Kevät tuli keikkuen!

Piha- ja puuhommat ovat tällä hetkellä "kuumimillaan". Ruusupensas on leikattu ja ympäristön siivous jatkuu. Pellon reunat ja vanha vasikkahaka ovat olleet loppuelämänkaverin työmaata. Puuta on kaatunut, risukkoa on siivottu ja valoa tullut.  Vielä on paljon tehtävää, mutta jos 20-vuoteen ei ole oikein tehty mitään, niin se taikatempun tekeminen "kaikki siistiksi heti" ei ole helppo tehtävä. Tai no helppoa ehkä, mutta aikaa se vie. Onneksi on loppuelämä aikaa. Toivomme, että ainakin ajan kanssa, vanha vasikkahaka muuttuisi kauniiksi perinnemaisemaksi ja perhosten paratiisiksi. Sitä siis hoidetaan jatkossakin.

Näin keväällä paljastuu yhtä ja toista maastostakin ja seuraava projekti onkin myös kuusiaidan taustan ja alustan siivoaminen. On oravillekin (ja meille myös) mukavampaa kun kotipesäalue on siistinä. Myös lintujenruokintapaikka kaipaa vielä lopullista siivoamista. Tikka kävi tänään vielä ihmettelemässä, että minne se helppo ruoka on kadonnut eli ihran pala haapapuun rungossa. Sitä se kävi aikaisemmin nakuttelemassa ainakin pari kertaa päivässä. Orava vielä eilen lappasi loppuja auringonkukansiemeniä suuhunsa.

Alapellolla ovat joutsenet olleet jo jonkun tovin, mutta bongattu on myös lokit, hanhet ja töyhtöhyypät. Kurkia ei ole vielä täällä näkynyt, muualla kylläkin.

Ihanat kevätillat ja viikonloput ovat kyllä koirienkin laatuaikaa parhaimmillaan. Nytkin molemmat makaavat umpiunessa tuvassa kun ovat miltei koko päivän olleet ulkona. Oikeasta elämästä väsynyt koira on ihana. Se ei tosiaan nuku tylsyyttään vaan sitä, että on voinut koko päivän päivystää ja vahtia pihassa. Tehdä sitä tehtävää, mihin se on luotu ja jalostettu.  Iralla pitää  lisäksi kiirettä näin keväisin kun pitää käydä tutkimassa kaikki pensaat ja välillä kaivaa pellon reunassa myyrän hajujen perässä. Koirat kiittää tästä maalle muutosta!

 

Elämäni ensimmäinen talvehtinut pelargonia, talvehti onnistuneesti ja olen siitä kyllä tosi yllättynyt ja ylpeä! Huhtikuun alussa otin siitä pistokkaat ja tökkäsin multaan, ne ovat hyvin juurtuneet. Leikkasin emopelargonian alas ja nyt se tosiaan näyttää jo tältä! Onnistumisen iloa.

Hyvää siis kuuluu, kiitos kysymästä!

PS. Naakat tekee taas pesää pihasaunan piippuun. Eivät siis ole ottaneet nokkiinsa, vaikka koirat ovat niitä jahdanneet.

Varokaa koiria!

En ehkä koskaan olisi yksin muuttanut tänne maalle ja Mummulaan, jos minulla ei olisi ollut vahtikoiria. Hovawart on rotu, joka on nimenomaan jalostettu vahtimiseen. Se on alunperin saksalainen rotu ja vahtinut kartanoiden pihoja siellä jo keskiajalla.

Jesse

Ira

Jesse on aikuinen uros, täyttää tulevana kesänä 7-vuotta ja on pettämätön vahtikoira! Se jo kaupungissa asuessamme muutaman kerran näytti ne taitonsa, mutta erityisesti täällä maalla se on meidän joukkueen luottopelaaja.

Tässä ympärillä olevat tilaan kuuluvat pellot on vuokrattu. Yleensä vuokraaja on kulkenut tuon meidän 200m tienpätkän traktorilla pelloille. Viime kesänä kuitenkin, yhden kerran, tämä mies oli jättänyt traktorin pellolle ja lähtenyt kävellen vastaan henkilöautoa, joka hänet sitten nouti. Ennenkuin auto oli ehtinyt tulla, niin koirat noteerasivat kulkijan ja pinkoivat kaurapellon poikki minkä jaloistaan pääsivät pysäyttämään kulkijan. Ja Jesse tosiaan sen teki, mies ei päässyt metriä eteen eikä taakse. Pienikin liikahdus tai käsien
huitominen sai Jessen vahtivietit valloilleen. Ira ja lapinkoira Varre peesasi Jesseä, maajussille tosi tilanne kolmen koiran ympyröimänä. Tilanteesta selvittiin kun sain pellon reunasta huudettua maajussille, että seisoo hiljaa paikallaan eikä tee yhtään mitään, niin huudan koirat pois. Ja tulihan ne, kaikki kolme.

Normaali arjessa päästän koirat ulos aamuvarhain kun kello on soinut. Molemmat lähtevät ovesta haukkuen, häntä kaarella ja lennokkaasti alapihalle. Ovat parikymmentä minuuttia pois ja itsellä on näkemys, että käyvät tässä ajassa tarkistamassa tilukset.

Viikko sitten oli ns. tositilanne kyseessä. Istuin lauantai-iltana ihan rauhassa katsomassa telkkaria noin klo 21 illalla, kun tuvaan ikkunaan alettiin koputella. Sydän läikähti tosiaan ja ehdin jo maalailla mieleen pahimmat asiat. Jesse oli tuvassa aivan raivona. Se murisi ja haukkui ja karvat olivat pystyssä. Sillä oli häntä kaarella osoittamassa, että "täältä pesee". En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin päästänyt koiran ulos.

Sammutin valot ja soitin loppuelämänkaverille, että mitähän nyt oikein tapahtuu. Turvaton olo. Hetki sen jälkeen tunnistin äänen, että paikallinen, vanha koulukaveri yritti tulla turisemaan muutaman kupin kumarassa. No kun sen tajusin, kävin sanomassa oven läpi, että tervetuloa huomenna kahville klo 15. Ei ole näkynyt.

Tänään loppuelämänkaveri oli illansuussa "kyttäämässä" metsäkanalintuja kameran tähtäimeen. Tällä kertaa ei onnistanut. Hän oli kuitenkin unohtanut avaimet ja "koputti" tullessaan oveen aika voimakkaasti. Jesse oli tarkkana ja rähisi täällä sisällä todella voimalla, ennenkuin saatiin poika rauhoittumaan tilanteen tasalle.

Loppuelämänkaverin sanoin: ei tänne kyllä kukaan täyspäinen yritä sisälle kun Jesse vahtii. Ira, joka on ihana ja taistelutahtoinen blondi, taitaa enemmän luottaa Jessen vahtimiseen kuin omaansa. Se kyllä myös haukkuu ja peesaa Jesseä, mutta en tiedä, miten se ihan yksikseen pärjäisi. Sillä on suuret saappaat otettavana
sitten kun Jessestä aika jättää.

Mutta: jokin aika sitten sanoin, että uroshoffia en enää ota. Taidan kuitenkin perua puheeni. Ne ovat vahtikoirina ihan ykkösiä!