Ihana sunnuntai

Eilen vietettiin ihanaa sunnuntaista iltapäivää lähimpien sukulaisten seurassa. Tuntui, että jokaisella meistä oli jotenkin erityinen tunne kun olimme pitkästä aikaa taas yhdessä vanhassa Mummulassa. Täällä me aikoinaan tapasimme useinkin. Pyhäinmiestenpäivä oli perinteinen päivä kun mummu kutsui lounaalle. Ja monet muutkin kerrat toki käytiin. Joulupäiväkin taisi olla yksi traditio.

Miikka, (kuvassa vasemmalla) Merjan ja valitettavasti jo edesmenneen Matti-serkkumme poika, ei ollut ennen täällä käynytkään, sillä hän syntyi samana vuonna kun Ida-mummu kuoli eli 1995. Jussin ja Sirpan tyttärestä Annista (oranssi villapaita)  on kuviakin kun hän on täällä pienenä käynyt  ja jonkinlaisia muistikuvia noista käynneistä hänellä itselläänkin oli. Tunnelma oli läheinen ja lämmin. Eikä ihan ilman kyyneleitäkään tämä sunnuntai mennyt. Liikuttava oli hetki kun papan ja mummun, vuonna 1949 saama Karjalan Liiton myöntämä kunniakirja palasi takaisin tänne mihin se kuuluukin. Kiitos Helvi-tädille. Tämän talon onneksi se on aikoinaan myönnetty.

"KARJALASSA kadottamanne, uudelleen Kuhmalahden pitäjän POHJAN kylässä kohottamanne kodin onneksi ja menetetyn muistoksi on Teille, Ida ja Matti Kuortti omistettu tämä raivaajien ja rakentajien kunniakirja 24.6.1949. - Karjalan Liitto

Jussi ja Sirpa toivat tullessaa pronssisen veistoksen varsasta. Se tuotiin myös sille muistolle, että mummu sanoi aina, että "Maritasta tulloo isona pehtoori", mutta myös sille, että kaikki tietävät suuren rakkauteni eläimiin ja hevosiin. Hevospatsas on Miina Äkkijyrkän tekemä ja ei niitä kovin montaa edes maailmassa ole. En tiedä sanoja, miten kiittää siitä tarpeeksi.

Äidilläkin oli sormensa pelissä tässä sunnuntaissa ja pöydät notkuivat herkkuja. Kaikki oli katettu kauniisti ja siitäkin tuli se Mummulan tunne. Mummulla myös oli aina montaa sorttia tarjottavana. Tuvan pöytä notkui herkuista, sivutasolla oli suolaiset. Välikammariin oli katettu kaunis pikkupöytä.

Anni puhui niin kauniisti vaaristaan (Raimo-enoni) hautajaisissa, että päätin jo silloin, että annan hänelle kesällä vinttikomerosta löytämäni vaarin vanhat kirjat ja piirrokset. Ehkä yksi arvokkaimmista on Adolf Ehrnroothin kirjoittama kutsu Raimo Kuortin valatilaisuuteen. Huomasin, että asia oli Annille tärkeä.

Sunnuntaina puheensorina täytti tuvan ja välikammarin, niin kuin ennen vanhaan! Aika meni aivan liian nopeasti. Tarvetta tapaamisille siis on. Onneksi meillä on nyt hyvä tukikohta tämä vanha Mummula. Niin paljon muistoja kaikilla, että jokainen saa niitä tulla tänne halutessaan muistelemaan. Kesäisin voi yöpyä vanhassa saunakammarissa tai vintissä.

Äitini on myös tehnyt todella upeat albumit, joista meistä jokainen voi tutustua omaan sukuunsa ja historiaansa. Moneen kertaan. Ja mitä enemmän tulee ikää, sitä tärkeämmäksi nämä asiat tulevat.

Pappani Matti ja mummuni Ida, vuosi 1932

Savolaisen tyttäret

Vasemmalta: mummuni Ida, serkkutyttö, Idan sisaret Helmi ja Helena.