Kevättä odotellessa

Kaarina Davis kirjoitti kirjassaan "Irti Oravanpyörästä", että oli aina ennen pitänyt itsestään selvyytenä sitä, että pelakuut ostetaan kaupasta, mutta Alhonlahteen muuttamisen jälkeen hän oli kasvattanut uuden kesän pelakuut itse. Sain kirjasta idean, että minäkin päätän yrittää. Tuo äidiltä saatu pelakuu oli hienosti loistossa koko kesän, mutta nyt ovat lehdet alkaneet kellastua ja nuput vähentyneet. Jokohan se haluaisi talvehtimaan?

Pelargonia tänään.

Pelargonia kesäkuussa.

Paitsi Kaarinan kirjasta, myös martat.fi -sivulta saa hyviä vinkkejä pelakuun talvehtimiseen. Muistaakseni Iida-mummu piti pelargoniat tuvan ikkunalla talvisin, vai muistankohan väärin? Aika monta neuvoa kuitenkin on, että pitäisi olla pimeässä ja alle 10 astetta lämmintä. Katsotaan, miten meidän käy.

Ruusupapu ei tehnyt paljon kukkaa eikä siten myöskään pitkiä papuversoja, mutta sen verran kuitenkin, että ensi kesänäkin Mummulassa on ruusupapua. Nyt vaan siemenet talteen ja kuivatuksen jälkeen vaikka kahvin suodatinpussiin varmaan talteen.

Sama koskee krasseja. Krassit vielä porskuttaa ja ensi vuoden siemenetkin saadaan mainiosti omasta takaa. Pitää vielä äidiltä kysyä, että mihin aikaan keväästä pitää laittaa nuo siemenet purkkiin ja multaan.

Koko kesä on mennyt täällä Mummulassa nopeasti.  57 kilometrin työmatka kotiin ei rasita yhtään kun tietää mitä perillä odottaa. Ei myöskään aamuisin, on ollut ihana katsella matkalla maalaismaisemaa ja miten se on muuttunut. Vilja on kypsynyt ja vasikat kasvaneet.

Paikatkin täällä alkaa olla kunnossa, toki paljon on vielä tekemistäkin. Ei kai se tämänlaisesta paikasta koskaan lopukaan. Suuri haaveeni on saada tuo navetan ylisille menevä  silta ja maa-alue kuntoon. Olisi mukava laittaa Malvaa kasvamaan kahta puolen siltaa ja raakalaudasta valkeat kaiteet. (Kuva on lainattu loppuelämänkaverin tyttären Jaanan kuvista, appiukon maatilalta. Anteeksi Jaana, tein tämän kysymättä. Ihastuin tähän heti kun näin).

Ihan muutama yö ollaan oltu kaupungissa vuoronperään loppuelämänkaverin kanssa, sillä koirathan ovat olleet täällä siitä asti kun tänne tultiin. Kesävierasta, viisasta lapinkoira Iitaa, epäilyttää nykyään aina autoon tuleminen.  Se selvästi aprikoi, että alkaako nyt matka takaisin kaupunkiin. Ja sitä nämä lappalaiset ei ainakaan halua, kumpikaan.

No onneksi myös syksy jatkuu täällä. Loppuelämänkaverin kesäloma alkaa vasta maanantaina, koko loma edessä. Minullakin vielä lomaa jäljellä 10 päivää ja muutamat ylityövapaat päälle. Täällä saadaan siis nauttia olosta ja syksystä.

Illalla tein muutamat pienet muromuffinssit ylläriksi loppuelämänkaverille, joka kotiutuu Mummulaan töistä vasta yöllä.

Mummulan vinttikomerot

Viikonlopun suunnitelmiin kuului käydä vinttikomeroiden kimppuun. Ne olivat kattoon asti kaikenlaisessa roinassa, joita eri vuosien vuokralaiset olivat sinne säilöneet. Ihan pienesti toivoin, että sieltä pahvilaatikoiden ja  muun rojun alta löytyisi jotain meille arvokasta. Ja löytyihän sieltä. Sainkin vain toisen komeroista siivottua, sillä aina välillä piti istua alas lukemaan. Itkukin oli välillä herkässä.

Eno hyvä.

Kiitos kirjeestä jonka sain kauvan sitten. Minä jo odotin sitä. Mie luulin että jo halla on palelluttanut siutkin kun oli niin kovat kevät hallat.... Ensimmäiset kevätviljat kylvin 24pv huhtikuuta ja viimiset 4pv toukokuuta. Ruiskin on meillä jo metrin pituista. Ei tehnyt halla meillä tuhojaan.

Kyllä täällä meidän nurkissa on ollut vilskettä, kun täällä oli kovat sota harjoitukset. Täällä oli siin 3500 miestä ja 200 autoa ja 150 hevosta... Lehmät pelkäsivät kovin kun ne ampuivat ja lehmät piti ottaakin navettaa. Minä tässä talvella laitoin paperit vetämään, että pääsisin lokakuussa sotaväkeen ja että pääsis kesäksi töihin kotia...

Kirjeiden ja korttien lisäksi löytyi kirjoja. Neiti Rauha Kuortin (äitini) Emännän oppikirja ja enoni Raimo Kuortin Jalkaväen sotilas-kirja ja myös koulukirjoja. Pappa piti vuosia Peltopirkan päiväkirjaa, niitäkin löytyi melkoinen kasa. Joka päivälle oli merkitty tarkkaan ainakin millainen sää oli ollut, myös muita merkintöjä oli. Kyllähän noita vanhoja kirjoja löytyy silloin tällöin vaikka kirppiksiltä, mutta ne saavat aivan toisenlaisen, erityisen merkityksen kun pidät kädessäsi kirjaa, jota oma äiti tai eno on oikeasti nuorena tai lapsena lukenut.

Löytyi myös hieno kutsukortti A.Ehnroothilta Omaisten päiville Parolannummella  1955. Siellä oli enoni sotilasvala.  Hieno oli ohjelmakin tanssiaisia ja juhlapäivällisiä myöden. Se oli ennen se.

Paljon kaikkea talteenotettavaa löytyi. Pärekoppia parikin kappaletta, maitohinkki ja meidän alumiinipottakin. Alakuvassa olevista haarukoista, kynttilänjalasta, piparkkakkumuotista jne. siskoni Merja varmasti haluaa tehdä taidetta.

Toinen komero on vielä siivoamatta. Mitähän sieltä löytyy. Ja ei se nyt ihan pelkkää löytämisen riemua ollut se siivoaminen. Kyllä sieltä tavaraa meni roskalavalle monta maitokärryllistä. Suurin osa saatiin alas "pudota ikkunasta" -menetelmällä.

Viikonlopun aikana vanha sauna sai uudet ikkunat. Ne on tosi hienot. Loppuelämänkaveri raivasi ja niitti myös ympäristöä ja kaatoi kuivuneita puita. Nyt näkee peräkammarin ikkunasta hienosti pellolle. Jokin aika sitten muuten 35 kurkea laskeutui tuohon pellolle. Mistäkö tiedän lukumäärän? No ehdin ne laskea kun lensi Mummulan yli hienossa aurassa.

Bye Bye Kesä

Eilen illalla peitin vanhalla lakanalla krassikärryni ja nostin pelakuun ja pari muuta ruukussaolevaa kesäkukkaa eteiseen. Taisi olla hyvä, sillä mittari näytti aamulla kuuden aikaan hyvin lähellä nollaa. Loppuelämänkaveri lähti töihin ja tuvan ikkunasta näin aamuteetä nauttiessa, että hän raaputti auton tuulilaseja, että näkee päästä liikkeelle. Alapellolla oli ihana sumu ja juuri noussut aurinko teki männyistä ja maisemasta erityisen kauniin. Kuvat on kuitenkin tänään illalla otettuja.

Sain tänään postia oikein Mummulan osoitteella. Tai oikeammin sanottuna löysin kirjeen tänään Mummulan ränsistyneestä, punaisesta postilaatikosta. Ja kyllä: siinä oli osoitteena Marita Heikkinen, "se tie nro se", 36840 POHJA. Kerrassaan riemastuttava löytö! Ei sentään seurakunta vielä toivottanut minua tervetulleeksi, vaan kyllä se oli ihan "vain" Vattenfallin sähkösopimuksen vahvistus. Ollut postilaatikossa reilut pari kuukautta.

Se piti kyllä lähettää kaupunkiosoitteeseen ja sinne sitä odotinkin kun toimittajan tekstarista oli mielestäni jo tovi aikaa, kun se ilmoitti, että sähkösopimuksenne on vahvistettu. Tänään matkalla töistä kotiin tuli mieleen, että entä jos se onkin täällä Mummulan laatikossa. Niin se oli ja tuntui jotenkin ihanalta.  Marita Heikkinen, 36840 POHJA.

Pakko kertoa, että meillä on nyt täällä myös pakastin. Puolukat pakkaseen, puolukkasurvosta tehdään silloin kun sitä tarvitaan. Lisäksi nyt voi ostaa viikon satsin kerralla kaupasta kun osan voi pakastaa ja kallista työmatka-aikaa ei tarvitse käyttää kaupassa käymiseen. Niin ja onhan meillä nuo lihansyöjät. Pari hyllyä on pyhitetty niiden eväille. Eilen loppuelämänkaveri toi jo satsin kanansiipiä, kaikensorttisia luita ja niin edelleen.

Olen tässä pikkuhiljaa myös miettinyt, että milloin olisi hyvä aika lopettaa blogin kirjoittaminen, onhan blogin aiheena "Kesää Mummulassa - kuin silloin ennen". Vai pitäisikö jatkaa vain sitkeästi, vaikka kesä vaihtuu syksyksi ja syksy talveksi. Kirjoittaa pimeistä illoista juttuja tai laittaa kuvia kun karvalapsien kanssa hiihdetään talvella peltoja ympäri kuonot huurussa. Ja miten viikonloput, lomat, etäpäivät ja vapaat täällä sujuvat.

Karjalanpiirakoita täällä olisi "ihan pakko" paistaa sitten kun leivinuunin voi lämmittää. Äiti lupasi tulla avuksi. Vintin komerosta löytyi vanha mummun piirakkalautakin. Merja muisti, että mummu laittoi sen aina kahden pirtinpenkin väliin ja  siihen nostettiin valmiiksi rypytetyt piirakat odottamaan uunivuoroa.

Muistan kyllä hyvin, kun itsekin olin mummun piirakkaopissa. Olin silloin jo varmaan lähemmäs kolmikymppinen. Pirtinpöydällä kaulittiin ohueksi oikeaa ruistaikinaa, kahvikupin tassi laitettiin nurinpäin taikinanpäälle ja piirakkapyörällä tehtiin ympyräiset piirakkapohjat, kaikki niin samankokoisia ja kauniita. Sitten riisipuuroa ympyräiseen pohjaan tasaisesti siten, että reunat voitin rypyttää kauniisti puuron ympärille. Sen jälkeen piirakat uuniin ja lopuksi vielä uitettiin ne voisulassa.

Tärkeää oli myös laittaa ne sen jälkeen vielä posliiniseen isoon taikinavuokaan (joka muuten on nyt Merjalla) ja kääriä voipaperi ympärille. Kaiken kruunasi pellavainen ruutuliina, joka laitettiin taikinavuokaan päällimmäiseksi. "Ai ko niist tullee hyvvii ja pehmosii". Jos ruistaikinaa jäi, tehtiin niistä vielä ruiskakkaroita eli paistettiin taikina kaulittuna uunissa, ilman sisältöä ja voideltiin sen jälkeen kauniin ruskeaksi runsaalla voisulalla. Merja erityisesti tykkäsi nakertaa ruiskakkaroita ja muutenkin hän tykkäsi enemmän perunapiirakoista. Nehän tehtiin samalla ohjeella, mutta riisi vaihtui perunasoseeseen.

Ihan kokopäiväiseksi talviasukiksi tänne minusta ei kuitenkaan vielä taida olla, mutta mahdollisimman paljon olemme täällä talvellakin. Joulu Mummulassa kuulostaa vähintäänkin jonkun Lifestyle -lehden otsikolta, mutta meille se on nyt sellainen haaveiden Joulu. Sain pomoltakin tänään jo vapaaksi joulun jälkeiset kaksi päivää, joten kunnon Mummulaloma on tiedossa vuoden lopussakin.

Vapauden kesä!

Ei ole tällaista kesää vielä meidän koirilla ollutkaan. Koko kesä maalla ja käytännössä koko kesä vapaana. Melkein vapaasti on ollut myös valittavissa, että missä haluaa olla, sisällä vai ulkona. 

Lappalaiset ovat mielellään ulkona koko päivän. Hovawartit sen sijaan ovat ulkona jos ihmisetkin ovat ja taas sisällä jos ihmisetkin ovat. Ovat kai niin oppineet tuohon kaupunkielämässä.

Aamulla kun avataan ulko-ovi, koirat säntäävät ulos ja pihan pientä mäkeä alas läheiseen metsikköön ja Mummulan tielle. Kunhan aamupissat ja haistelut on tehty, tulevat kaikki vuorotellen sisälle tupaan odottamaan ruokaa. Jos on kovin aikainen aamu, niin usein mennään vielä "pötköttelemään".  Kaikki tietää mitä se tarkoittaa. Ira säntää ensimmäisenä sänkyyn ja kun itse olen oikaissut uudelleen sen viereen, niin Varre tulee toiselle puolelle. Jesse ei mielellään tule ollenkaan enää sänkyyn eikä Iitakaan käy muuta kuin kääntymässä. Hyvä niin, vaikka sänky on iso, niin ei sinne sentään neljää koiraa mahdu minun lisäkseni. Kun sitten noustaan ylös, käydään ulkona taas ensin ihmettelemässä, että miltä se tuleva päivä näyttääkään, sitten ruokaa koirille ja itselle aamuteet.

Jesse on ehdoton lauman pomo. Sen suupieliä nuollaan miellyttämistarkoituksessa ja kukaan ei uskalla mennä lähellekään pomon ruokakuppia ennenkuin se on varmasti tyhjä. Yhtenä päivänä Jesse sai itseoikeutetusti isoimman luun. Sehän kestikin sitten kauemmin. Varre rohkeana poikana sentään uskalsi mennä Jessen viereen, mutta siinä se venytteli ja haukotteli muina koirina. Ihan selkeitä  rauhoittelun eleitä, että "en minä tässä luun takia ole, ihan muuten vaan..."  Iraa harmitti enemmän ja se juoksenteli häntä tötteröllä pitkin pihaa ja piti kummallista kurnutusta. Iita katsoi viisaammaksi olla kaukana tästä "keskustelusta".

Loppujen lopuksi kävi niin, että kun Jesse hetkeksi jätti luun, niin Varre kävi sen ensiksi nappaamassa. Se sai syödä sitä aika kauan, mutta sen jälkeen Iran mielestä oli sen vuoro ja se kävikin yksinkertaisesti ottamassa luun Varrelta. Kun Ira oli saanut luusta tarpeekseen, Iita juhli sen kanssa vielä pitkään. Seuraavanakin päivänä!

Iraa kutsun "Ira-poliisiksi". Se ei niin sikeästi tuolla kammarin sängyllä nuku, ettei kuulisi jos lappalaisilla alkaa pihalla olla liian hauskaa. Kun leikki yltyy oikein kovaksi ja meno on hurjaa, niin Ira käy paikalla pysäyttämässä kaksikon: lopettakaa heti! Samaten jos se nukkuu tuvassa pöydän alla ja itse istun vaikka blogia kirjoittamassa ja Iita tai Varre yrittää minua lähestyä, tekee Ira hyökkäyksen pöydän alta: seis! tämä ei käy! Ira on myös porukan iltaunisin. Se vetäytyy iltaisin nukkumaan jo aika aikaisin ja haluaa silloin olla omissa oloissaan.

Varre on yksi viisaimmista koirista,  jonka olen 45-vuotisen koirahistoriani aikana tavannut. Se ymmärtää niin monia asioita, melkein pelkästä ajatuksesta, että sitä jaksaa ihmetellä. Se on kuitenkin vasta vuoden vanha. Sille ei ole kuitenkaan mitään asioita varsinaisesti opetettu. Hauska esimerkki on se, että kun vesikupista loppuu vesi, Varre ei jää toimettomaksi. Se laittaa vasemman jalan tassun kuppiin ja kolisuttaa niin kauan, että se huomataan. Varre on muutenkin vasentassuinen. Se on myös herkkä koira, joka osoittaa myös sen,  jos jostain on se mieli pahoitettu.

Iita on meidän kesävieras. Se on ollut täällä koko kesän, toki meillä myös vuosien ajan jo aikaisemminkin. Ei se meillä hoidossa ole, kotonakin sen hoito sujuisi, mutta se on kavereiden kanssa viettämässä kesää, kuten aikaisempinakin kesinä usein. Iita osaa olla myös kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja nauttii täysillä vapaudestaan.

Ihan pihakoirina ei koirat ole kuitenkaan kesää viettäneet, vaan niiden kanssa käydään pari kertaa päivässä lenkillä. Milloin pellolla ja milloin metsässä. Ja ovathan nuo joskus päässeet myös ajelulle kauppareissulle.

Löytöjä

Iltapäivällä kuultiin Kuhmoisten kutsu ja lähdettiin hakemaan lantalasta löydettyyn Jaguaariin uusia renkaita. Lorukin oli jo valmiina, joku tämäntyyppinen on joskus ollut jossain mainoksessa. "Ketterästi polkee vaari, vaarilla on Jaguaari. Jaguaari on hyvä merkki, sillä pyöräilee nyt Erkki". Ajattelin kyllä minäkin sillä polkea, leveä satula voisi hyvin sopia takamukseeni. Vaan ei löytynyt Kuhmoisista pyöränrenkaita.

Kuhmoisten työttomien kirppikseltä löytyi kuitenkin eurolla hyvä, ehjä ja laadukas kesäkassi. Hitusen ajanpatinaa teksteissä: Helsingin kaupunginmuseo | Helsingfors Stads Museum | Helsinki City Museum. Mutta vetoketju ja vuori aivan ehjät.

Lisäksi paikallisesta kotileipomosta löytyi aito ruispatonki, jonka takia kannattaa Kuhmoisiin mennä toisenkin kerran!

Eilen illalla siivosin vielä vanhan saunan ja avasin "viemärinkin". Vesi menee edelleen nätisti ulos betonilattiaan valettua vakoa pitkin. Kyllähän tuossa vanhassa saunassa on omaa tunnelmaa, vaikka ei ole lauteitakaan ja kiuas ei ole kiinni seinässä. Vanha sauna on kaunis ja kun miettii, mitä kaikkia tarinoita niillä lauteilla on kerrottukaan, niin onhan se suurenmoista, että tuo olisi helpolla kunnostettavissa. Piippu kuntoon, kiuas kiinni ja lauteet. Mitään muuta ei tuolla pidäkään tehdä.

Löysin saunasta vanhan, kauniin kynsiharjan, jonka tietysti otin talteen ja pesin. Myöskin vanha, sinivartinen partasuti löytyi. Lisäksi vielä kukka-amppeli. Näyttää käsintehdyltä ja on minun silmääni kyllä
kauniskin.

Lopuksi on vielä ihan pakko laittaa kuva krasseista. Olen niin ylpeä minun krassikottikärryistä.

Viehättävä saunatupa ja vähän muutakin

Lasinsirujen ja kaiken muun roinan alta paljastui tänään pihasaunasta viehättävä pieni tupa ja saunakammari. Muistan lapsuudesta, että saunan tuvassa oli mummun isot kangaspuut ja siellä hän paukutti räsymattoa kun muilta töiltään ehti. Me lapsetkin saatiin kokeilla maton kutomista. Nyt ovat kangaspuut nipussa, mutta vieläkään niitä ei raaskittu roskalavalle heittää, vaan ne saivat paikan tyhjästä navetasta.

Pihasaunan tupa on ollut mummun, papan, äidin ja enon ensimmäinen oma koti sodan jälkeen. Nyt se saa alkaa toimittamaan mukavan kesähuoneen virkaa, jossa voi rauhassa ottaa vaikka päikkärit tai muuten vaan käydä mietiskelemässä ja katselemassa kaunista kattoa. Ja olisihan se mahtavaa jos tuolla pihasaunassa voisi vielä joskus heittää kunnon löylyt.

Merja kävi täällä viime viikonloppuna ja toi tuliaisena kaikenlaista tänne sopivaa. Keittiöön asennettiin tänään keittiöpaperille teline. Meillä siihen taitaa kyllä tulla koukut ja siihen saa sopvasti pari keittiöpyyhettä
roikkumaan. Sitten saatiin vanhanaikaisia naulakoita monenlaisia. Kaikki tuli tarpeeseen.

Muisteltiin tietysti lapsuusajan menneitä ja millainen tupa oli siihen aikaan kun mummu ja pappa tätä asuttivat. "Tuossa oli keinutuoli" ja "leivinuunin edessä oli sellainen pitkä laatikko, jonka toisessa päässä pidettiin vesiämpärit. Merja muisti myös kun kävi papan kanssa hakemassa lanttua alakellarista. Pappa työnsi Merjaa maitokärryllä ja lanttu haettiin yhdessä. Tupaan tullessa lanttu laitettiin puoliksi ja istuttiin puulaatikon päälle ja sitten pappa raastoi veitsellä lanttua ja antoi Merjalle suuhun. Kyllä minäkin muistan tuon mehukkaan ja
maistuvan lantturaasteen.

Kaura ja vehnä pitää kuivattaa nyt. Kauraa löytyy tuosta ihan mummulan pellolta ja ei liene kamala synti vaikka käyn saksilla tuosta reunasta vähän ottamassa talteen. Eilen ajellessa kohti mummulaa, yritin bongata venhäpeltoa ja onnistuinkin siinä. Pitää kyllä varmaan ihan luvan kanssa mennä leikkaamaan yksi korillinen myös vehnää. Saadaan jouluna sitten vehnäkimppu joulupöytään ja kaurakranssi ulko-oveen.

Savua piipusta etäpävänä

Maanantaina eli eilen päästiin töistä loppuelämänkaverin kanssa suunnilleen samaan aikaan, kerrankin, ja tultiin samalla kyydillä tänne Mummulaan. Koirat olivat olleet täällä keskenään koko työpäivän. Ne tietysti riemastui yli rajojen kun ajettiin autolla pihaan. Mutta kovin kiltisti ne olivat täällä olleet, kuten kotonakin aina. Koirat yleensä nukkuvat kun omistajat ovat poissa. Niin meilläkin.
.
Aamulla lähdettiin samaa matkaa töihin. Oli se niin mukavaa. Oinaita kun ollaan molemmat, niin helposti sarvet kolisee kun toinen ei ole siinä paikassa siihen aikaan missä toinen haluaisi toisen olevan. Mutta sitten osataan myös nauraa itsellemme.

Illalla kaivoin yhden Mummulan vanhan kukkapenkin esiin. Seinustalla olevaa penkkiä reunustavat punaiset, vanhat tiilet. Jätin pari vanhaa perennaa paikoilleen, mutta muut olivat kyllä uusimisen tarpeessa. Jotain vanhaa perennaa haluaisin laittaa. Minulla on kaupungissa toisesta mummulasta tuotua Malvaa ja sitä täytyy myös tänne jonnekin tuoda. Monet ystävät jo facebookissa tarjosivat erilaisia perennoja, jotka kiitollisuudella otetaan vastaan. Täällä on paljon vanhaa punaista tiiltä, joten sitä voi käyttää moneen paikkaan, mitä keksitäänkin.

Kosteusprosentti tuvassa oli alkuillasta niin suuri, että päätin tehdä puuhellaan tulet. Loppuelämänkaveri viikonloppuna jo pari pesällistä siinä polttikin. Nokisutari on tulossa viikolla 34, ennenkuin sitten aletaan
kunnolla lämmittämään. Väyvpoika Juuso oli tosin jo kiivennyt katolle katsomaan piippuun ja kertoi, että kaikki näyttää olevan hyvin. Ja kyllä tuo pari pesällistäkin jo auttoi hyvin. Savut eivät tulleet sisälle ja nyt on
mukava tunnelma tuvassa.

Huomenna teen etäpäivän. Niillä päivillä voisi olla oma rytmikin, mutta normaalisti teen ihan normi työpäivän silloinkin. Monet kolleegat heräävät ehkä myöhemmin, tekevät myöhempään töitä. Käyvät päivällä ulkoilemassa ja joku jopa kovan lenkin jälkeen saunoo keskellä työpäivää. Ja jatkaa sitten töitä. Kaikki kuulostaa hyvältä ja meidän jokaisen pitää se oma etäpäivä itse muodostaa. Toki riippuu omasta työtehtävästäkin. Minäkin haluan kuitenkin olla ryhmäni saatavissa silloin kun hekin ovat töissä, vaikka sitten virtuaalisesti. Niin se kehitys kehittyy. Mummu ja pappa voisi ihmetellä jos tietäisivät, että teen tässä tuvassa etätöitä. Ehkä tietävätkin ja ovat hyvillä mielin siitä, kuka tietää.

Ehkä minäkin talvella käyn hiihtämässä peltolenkin puolenpäivän aikaan. Meillä työnantaja suosittelee etäpäiviä ja onhan se fiksua. Ekologisestikin. Varsinkin jos asuisi Mummulassa :-)

Lauantaipäivän ratoksi

Loppuelämänkaveri tuli töistä vasta kun perjantai oli jo vaihtunut lauantaiksi. Siinä sitten meni yhteen tai puoli kahteen kun tuvan pöydän ääressä suunniteltiin tulevia. Ja sehän tiesi sitä, että aamulla tuli nukuttua aika pitkään. Karvavekkaritkin olivat pysähtyneessä tilassa eikä normaalia aamukuuden herätystä tullut ollenkaan.

Aamukahvin jälkeen alkoi päivän puuhastelut. Sininen vanha pyörä sai paikat renkaisiin ja sen jälkeen ukkokulta huristeli sillä koirat kintereillä pitkin mummulantietä. Ja illalla vielä toiseen kertaan. Koirilla oli erityisen hauskaa.

Minä aloin valmistelemaan elämäni ensimmäistä kaalilaatikkoa. Suikaloin kaalin ja haudutin sen pienessä vesimäärässä kattilassa. Sillävälin kun kaali "kutistui" kattilassa, pilkoin pari isoa sipulia. Paistoin sipulit ja jauhelihan pannulla. Mausteeksi suolaa, meiramia, siirappia ja mustapippuria. Sitten ladoin kaalin ja jauhelihat vuoron perään Arabian isoon vuokaan.  Lopuksi vielä 2dl ruokakermaa ja 6 dl maitoa ja sen jälkeen koko komeus uuniin. Siellä se muhi peräti kolme ja puoli tuntia. Ja siitä tuli ihan sairaan hyvää!

Sillä välin kun kävin äidin luona pesemässä koneellisen pyykkiä, oli parempi puolisko ottanut itselleen uuden projektin. Koirankarvat sai kyytiä matosta painepesuripesussa. Apulaisiakin löytyi, kuten kuvasta näkyy.

Nyt vietetään mukavaa lauantai-iltaa. Koirat nauttii olostaan, pyykit kuivuu ja minun on aika luovuttaa tämä kone.  Tulee kuulemma Lampaansyöjät Yle Teemalta.

Mummun almanakat

Pörri, mummun kissa, täytti 6v. 23.kesäkuuta 1986. Almanakka kertoo myös, että kissa oli ollut yötä ulkona 10.maaliskuuta ja 16. huhtikuuta. Olikohan mummulla ollut huoli kissasta?  Elokuun 16. päivä samana vuonna Pörri oli tehnyt vielä pennut. Pörri oli tärkeä mummulle ja yksi valokuva on sellainen, jossa kerrotaan, että Pörri on 14-vuotias.

Almanakka kertoo kaikista mummulle tärkeistä asioista. Läheisten syntymäpäivistä, hautajaisista, matkalle lähtemisestä ja myös sen, että Urho Kekkonen kuoli 31.8.1986. Ja paljon muuta. Liikutuin, kun luin merkintöjä. Tuli vielä vuosienkin jälkeen yhtäkkiä niin ikävä mummua. Mummulla oli sydän puhdasta kultaa.

Onneksi meillä on paljon kuvia katseltavana, joiden myötä voidaan mummua muistella. Kiitos oman äitini, joka on tehnyt hienon albumin mummusta.

Tein tänään etäpäivän Mummulasta ja se sujuikin hyvin. Yhteys oli vakaa ja kaikki tarvittava toimi oikein hyvin. Alunperin piti mennä tänään Varkauteen työmatkalle, mutta sitten onneksi tajusin, että on ne rallit. Ja ruuhkat juuri sillä reitillä. Tänään olisi ollut Tiinan viiskymppisetkin, mutta lähetän tässä onnittelut blogini kautta. En millään raaskinut lähteä täältä maalta kaupunkiin. Työpäivän päätteeksi otin päikkärit ja sitten lähdettiin kauppaan. Huomenna on meillä hartaasti ja pitkään haudutettua kaalilaatikkoa puolukkahillon kera.

Ilta on mennyt kuunnellessa radiosta puhelintoivekonserttia ja puuhastellessa jotain pientä. Kyllä maalla on mukavaa!