Mustikkapiirakkaa

Soittelin tänään äidinkin iltapäiväkahville kun loppuelämänkaveri kävi koirien kanssa mustikkametsässä ja päätettiin tehdä kiisselin sijasta piirakka. Reseptin koppasin netistä ja täytyy sanoa, että kyllä tuli hyvää.

Kun äiti astui porstuaan, hänelle tulvahti muistot mieleen. Porstua oli tyhjennetty ja se "pienen pöydän paikka" tuli näkyviin. Siihen pienelle pöydälle oli mummu aina laittanut mustikkapiirakan palaset ja kannullisen maitoa kun nuoret, äiti ja hänen veljensä palasivat tansseista kesäiltana. Itkuhan siinä tuli. Miksi? Juuri tuollaisena lempeänä, aina toisia ajattelevana, muistan minäkin mummun. Selasin tänäänkin albumia, minkä äiti toi perjantaina. Tunteet on pinnassa kun niitä vanhoja kuvia katselee.

Ympäristön kohentelu jatkui tänään. Navetasta tyhjennettiin kaikki rojut roskalavalle ja sen jälkeen loppuelämänkaveri teroitti viikatteen.Tarkoitus on jatkossakin antaa päivänkakkaroiden ja muiden kasvien kukkia vapaasti. Pihassa ja rinteessä saakin tietysti olla kaunis luonnonniitty.

Vanhan saunan ikkunoihin laitettiin väliaikaiset suojat, kun alkuperäiset ikkunat Jussi vei laitettavaksi. Joillekin siitä tuli ihan todellinen hätätilanne. Nimittäin ampiaisille. Niillä on pesä sisäpuolella ja nyt kun sinne ei päässykkään, niin "hätä" oli valtavan suuri. Luontoihmisenä loppuelämänkaveri sitä aikansa katseli ja teki sitten styroksiin pienen kolon, mistä ampiaiset pääsivät kotiinsa. Ampparit kiittää!

Loppuelämänkaverin vävypoika Juuso sanoi, että talon ulkoseinää voi pestä hyvin vedellä ja harjalla, ja hyvin lähtee värjääntymiset. No - tänään päätin kokeilla, kun en ihan sitä heti uskonut. Tässä kokeilun jälkeen kuvat ennen ja jälkeen. Eli kyllä sitä Juusoa on vaan uskominen.

Seinä ennen....

Seinä jälkeen...

Jos me ihmiset ollaan onnellisia Mummulassa, niin sitä ovat myös koirat. Lappalaiset Iita ja Varre leikkivät koko päivän pihamaalla. Pelattiin palloa, juostiin kovaa toisia karkuun ja pidettiin keppien kanssa erilaisia mittelöitä. Ihan kuin ihmislapset konsanaan, ainakin ennen vanhaan! Jos meno yltyi vallan hurjaksi, kävi Ira puuttumassa peliin eli omimassa pallon tai kepin. Viimeisen sanan kuitenkin aina sanoi Jesse, joka on laumanjohtaja. Jos Jesse puuttui peliin, niin siinä vaiheessa muut katsoivat viisaaksi vain kyräillä ympäriinsä ja tyytyä kohtaloonsa, ja odottaa milloin se pallo taas vapautuu käyttöön.

Mummulablogiani on luettu, ensimmäisen kuukauden jälkeen,  yli 1400 kertaa. Lämmin kiitos kaikille lukijoille. Kesä Mummulassa jatkuu.