Puuhamaassa odotetaan kevättä

Melkein malttamattomana jo odotan lumien sulamista. Olisi niin kiva päästä upottamaan sormensa multaan. Ja kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, että tämä on kyllä sitten aivan uutta!  En ole ikinä perustanut puutarhan tai kukkien hoidosta tuon taivaallista. No nyt perustan! Tai ainakin luulen niin.

Saunan seinustalta ovat hitusen jo lumet sulaneet ja eilen haravoin sen puhtaaksi. Maa on vielä jäässä, mutta mullan tuoksu tavoitti kyllä hajuaistini. Puhumattakaan Irasta, joka tutki tarkasti vanhan kukkapenkin.

Minähän oikeastaan teen tätä kaikkea ensimmäistä kertaa. Siksi voisi sanoa, että tämä Mummula on minulle varsinainen harjoittelumaa. Harjoittelen ensimmäistä kertaa pelakuun kasvattamista pistokkaista. Olen saanut emopelargonian talvehtimaan hyvin ja nyt olen irroittanut siitä pistokkaita. Googletin puutarhureiden sivuja sain sieltä ohjeet. Pelakuun pistokkaita ei pidä laittaa vesilasiin juurtumaan, sillä ne saavat silloin "vesijuuret". Pistokkaat pitää laittaa suoraan multaan. No näin tein, katsotaan mitä tulee. Toki tuota vesilasissa juurruttamissa olen aikoinaan joskus tehnyt viherkasvien kohdalla.

Leikkasin tänään yhden omenapuista. Vävypojan ohjeen mukaan sisältäpäin. No, siitä tuli siisti, ehkä vähän kuitenkin toispuoleinen. Kuolleet oksat otin kaikki pois. Tulevaisuus näyttää miten omenapuu operaatiooni suhtautuu. Kaksi muutakin omenapuuta on tarkoitus siistiä, nehän ovat vuosien aikana jo melkein villiintyneet.

Loppuelämänkaveri on siivonnut "vasikkahakaa". Siitä tulee kaunis ja avara kun risukot ja liikaa levinneet haapapuut on saatu pois. Tavoitteena kaunis niitty.

Täällä on tilaa

Olen monet kerrat lenkkeillyt koirien kanssa Tervaniemen pelloilla ja poluilla. Täällä on tosiaan tilaa ja voi nauttia siitä mitä tekee. Koirat kisailevat vapaana ja käyvät vähän väliä haastamassa minuakin leikkiin. Jotenkin vapauttavaa kun saa kulkea ilman huolen häivää koirien kanssa.

Tänään kun tultiin lenkiltä jo kotiin päin,  niin ensimmäisen talon isäntä oli pihassa ja huuteli: "Kenenkä tyttöjä sitä ollaan?" No pysähdyttiin portille juttusille ja hän oli lapsuudenkodissaan viettämässä pääsiäistä. Hän kertoi sitten minulle Tervaniemen historiaa ja nykyisyyttäkin. Hän tiesi mummuni ja papppani ja myös
Raimo-enon ja äidin.  Oli ollut sähkömiehenä töissäkin enollani silloin kun oli rakennettu yhtä yrityksen halleista. Juttelimme myös Matti-serkkuni ja enoni kuolemasta ja hän kyseli niistä. En kuitenkaan saanut kysyttyä hänen nimeään, joten enempää en pysty kertomaan. Ehkä seuraavalla kerralla, kuten taas kaikesta muustakin.

Tien viimeinen talo on kaunis, keskellä ei mitään. Kesäkäytössä, tosin harvoin, tiesi ensimmäisen talon asuja kertoa. Näissä vanhoilla taloilla on kaikilla oma tarinansa. Se kiehtoo ja oli todella mukava kuulla tästä Tervanimen tienoon historiastakin muutama sana.

"Kell' onni on, se onnen näyttäköön"

Facebookissa eräs kaverin päivitys antoi innostuksen siihen, että vanhoja sananlaskuja tulisi "uudistaa". Aloitetaan yhdellä niistä. "Kell' onni on, se onnen näyttäköön".

Loppuelämänkaveri on ollut lomalla kuluneen viikon. Koirilla on ollut hyvä olla, kun "iskäkin" on ollut kotona. Itse olen ollut töissä ja myöskin työmatkalla pääkaupunkiseudulla pari päivää. Kotiin tullessa tupa on ollut lämpöisenä ja pärekori on koko viikon ollut täynnä klapeja. Puuhellalla tehtyä nakkisoppaakin on ollut tarjolla. Ja vielä ensi viikonkin saan nauttia tästä "palvelusta". Pääsiäiseksi loppuelämänkaveri sitten joutuukin, vai pitäisikö sanoa pääsee, töihin.

Karvavekkarit herättävät aina ennen seitsemää, nyt jo aikaisemminkin kun valo alkaa lisääntyä. Ne ilmiselvästi kuulevat miten naakat ja varikset alkavat kokoontua pihapiiriin. Niille pitäisi päästä antamaan heti kyytiä. Tänä aamuna ennenkuin nousin ylös, katselin tovin ikkunasta. Näkymä pellolle oli kaunis. Loppuelämänkaveri oli jo jalkeilla, joten pyysin häntä ottamaan näkymästä kuvan. Katso pitkään ja ota tunnelmasta kiinni.

Taitaa punatulkut olla jo pesäntekopuuhissa kun ei ole vähään aikaan näkynyt. Tutut tintit kyllä vielä pyrähtelevät ruokintapaikalla. Ja myös tikat ja orava. Mutta onhan tämä ruokintakausi selvästi lopuillaan. Viimeisiä pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä tässä tarjoillaan.

Moni varmaan muistaa, että sain tänne kesän alussa äidiltäni pelargonian, niitähän mummukin rakasti. Syksyllä otin sen sisälle talvehtimaan ja se on ollut tuolla kammarin nurkassa. Pari kertaa talven aikana annoin sille vähän vettä. Tänään kaivoin sen esille, siivosin kuivat lehdet pois. Yksi nuppukin jo on. Aion kyllä vielä vaihtaa siille mullan ja ottaa pistokkaita. Googlen kautta löytyi hyvät neuvot, miten kaikki tapahtuu. Oppia ikä kaikki! Tänään otettu kuva alla.

Haluan kannattaa paikallisia yrittäjiä ja olenkin koko täällä asumisen ajan, kyläkaupassa asioimisen lisäksi, ottanut auton tankin täyteen kerran viikossa paikalliseslta Kessalta. Tänään tuli omistajan kanssa puhetta koirista ja voi sentään, sieltähän saa koirillekin vaikka mitä! Raakaravintoa, lihapitoista, laadukasta koirannappulaa, puruluita ja niin edelleen. Myöskin tarvikkeet. Ja edullisesti! Putkiluut 2€/kg, mistään kaupungista et tuolla kilohinnalla luita osta. Tuolla ulkona on nyt sitten kaksi onnellista luiden kimpussa. Aion ehdottomasti asiakkaaksi myös Kessan koirapuolelle. Sain tänään siellä esitteet, mitä ruokaa on tarjolla. Ymmärrettävää on, että suuria varastoja ei voi näin pienessä kylässä olla, mutta kaikkea saa tilauksesta.

Kevät on ihan kohta tässä. Yöpakkaset pitävät vielä talven tuntua yllä. Paljon mukavia suunnitelmia keväälle ja kesälle täällä Mummulassa eli kotona. Olen innostunut lukemaan rintamamiestalo-blogeja ja sieltä kyllä saa monenlaista pientä vinkkiä vaikka sitten vain uuninluukkujen maalaamiseen tai vanhojen heinäseipäiden ja vanhojen hirsien hyödyntämiseen.

"Joka kuuseen kurkottaa, se kuuhun pääsee"

Ihana sunnuntai

Eilen vietettiin ihanaa sunnuntaista iltapäivää lähimpien sukulaisten seurassa. Tuntui, että jokaisella meistä oli jotenkin erityinen tunne kun olimme pitkästä aikaa taas yhdessä vanhassa Mummulassa. Täällä me aikoinaan tapasimme useinkin. Pyhäinmiestenpäivä oli perinteinen päivä kun mummu kutsui lounaalle. Ja monet muutkin kerrat toki käytiin. Joulupäiväkin taisi olla yksi traditio.

Miikka, (kuvassa vasemmalla) Merjan ja valitettavasti jo edesmenneen Matti-serkkumme poika, ei ollut ennen täällä käynytkään, sillä hän syntyi samana vuonna kun Ida-mummu kuoli eli 1995. Jussin ja Sirpan tyttärestä Annista (oranssi villapaita)  on kuviakin kun hän on täällä pienenä käynyt  ja jonkinlaisia muistikuvia noista käynneistä hänellä itselläänkin oli. Tunnelma oli läheinen ja lämmin. Eikä ihan ilman kyyneleitäkään tämä sunnuntai mennyt. Liikuttava oli hetki kun papan ja mummun, vuonna 1949 saama Karjalan Liiton myöntämä kunniakirja palasi takaisin tänne mihin se kuuluukin. Kiitos Helvi-tädille. Tämän talon onneksi se on aikoinaan myönnetty.

"KARJALASSA kadottamanne, uudelleen Kuhmalahden pitäjän POHJAN kylässä kohottamanne kodin onneksi ja menetetyn muistoksi on Teille, Ida ja Matti Kuortti omistettu tämä raivaajien ja rakentajien kunniakirja 24.6.1949. - Karjalan Liitto

Jussi ja Sirpa toivat tullessaa pronssisen veistoksen varsasta. Se tuotiin myös sille muistolle, että mummu sanoi aina, että "Maritasta tulloo isona pehtoori", mutta myös sille, että kaikki tietävät suuren rakkauteni eläimiin ja hevosiin. Hevospatsas on Miina Äkkijyrkän tekemä ja ei niitä kovin montaa edes maailmassa ole. En tiedä sanoja, miten kiittää siitä tarpeeksi.

Äidilläkin oli sormensa pelissä tässä sunnuntaissa ja pöydät notkuivat herkkuja. Kaikki oli katettu kauniisti ja siitäkin tuli se Mummulan tunne. Mummulla myös oli aina montaa sorttia tarjottavana. Tuvan pöytä notkui herkuista, sivutasolla oli suolaiset. Välikammariin oli katettu kaunis pikkupöytä.

Anni puhui niin kauniisti vaaristaan (Raimo-enoni) hautajaisissa, että päätin jo silloin, että annan hänelle kesällä vinttikomerosta löytämäni vaarin vanhat kirjat ja piirrokset. Ehkä yksi arvokkaimmista on Adolf Ehrnroothin kirjoittama kutsu Raimo Kuortin valatilaisuuteen. Huomasin, että asia oli Annille tärkeä.

Sunnuntaina puheensorina täytti tuvan ja välikammarin, niin kuin ennen vanhaan! Aika meni aivan liian nopeasti. Tarvetta tapaamisille siis on. Onneksi meillä on nyt hyvä tukikohta tämä vanha Mummula. Niin paljon muistoja kaikilla, että jokainen saa niitä tulla tänne halutessaan muistelemaan. Kesäisin voi yöpyä vanhassa saunakammarissa tai vintissä.

Äitini on myös tehnyt todella upeat albumit, joista meistä jokainen voi tutustua omaan sukuunsa ja historiaansa. Moneen kertaan. Ja mitä enemmän tulee ikää, sitä tärkeämmäksi nämä asiat tulevat.

Pappani Matti ja mummuni Ida, vuosi 1932

Savolaisen tyttäret

Vasemmalta: mummuni Ida, serkkutyttö, Idan sisaret Helmi ja Helena.





"Mene sitten jo kotiin, äläkä mummulaan"

Meillä oli perjantaina töissä ryhmämme virkistysilta. Totesin siinä aika alkuillasta, että nyt minun täytyy lähteä katsomaan koiria ja toivotin kaikille hauskaa iltaa. Oikein vähän kolahti, kun työkaverini sanoi minulle: "Mene nyt sitten jo kotiin äläkä mummulaan".

Niin se on, tämä on nyt kotini ja olen onnellinen siitä. Oma historia on tullut tärkeäksi ja nämä paikat. Se, että senkki voi olla samassa paikassa kuin vuosikymmeniä sitten, tuntuu vaan hyvältä. Ne on niitä tunteita, joita ei voi selittää. Täällä on hyvä olla.

Ihana herätä viikonloppuna valoisina aamuina, sanoa koirille, että "nyt vielä pötkötellään" ja huomata hetken päästä peräkammarin ikkunasta, että oravanpojat jo kisaavat kuusenoksilla. Niillä on jo kevättä rinnassa. Koirat kyllä ne yleensä myös huomaa ja yhdessä niitä sitten katsotaan jännittyneinä. Toisesta ikkunasta näkyy viime kesän raivauksien jälkeen alapellolle ja joelle asti. Kaunis näky sekin. Aina kun katson sitä alamäkeä, niin mietin, että tuosta olisi kyllä kiva laskettaa navetan seinustan vierestä suksilla alas asti,  jos vaan uskaltaisi.

Olen saanut täällä jo monta tuttua. Kyläkaupassa kun käy, alkaa morjestaminen lisääntyä ja se tuntuu taas pitkästä aikaa mukavalta. Kultapellon autokorjaamon pojat morjestavat sujuvasti, toinen jopa ilman, että tunnistaa autosta. Lumimies Ahola, joka auraa myös täällä meidän piha-alueen todella hienosti, heiluttaa kättä aamuisin kun ajan töihin ja hän on töissään kylällä, vaikka hiekottamassa kyläkaupan pihaa. Eilen kun kävin kaupassa, niin pääsin tuskin ovesta sisälle, kun kauppias, joka muuten on luokkatoverini ala-asteelta, tokaisi, "sinähän se tiedätkin tietokoneista". Ja niin siinä sitten selviteltiin paikallisen asukkaan internetti-ongelmaa. Se on niin luonnikasta täällä maalla.

Olen tavannut jo kesällä ensimmäisen kerran hiukan kehitysvammaisen miehen. Hän pitää koirista ja on itse erittäin ystävällinen ja kohtelias. Hänen mielestään Ira näyttää kultaiselta noutajalta ja niinhän se onkin. Hän muistaa aina kysyä, että ovatko koirat kuitenkin ystävällisiä vaikka haukkuvatkin paljon.

Tänään aamulla tuossa "mummulan pysäkillä" seisoi nainen ja poika. Heilautin puolestani kättä molemmille ja sain tervehdykset takaisin ja hymynkin. En tiennyt keitä he olivat, eivätkä varmaan hekään minusta, mutta mukavaltahan se tuntui. Paikalliselta Kessalta olen ostanut bensat ja sielläkin ollaan jo kuin vanhat tutut. Kun menen bensapuolelle maksamaan, niin jo kohta kuuluu kahvilan puolelta: "Moroo!".

Koirien kanssa käydään nyt talvella aika useasti lenkillä Tervaniemestä lähtevällä tiellä, joka vie Laippaan. Siellä koirat voi juosta vapaana ja itse voin reippailla sauvojen kanssa ihan kunnolla. Kertaakaan ei ole vielä näkynyt ketään muita, se jos mikä on koirien kanssa rentouttavaa. Ne voivat kuitenkin kisailla ja juosta kilpaa keskenään ja hauskaa niillä näyttääkin olevan.

Työmatkat ovat sujuneet hyvin. Hyvä ajoitus kaupungin päässä on kullanarvoinen asia! Ajansäästöä nimenomaan aamulla. Jos lähden täälä 6:30, niin pääsen sujuvasti ajamaan töihin ja työpöydän ääressä ollaan jo puoli kahdeksan aikaan. Tänään lähdin vasta 6:50, niin johan se jono tökkäisi muutamien kilometrien päähän Kangasalta Tampereelle päin. Liikenne alkaa taas soljua hyvin kun kaksi kaistaa tulee käyttöön ja osa matkaajista kääntyy Helsinkiin päin. No aamuruuhkaa on muutenkin tuohon aikaan. Olin kuitenkin klo 8:00 tänään töissä. Minulla on joustava työaika, joten ei tuo niin ole minuuttihommaa sen paikallaolon kanssa. (Toista se on koirien tottelevaisuuskokeissa.) Pomon kanssa on myös sovittu etäpäivistä, joten sekin helpottaa paljon. Lisäksi minulla on työasioita Jyväskylässä, joten täältähän sinne tulee paljon lyhyempi matka kuin Tampereelta. Aurinkokin paistaa mennen tullen seläntakaa, joten mikäs siinä on ajellessa.

Kaikkia tavaroita ei vielä ole tullut muuton jäljiltä purettua. Arki-illat ovat kuitenkin lyhyet ja kaikille ei vaan ole vielä löytynyt omaa paikkaa. Kesällä myös kirppikset kutsuvat. Sekä Luopioisten kesätori että Kuhmalahden kirkonkylän kaupan kellarikirppis. Kaikenlaista tavaraa ja vaatetta löytyy, mistä on aika luopua.