Varokaa koiria!

En ehkä koskaan olisi yksin muuttanut tänne maalle ja Mummulaan, jos minulla ei olisi ollut vahtikoiria. Hovawart on rotu, joka on nimenomaan jalostettu vahtimiseen. Se on alunperin saksalainen rotu ja vahtinut kartanoiden pihoja siellä jo keskiajalla.

Jesse

Ira

Jesse on aikuinen uros, täyttää tulevana kesänä 7-vuotta ja on pettämätön vahtikoira! Se jo kaupungissa asuessamme muutaman kerran näytti ne taitonsa, mutta erityisesti täällä maalla se on meidän joukkueen luottopelaaja.

Tässä ympärillä olevat tilaan kuuluvat pellot on vuokrattu. Yleensä vuokraaja on kulkenut tuon meidän 200m tienpätkän traktorilla pelloille. Viime kesänä kuitenkin, yhden kerran, tämä mies oli jättänyt traktorin pellolle ja lähtenyt kävellen vastaan henkilöautoa, joka hänet sitten nouti. Ennenkuin auto oli ehtinyt tulla, niin koirat noteerasivat kulkijan ja pinkoivat kaurapellon poikki minkä jaloistaan pääsivät pysäyttämään kulkijan. Ja Jesse tosiaan sen teki, mies ei päässyt metriä eteen eikä taakse. Pienikin liikahdus tai käsien
huitominen sai Jessen vahtivietit valloilleen. Ira ja lapinkoira Varre peesasi Jesseä, maajussille tosi tilanne kolmen koiran ympyröimänä. Tilanteesta selvittiin kun sain pellon reunasta huudettua maajussille, että seisoo hiljaa paikallaan eikä tee yhtään mitään, niin huudan koirat pois. Ja tulihan ne, kaikki kolme.

Normaali arjessa päästän koirat ulos aamuvarhain kun kello on soinut. Molemmat lähtevät ovesta haukkuen, häntä kaarella ja lennokkaasti alapihalle. Ovat parikymmentä minuuttia pois ja itsellä on näkemys, että käyvät tässä ajassa tarkistamassa tilukset.

Viikko sitten oli ns. tositilanne kyseessä. Istuin lauantai-iltana ihan rauhassa katsomassa telkkaria noin klo 21 illalla, kun tuvaan ikkunaan alettiin koputella. Sydän läikähti tosiaan ja ehdin jo maalailla mieleen pahimmat asiat. Jesse oli tuvassa aivan raivona. Se murisi ja haukkui ja karvat olivat pystyssä. Sillä oli häntä kaarella osoittamassa, että "täältä pesee". En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin päästänyt koiran ulos.

Sammutin valot ja soitin loppuelämänkaverille, että mitähän nyt oikein tapahtuu. Turvaton olo. Hetki sen jälkeen tunnistin äänen, että paikallinen, vanha koulukaveri yritti tulla turisemaan muutaman kupin kumarassa. No kun sen tajusin, kävin sanomassa oven läpi, että tervetuloa huomenna kahville klo 15. Ei ole näkynyt.

Tänään loppuelämänkaveri oli illansuussa "kyttäämässä" metsäkanalintuja kameran tähtäimeen. Tällä kertaa ei onnistanut. Hän oli kuitenkin unohtanut avaimet ja "koputti" tullessaan oveen aika voimakkaasti. Jesse oli tarkkana ja rähisi täällä sisällä todella voimalla, ennenkuin saatiin poika rauhoittumaan tilanteen tasalle.

Loppuelämänkaverin sanoin: ei tänne kyllä kukaan täyspäinen yritä sisälle kun Jesse vahtii. Ira, joka on ihana ja taistelutahtoinen blondi, taitaa enemmän luottaa Jessen vahtimiseen kuin omaansa. Se kyllä myös haukkuu ja peesaa Jesseä, mutta en tiedä, miten se ihan yksikseen pärjäisi. Sillä on suuret saappaat otettavana
sitten kun Jessestä aika jättää.

Mutta: jokin aika sitten sanoin, että uroshoffia en enää ota. Taidan kuitenkin perua puheeni. Ne ovat vahtikoirina ihan ykkösiä!