Vanha kuva

Vanha kuva

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Naapurit: Asseri, Lambi, Pimu ja Täplä

Uudet, mukavat naapurit tuli ensin tietoon, kuinkas muuten, Facebookin kautta. Ollaan nyt jo muutenkin tavattu, mutta Facessa ollaan Jennin kanssa oltu kahdessakin eri ryhmässä, tietämättä siitä, että naapureina asutaan. Toinen liittyy eläinsuojeluun ja toinen luonnonmukaiseen elämään. Jotenkin todella hienoa kun on samanhenkiset, eläinrakkaat ihmiset naapurina. Tärkeä asia ja luo jonkinlaista turvallisuudentunnetta myös. Jennin ja Samin lisäksi tilaa asustaa kolme koiraa, kissa, kuusi kanaa ja kukko. Lisäksi neljä lammasta, joista yksi on pässi ja kolme on uuhia. (Jenni: lainasin yhden kuvan sinulta tänne, toivottavasti et pahastu). Kuvassa siis osa naapureistamme: Asseri, Lambi, Pimu ja Täplä.




Kehäkukat ovat vihdoin auenneet, olisiko kesä sitten puolessa välissä? Aika hiljaista on ollut täällä blogissa ollut, mutta ymmärrän pikkuhiljaa, että eihän tässä mitään ihmeellistä tarvitse olla, että blogia naputtelee. Normi elämää täällä Mummulassa nyt asutaan. Ja siitä tulen jatkossa kertomaan.


Tupa on saamassa uutta väriä. Leivinuunista on tullut jo siniharmaa, puuhellan luukkuja on maalattu mustaksi. Vielä vaan pitää hiukan odottaa jatkoprojektin suhteen, sillä maalarinteippiä ei voi vielä uuden maalin päällä käyttää. Toki leivinuunin pinta on kosketuskuiva, mutta ohjeissa oli, että vasta lämmitys saa maalin "juuttumaan" todella pintaan. Puuhellan liesi odottaa Liesimusta -käsittelyä. Ruskeat paneelit maalataan valkoiseksi, samoin yksi kerros ruskeita kaakeleita. Keittiön kaapistoissa on pohjamaali, ehkä siihenkin valkoinen päälle, väri on harkinnassa vielä.  Laitan kuvia sitten kun on valmista. Kierrätyksestä  tuli ostettua edullisesti 13 neliötä käyttämätöntä puujäljitelmämattoa. Siitä kuistille ja vessaan uudet lattiapäällysteet.


Tuvan ruskean sohvan patja ja selkänojan patja yhdistetään uudella päällyskankaalla. Tulee mukava istumakorkeus ja muutenkin. Selkänojaksi tulee isoja tyynyjä "kasapäin". Merja lupasi tulla elokuussa auttamaan sisustuksessa, kun ajatuksena myös on, että nykyisestä makuuhuoneesta tuleekin olkkari (kuin silloin ennen) ja nykyisestä telkkarihuoneesta makkari.

Nyt kun meillä on hiomakone, niin ajattelin myös itse entisöisdä tätä vanhaa Askon ruokakalustoa. Pöytä vaatii hiomista ja uutta pintaa muutenkin. Tuolit tulevat saamaan samanvärisen istuinosan päällysteen kuin sohvakin.Tupaan tulee myös siniharmaan sävyiset räsymatot. Kunhan kirppikseltä löytyy hyvät.

Mattoja on taas tänä kesänäkin pesty painepesurilla.Niitä tarvitaan paljon syksyllä. Elenian omilta sivuilta tarkastelin omaa sähkönkulutustani ja näyttää tuo vehje vievän paljon sähköä. Matonpesupäivinä on selvästi piikkiä sähkönkulutuksessa (kuvassa lauantai). Tosin se on myös viikonloppu, joten voi siitäkin johtua. Saunanlämmitystä ja muuta kuitenkin. Mutta hyvää palvelua Elenialta tuo verkkopalvelu ja muutenkin. Pari kertaa on pellon reunassa oleva muuntaja temppuillut ja sähköt ovat olleet osittain poikki. Molemmilla kerroilla on tieto löytynyt sivuilta ja korjaaja ollut aika alta yksikön pihassa.