Vanha kuva

Vanha kuva

tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellista Vuotta 2014!

Tuntuu, että kirjoittamista ja kuulumisia ei riitä molempiin. Blogiin ja faceen. Ja lukijatkin on samat, niin ainakin toistaiseksi summaan nämä blogikirjoitukseni tähän vuoden 2013 viimeiseen päivään.


Kuulun yhteen ryhmään facessa, jossa esittelin itseni näin. Laitetaan se nyt tähän myös, se kertokoon kaiken ja rivien väleistä voi lukea loput.

"Olen lapseton, reilu viiskymppinen nainen ja voisin sanoa, että tykkään eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Asuin vuosikymmenet kaupungissa, muutin jatkuvasti ja olin tyytymätön elämääni. Puuttuva palanen elämääni löytyi, kun minulle tuli mahdollisuus muuttaa vanhaan mummulaani. Täällä olen lapsuuteni kesät viettänyt ja käynyt lypsyllä mummun kanssa. Paljon muistoja.

Navetta on edelleen hyvässä kunnossa, kattoremontti on tehty hyvissä ajoin ja ilmastointikin laitettu kun täällä oli hevosvuokralaisia. Peltoa on n. 7h ympärillä, ne on tällä hetkellä vuokralla. Myös pappani rakentama rintamamiestalo on hyvässä kunnossa. Pihasauna kaipaisi remonttia. Nyt vasta opettelen tätä kaikkea, kasvimaatakaan ei ainakaan vielä ole. Tomaatit kyllä viime kesänä kasvoivat saunan seinustalla. Oman pihan
vanhoista omenapuista tuli vallan ihanaa hilloa, äitini tekemää, kuinkas muuten. Marjapensaat leikattiin alas, katsotaan tuleeko niistä mitään. Tällä hetkellä kanssani vakituiseen asustaa kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Lomilla ja viikonloppuisin seurana on loppuelämänkaveri ja hänen kaksi koiraansa. Töissä käyn edelleen kaupungissa, mutta voin tehdä myös paljon etätöitä". 



Puuttuva palanen elämääni on siis löytynyt.