Muutettu on!

Minä olen aina halunnut tällaista paikkaa, vaikka nyt sen vasta olen ymmärtänyt ihan sydänjuuriani myöden. Juuri tällaista! Sopivan kaukana ajotiestä ja naapureista. Vanhan talon ja maatilan pihapiirin. Olen aina haaveillut, että minulla on tupakeittiö, jossa on tulisija ja sohva. Nyt on kaikki nuo kolme asiaa. Sen lisäksi pidän niin tästä ajatuksestakin asua samassa talossa, missä äitini perhe on aikoinaan asunut. Tavaratkin löytävät paikkansa pikkuhiljaa.

Kaikenkaikkiaan muuttoviikonloppu oli oikein mukava. Eero-poika ja vävypoika Juuso tulivat tänne Mummulan päähän auttamaan tavaroiden purkamisessa. Ja kun tavarat oli kannettu, niin loppuelämänkaverin kanssa he kaatoivat vielä ison, vanhan ja lahon koivun tuvan ikkunan edestä. Ja se kaatui juuri siihen paikkaan, minne oli suunniteltu! Se käy kun sen osaa. Hyvä kun se nyt nurin, ei tarvitse ajatella, että se seuraavana syysmyrskynä kaatuu talon päälle. Pikkuisen huono asia käpytikalle, joka juuri siihen koivuun näyttää vieneen kävyt ja siinä niitä nokkineen. No, onhan tuossa pellon reunassa toinen vanha koivu, menköön tikka siihen.

Lintujen ruokantapaikalla on kuluneella viikolla ollut jonkinlainen tragedia. Omenapuiden alta löytyi punatulkun siipi. Ei mitään muuta merkkejä mistään taistelusta. Voiko se olla haukka tai pöllö keskellä päivää? Olisiko punatulkku kuollut jostain muusta syystä ja orava olisi se napannut? No, tähänkin on varmaan totuttava täällä luonnon keskellä. Silti tuosta siiven löytymisestä tuli vähän surullinen olo. Luonnon kiertokulkua tuokin.

Rintamamiestalon etuja on se, että porstuasta (eteinen) on ovet joka suuntaan. Peräkammariin ja tupaan ja peräkammarista taas välikammariin, joten ympäri päästään. Meillä on metallinen koiraportti tuvan ja kammarin välissä. Näin meillä on jo aika sujuva taktiikka siinä, miten koirat tulee tai menee ulos ja sisään, vuoronperään, kun Varrea ja Jesseä ei uskalla pitää portin samalla puolella. Hyvin meni tämäkin viikonloppu. Ja ehkä nuo pojat vielä tottuu. Häntä heiluu molemmilla portin kahta puolen. Varrella vielä pientä pelkomurinaa, jolloin Jesse taas hämääntyy siitä täysin ja pelkää varmaan myös, että tappeluko tästä tulee ja poistuu vinkuen paikalta. Viisas poika.

Eilen muuttokuormaa tuodessa tapasin tuossa Mummulan tien päässä joskus asuneet Tuulan ja Raijan. Nousin autosta tervehtimään ja voi kun siitä tuli lämmin ja hyvä fiilis. Siinä mietittiin, että paljonko siitä on aikaa kun viimeksi nähtiin. Varmasti pitkälle yli 30 vuotta. Raija kertoi, että hänellä on vieläkin tallella Merjalta ja minulta saatu rippilahja, valkoinen  katekismus. Tuntui niin hyvältä, kun toivottivat tervetulleiksi asumaan tänne maalle ja olivat muutenkin kuin vanhat tutut. Kutsuin heidät Mummulaan kahvittelemaan ja muistelemaan menneitä.

Huomenna vielä kaupunkiasunnon loppusiivous ja sitten tämä rutistus on tässä. Tiistaina töihin.