin tehtyä. Jos tietäisin, että sade olisi varmasti tulossa, kävisin laittamassa mäntysuopaa valmiiksi :-)

Sitten sauna lämpiämään ja tallihommiin pariksi tunniksi. Joku varmaan pitää minua höperönä, mutta kunnia-asia on, että talli on siisti, vaikka ei olisi yhtään hevostakaan.

Vanha lintulautakin on löytynyt. Se pitää entisöidä ja laittaa käyttöön. Jos ja kun täällä talveakin vietettäisiin.

Tässä mummula kuvattuna tallin suunnasta. Kaikki asumisen puitteet olisivat kyllä todellakin kunnossa.

Lopuksi vielä kuva on maailman parhaasta vahtikoirasta ikinä. Mä niin joka päivä mietin, että miten täällä talven yli selviäisi. Selvää on ainakin yksi asia. Se, että kodinturvajoukot ympärillä olisivat parasta A-ryhmää. 

Hellepäivää laiskotellen

Tänään on porstuan ovi pysynyt visusti kiinni, joten tupa on edelleen hellepäivän jälkeen ihanan viileä. Samoin peräkammari, jossa saa taas nukkua ihanaa unta leveässä sängyssä vaikka poikittain. Yksi
karvalapsista eli kultainen Ira haluaa kuitenkin aina nukkua vieressä. Siinä se pötköttää aamuun asti. Pojat taas tykkäävät nukkua lattialla, toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella.

Tänään sitten on ensimmäisen lomarupeaman viimeinen päivä. Sitä ei tosin vietetty kuin viimeistä päivää, vaan laiskoteltiin ihan koko rahan edestä eli ei tehty sitten niin yhtään mitään. Piimää käytiin sentään ostamassa Kuhmalahden Kauppa ja Rauta Oy:stä. Se on muuten myytävänä, jos joku haluaisi yrittäjäksi maalle pitämään kyläkauppaa.

Vanha Kuhmalahden Osuuskauppa on jo legendaarinen ostospaikka. Äitikin on ollut siellä töissä rippikoulun jälkeen ja ehkä ennenkin. Siihen aikaan ja paljon myöheminkin vielä myytiin irtotavaraa. Jauhoa ja sokeria isoista laareista laitettiin ruskeisiin paperipusseihin sen verran mitä pyydettiin.

Mekin leikittiin usein kauppaa lapsena mummulassa. Aurinkoisina päivinä ulkona syreenipuskan edessä ja sateella vinttiin menevien rappusten ylätasanteella. Meillä oli aina myytävänä ainakin kahvia, Anni-Helenan vehnäjauhoja, sokeria ja leivinjauhetta. Mummu oli säästänyt meille tyhjät pussit, purkit ja laatikot. Varmaan muutakin myytiin.

Kotonakin leikittiin usein kauppaa. Meillä oli leikkimökissä joskus kukkakauppakin. Sieltä sai ostaa kukkia kun meni katsomaan lapsia lastensairaalaan, joka taas oli koulun pihan aitassa. Siellä tosin parikin potilaista (nukeista) olivat suurimman osan ajasta happikaapissa ikkunan välissä, joten sinne ei kukkia voinut laittaa, niitä vaan näytettiin ikkunan takaa.

Kuhmalahden kaupan lisäksi myytävänä on myös vanha seurakuntalo, joka viehättävästi kurkistaa pellon reunassa. Nyt kun olisi ylimääräistä rahaa ja hyvä liikeidea, niin siinä olisi tilaa 440 neliötä, asumiseen ja vähän muuhunkin. Veikkaukset vetämään siis viikonloppuna.

Huomenna kaupunkiin

Huomenna tai viimeistään sunnuntaina on lähdettävä kaupunkiin. Ja maanantaina Tampereen keskustaan töihin. Pikkuisen on haikea mieli. No, mutta kesä mummulassa jatkuu! Etätöiden merkeissä ensin ja onhan tässä vielä toinen kolmen viikon lomapätkä tulossa.

Ai niin, ennen lomaa suunnitelmissa oli auton siivous. Se on sitten huomenna tehtävä :-)



Nuoruusmuistoja

Cityhoffit kaipaavat selvästi välillä jotain tekemistä (ja ihmisten ilmoille), joten lähdettiin tänään etsimään koirille sopivaa uimapaikkaa. "Eksyttiin" sitten peräti Eräjärven Rönniin asti ja voi miten siellä kaikki nuoruusmuistot tulvahtivat mieleen. Juicen keikat ja se vaaleatukkainen Jari Linnainmaalta. Ja todellakin monet muutkin tutut. Juicen "Heinolassa jyrää" -biisiä jorattiin alalaivalla hullunlailla.

Vanhasta alalavasta oli enää vain vanha muisto kuvana. Silloin 70-luvulla se vielä oli juurikin tuossa paikassa, missä koirat nyt uivat.

Siellähän me Rönnissä rampattiin ylälavan ja alalavan väliä kesälauantaista toiseen. Kävin tänään kahvilassakin ja se on ihan entisensä. Kuvaa en voinut ottaa kun oli niin paljon asiakkaita, niin
ei kehdannut. Mutta siellähän sitä on pyöritty reilu 30 vuotta sitten joka kesälauantai!

Rönnin Vappu oli aina ohjelmassa. Vuonna 1980 siellä on Vappuna esiintynyt söpö Markku Aro ylälavalla ja alalavalla joku tuntemattomampi suuruus, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Ylälavalla on noiden vanhojen julisteiden näyttely. Entisten nuorten ;-) kannattaa tehdä retki Rönniin. Sehän on joka päivä auki, jos haluaa
käydä päiväsaikaan fiilistelemässä.

Paikka on edelleen menossa mukana. Kesäteatteria ja tansseja. Onhan siellä heinäkuussakin ihan Suomen parasta iskelmäkermaa esiintymässä: Anita Hirvonen, Teuvo Oinas, Jari Sillanpää, Marita Taavitsainen,
Yölintu, Paula Koivunniemi ja vaikka ketä muitakin. Ja varmasti myös tunnelmaa.

Vanha talli

Sain siivottua tänään vanhan tallin. Sen, missä Pekko aikanaan  asui. Aika monta kuormaa kärräsin kakkaa ulos tänäänkin, mutta nyt on hyvä mieli. Valmista tuli vanhan tallin puolella, ja karsina sai uudet purut. Melkein se näyttää idylliseltä siivoamisen jälkeen ja olisi kiva taluttaa sinne suomenhevonen. Mutta ei sentään, nyt kun pellot ovat vuokrattu, niin ei tämä ole enää hevosen paikka.

Huomenna jatkuu loma maalla. Tämä on niin ihanaa. Me saadaan olla ihan niin kuinka tykätään!

Kuvat saa kertoa enemmän

Tänään jo aamusta asti odotettiin siskoa ja äitiä vieraaksi. Bonuksena tuli vielä Elmo ja Miitta, siskon pojan lapset. Elmo, 4v. toi niin riemua päivään. Miten suloisia onkaan tuon ikäisen viikarin ajatukset. Hän näki koirien naurut ja ilot ja jotenkin itsestään selvää oli, että Ira oli äitikoira, Jesse oli isäkoira ja
Varre sitten niiden lapsi.

Varre tykkää lapsista ja Elmonkin kanssa he leikkivät pitkään pihalla. "Nouda!" kuului tomera käsky ja kädellä vielä näytettiin oikea suunta. Ja vaikka sitä ei ole koskaan Varrelle opetettu, niin sitä vain keppiä tuotiin, että heitä uudestaan.

Loppuelämänkaverillakin pitkän työputken jälkeen on kaksi päivää vapaata ja hän  myös käväisi mummulassa. Suunniteltu veneily Päijänteellä toteutuu ja Varre itseoikeutetusti lähti mukaan. Me muut jäätiin mummulaan. Toivottavasti saadan paljon ihania kuvia venereissulta.

Me käytiin Iran ja Jessen kanssa pitkästä aikaa hihnakävelyllä ja aargh, veto oli kova. Mutta hyvä lenkki löytyi ja sillä mennään nyt kun kolmistaan täällä ollaan.

Systeri on AINA ollut niin "hulluna" vanhoihin tavaroihin ja niitähän täälläkin bongailtiin kahvittelun jälkeen. Tässä niistä vielä muutama kuva.

Operaatio Talli

Tallin siivous alkoi tänään ja täytyy sanoa, että vanhassakin hevostallissa/navetassa tuoksuu edelleen hyvälle minun nenääni. Huomasin myös tänään, että iso, iso ja vanha, sementistä tehty kaukalo on täynnä kauraa!
Jotenkin vaan kyllä ihmetyttää, että miten tämä itseään hevosihmiseksi kutsuva vuokralainen on täällä hevosia pitänyt.

Milloin lie karsinoita siivottu, ei ehkä ollenkaan. Silloin kun meillä oli oma talli, niin se pidettiin aina siistinä aamusta iltaan. Ja niin se tietysti on aina oikeasti hevosia tai mitä tahansa eläimiä rakastavalla ihmisellä. Koira on ystävä ja harrastuskaveri, sama pätee hevosiin. Niitä pitää kohdella sen mukaisesti.

Muuten: sen verran on rankka urakkaa edessä, että parempi tehdä työtä hyräillen ja laulellen ;-)

Tuli myös mieleen aika, kun asuin arvostetun ratsuhevoskasvattaja Outi Rangellin luona 80-luvun alussa. Siellä hevoset harjattiin aamulla ennen tarhaan laittamista, sitten tietysti ennen ratsastamista ja kolmannen kerran vielä ratsastuksen jälkeen ja tarvittaessa vielä iltatallin aikaan neljännen kerran. Niitä oli muistaakseni

kymmenen ellei kaksitoista. Myös talli ja karsinat pidettiin aina siistinä. Aamulla karsinat siivottiin ja käytävät lakaistiin. Uudemman kerran ennen iltaruokintaa karsinat siivottiin vielä uudelleen jos oli tarvetta. Tallissa asusteli hevosten lisäksi kissa ja kolme ruskeaa kanaa.

Muistan erään kesäaamun vieläkin tosi hyvin. Rangellin tilalla oli ollut kesäjuhlat. Juhlimassa olivat olleet  Procopeet, Ehrnroothit, Wahlströmmit ja muut hevospiirit. Me olimme Tiinan kanssa juhlista sivussa, mutta lupautuneet hoitamaan sekä ilta- että aamutallin. Aamulla kun harjasimme hevosia tallin käytävällä ennen laitumelle viemistä, niin kenraali Wilhelm (R. W.) Stewen (häntä aina puhuteltiin kenraaliksi), Outi  Rangellin silloinen elämänkumppani astelee talliin. Hänellä on kaksi ruskeavalkoista springerspanielia mukanaan. Ja valkoiset hansikkaat kädessä. Hän sipaisee hansikkaalla pitkin harjaamani hevosen selkää ja siihen jää tummaa jälkeä. Hän näyttää minulle kämmenpuoltaan ja kysyy "Onko tämä sinun mielestäsi harjattu?" Jälkeenpäin ajatellen, kaikki muistot ovat arvokkaita, vaikka silloin sitä tietysti vähän pelästyikin ja suki hevosta entistä enemmän.

Rengasmatka Salmentaakse

Tänään käytiin karvalapsien kanssa myös rengasmatkalla Pakkalan kautta Salmentaakse tapaamaan jo lapsuusajoista asti ollutta ystävää. Samalla koirat saivat mennä halutessaan uimaan. Ira vetelikin melkoisen lenkin pyydystäessään vesikirppuja.  Nykyään nähdään Katrin kanssa ehkä pari kertaa vuodessa, mutta aina me aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Niin myös tänään, siitä sen tosi ystävän tuntee. Salmentakana on Katrilla ihana suvun omistama rantatalo ja hauska puutarha Päkäneveden rannassa.

Tallin siivous jatkuu huomenna ja varmaankin vielä monta päivää. Mutta se on mielekästä hommaa ja samalla voi muistella nuoruusajan hevoshommia.

Leppoisaa pyhäpäivän viettämistä

Aamulla heräsin ensimmäisen kerran siihen, että nuorin karvavekkareista nuoli varpaitani. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ihan vielä ei kuitenkaan ole aika nousta ylös, vaan vielä piti hetki
saada unta peräkammarin ihanassa viileydessä.

Jonkin ajan kuluttua kuitenkin hipsittiin sitten ylös ja ulos. Ihan ensimmäisenä kävin kouluttamassa ruusupapua ja näyttämässä sille, että mihin suuntaan sitä pitikään kiivetä vanhan saunan seinustalla. Istuin yöpaidassa hetkeksi puutarhatuoliin ihailemaan aamua ja kuuntelemaan linnunlaulukonserttia. Voi sitä sirkutusta ja sulosäveliä. Vieno kesätuuli ja aurinko kruunasi aamun hetken. Muutenkin päivä vietettiin leppoisasti laiskotellen.

Ira ja Varre tekivät oman retkensä aamulla. "Ei me missään olla oltu", kun pienen huutelun jälkeen pyrähtivät pihaan. Eivät vaan olleet huomanneet pestä tassujaan. Ihan mustat ja mutaiset tassut kertoivat, että kaksikko oli käynyt ojalla. Ja luultavasti vielä jahtaamassa lintuja pellolla, sen verran pitkällä roikkui ainakin Iran kieli.

Vuosikymmeniä sitten oltiin tällaisina aurinkoisina päivinä heinätöissä alapellolla koko porukka. Isä, äiti, Raimo-eno, Helvi-täti, pappa, mummu ja me lapset ja serkut tietysti myös, eikä sovi unohtaa hevosta. Pekko oli valjastettu haravakoneen eteen ja pappa ja Pekko haravoivat heiniä pitkille kasoille.

Isä ja Raimo-eno pystyttivät seipäitä. Äiti, mummu ja Helvi-täti nostivat heinää seipäille. Me lapset laitoimme välipuita paikoilleen heinäseipäisiin. Sain kyllä ainakin yhden kerran istua papan sylissä kun Pekko veti haravakonetta. Mummu toi kellarista marjamehua peltisessä maitokannussa pellolle ja se oli kylmää ja hyvää.

(Kuvassa olevan pellon jakaa oja. "Sippolaisten pellot olivat toisel puolel ojaa").

Vanhoja heinäseipäitä ei taida olla enää kuin sisustusliikkeissä. Siellä niitä myydän 35 euron hintaan. Täältä löysin vielä kaksi.

Kun heinä oli kuivaa se kerättiin latoon. Silloin me saatiin Jussi-serkun kanssa istua heinäkasan päällä Pekon kyydissä. Kutitti ja pisteli, mutta ei se mitään, kun sai vaan olla hevosen kyydissä. Eniten pelotti se heinäkasan päältä poishyppääminen sen jälkeen kun Pekko oli peruuttanut hienosti heinäkärryt ladonovista sisälle. Jotenkin sieltä aina alas tultiin.

Vanha lato on enää surullinen muisto pellon reunassa. Se on joutunut antamaan periksi painavien lumikasojen alla. Sen sijaan vanha puimala näyttää edelleen kauniilta, vaikka onkin parhaat päivänsä nähnyt sekin.

Puimalan nurkalla taitaa olla vadelmapensaita ja Merja-siskolle tiedoksi: niitä metsämansikoitakin löytyy.