Saunan seinustalta ovat hitusen jo lumet sulaneet ja eilen haravoin sen puhtaaksi. Maa on vielä jäässä, mutta mullan tuoksu tavoitti kyllä hajuaistini. Puhumattakaan Irasta, joka tutki tarkasti vanhan kukkapenkin.
Minähän oikeastaan teen tätä kaikkea ensimmäistä kertaa. Siksi voisi sanoa, että tämä Mummula on minulle varsinainen harjoittelumaa. Harjoittelen ensimmäistä kertaa pelakuun kasvattamista pistokkaista. Olen saanut emopelargonian talvehtimaan hyvin ja nyt olen irroittanut siitä pistokkaita. Googletin puutarhureiden sivuja sain sieltä ohjeet. Pelakuun pistokkaita ei pidä laittaa vesilasiin juurtumaan, sillä ne saavat silloin "vesijuuret". Pistokkaat pitää laittaa suoraan multaan. No näin tein, katsotaan mitä tulee. Toki tuota vesilasissa juurruttamissa olen aikoinaan joskus tehnyt viherkasvien kohdalla.
Leikkasin tänään yhden omenapuista. Vävypojan ohjeen mukaan sisältäpäin. No, siitä tuli siisti, ehkä vähän kuitenkin toispuoleinen. Kuolleet oksat otin kaikki pois. Tulevaisuus näyttää miten omenapuu operaatiooni suhtautuu. Kaksi muutakin omenapuuta on tarkoitus siistiä, nehän ovat vuosien aikana jo melkein villiintyneet.
Loppuelämänkaveri on siivonnut "vasikkahakaa". Siitä tulee kaunis ja avara kun risukot ja liikaa levinneet haapapuut on saatu pois. Tavoitteena kaunis niitty.
Täällä on tilaa
Olen monet kerrat lenkkeillyt koirien kanssa Tervaniemen pelloilla ja poluilla. Täällä on tosiaan tilaa ja voi nauttia siitä mitä tekee. Koirat kisailevat vapaana ja käyvät vähän väliä haastamassa minuakin leikkiin. Jotenkin vapauttavaa kun saa kulkea ilman huolen häivää koirien kanssa.
Tänään kun tultiin lenkiltä jo kotiin päin, niin ensimmäisen talon isäntä oli pihassa ja huuteli: "Kenenkä tyttöjä sitä ollaan?" No pysähdyttiin portille juttusille ja hän oli lapsuudenkodissaan viettämässä pääsiäistä. Hän kertoi sitten minulle Tervaniemen historiaa ja nykyisyyttäkin. Hän tiesi mummuni ja papppani ja myös
Raimo-enon ja äidin. Oli ollut sähkömiehenä töissäkin enollani silloin kun oli rakennettu yhtä yrityksen halleista. Juttelimme myös Matti-serkkuni ja enoni kuolemasta ja hän kyseli niistä. En kuitenkaan saanut kysyttyä hänen nimeään, joten enempää en pysty kertomaan. Ehkä seuraavalla kerralla, kuten taas kaikesta muustakin.
Tien viimeinen talo on kaunis, keskellä ei mitään. Kesäkäytössä, tosin harvoin, tiesi ensimmäisen talon asuja kertoa. Näissä vanhoilla taloilla on kaikilla oma tarinansa. Se kiehtoo ja oli todella mukava kuulla tästä Tervanimen tienoon historiastakin muutama sana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti