Vanha kuva

Vanha kuva

lauantai 30. kesäkuuta 2012

"Maritasta tulee isona pehtoori"

Täällä ollaan mummulassa neljän kaupunkipäivän jälkeen. Koiratkin jo tiesi mihin ollaan tulossa ja melkoinen vinkuminen alkoi autossa kun vilkku laitettiin päälle mummulantielle. Itsestäkin tuntui niin
hyvältä, kuin kotiin ajaisi.




Tulomatkalla poikkesin mummun ja papan haudalla Kuhmalahdella. Kauan ovat hekin olleet jo mullaksi muuttuneena. Olen monesti miettinyt sitä, että mummu asui täällä seitsemän vuotta yksinään papan kuolemaan jälkeen. Hän ei pelännyt syksyn pimeitä ja talven myrskyjä yksinään. Pelkäisinkö minä?

Kun kaikki tarvittava oli kannettu sisälle ja laitettu paikoilleen, niin piti lähteä katsastamaan "tilukset". Mummu sanoi aina, että "Maritasta tulee isona pehtoori". Isoilla tiluksilla pehtoorit olivat sen ajan työnjohtajia, jotka ratsastelivat tiluksilla ja katsoivat, että kaikki on kunnossa ja työväki ahkeraa. Ei tullut Maritasta pehtooria, tuli it-alan esimies, jonka vastuulla on se, että tavoitteet toteutuu ja työväki ahertaa satalasissa aamusta iltaan. Sellaista se on nykyajan työelämä.

Kävin ostamassa koirille omaa "Ohvia" - Dog Deo -spray. Myrkytön ja  tehokas - hyttysille, itikoille ja punkeille.  Samantyyppistä ainetta on jo vuodet käytetty laitumilla oleville hevosille paarmojen
vastaiskuun ja nyt sitä on myös koirille. Suihkuttelin koirat spraylla ja kämmenellä pyyhin kuonot ja pään.  Voiko olla tottakaan, mutta Jessen ympärillä kymmenien hyttysten sijaan pyöri ehkä yksi inisijä. On tosiaan loistavaa jos tuo toimisi.






Sadepäivänä pelattiin tikkua


Nyt kun nämä kesäkuuun säät ovat olleet kovin esillä, niin tässä yksi hyvä vinkki sadepäiväksi. Tikkua pelattiin ahkerasti tuvan pöydän ääressä sateisina päivinä. Se olisi mukavaa vaihtelua myös nykyajan lapsille Angry Birdsin lomassa.


Kaikille pelaajille jaettiin aluksi yksi tulitikku. Sen jälkeen jakaja otti askista loput tikut käteensä ja pudotti ne pöydälle mahdollisimman sekaiselle kasalle. Jokaisen pelaajan piti omalla aputikullaan noukkia
tikkuja kasasta itselle siten, että mikää muu tikku ei saanut liikkua. Jos joku toinen tikku liikahti, niin vuoro siirtyi heti seuraavalle. Jos taas sai tikun kasasta ilman, että muut tikut liikkuivat, niin sai jatkaa tikkujen ottamista. Voittaja oli se, kenellä oli eniten tikkuja kun kasa oli tyhjä. Muistaakseni Merja oli tässä aika hyvä. Mutta se olikin isosisko ja serkkujakin vanhempi, joten se jo osasi kaikkea paremmin kuin muut.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Mä maalaistyttö oon

Eilen aamulla havaitsin sen, minkä tiesinkin jo: Täältä ajaa sujuvasti Tampereen keskussairaalan kohdalle ja sitten alkaa tökkimään. Rantatietä mennään kahta kaistaa kohti Ylöjärveä ja ei todellakaan missään vihreässä aallossa. Hälytysajossa olevaan ambulanssia pitää Särkänniemen valoissa väistää niin sivuun kuin ikinä, että se pääsee keskeltä ohittamaan meidät vierekkäin valoissa seisovat. Bussia pitää varoa, puhumattakaan mopoautoista. Ihan inauksen verran stressin poikasta heti aamusta.

Tänään illalla havaitsin sen, minkä tiesinkin jo: Kahden kaupunkipäivän jälkeen oli ihana ajella illalla mummulaa kohti ja ihailla hämäläisiä kesämaisemia. Ei kiirettä. Aurinko paistoi sateen jälkeen ja me Iran ja Jessen kanssa köröteltiin kohti mummulaa ja kuunneltiin radiosta mielenkiintoista Sääiltaa.

Eräs lähetykseen soittanut mies kysyi, että miksi ei helteet Venäjältä ole nyt tulleet Suomeen kuten joskus aikaisemmin, vaikka niitä siellä on? Vastaus oli, että "ne ovat Venäjälläkin jääneet Uralin tuolle puolelle ja ovat siellä "jumissa".  Ja luultavasti ovat pitkään. Vasta loppukesästä/syksystä pääsee tuo lämmin ilmamassa valumaan meille, mutta koska on loppukesä, se ei ole enää mitään helteistä". Minulle kelpaa ja tiedoksi muillekin.

Niin ihanan kaunista maisemaa. Oli ihanaa nähdä pikkuvasikan juoksevan emänsä perässä laitumella vähän Sahalahden jälkeen. Toistensa kopioita muuten, paitsi kokonsa puolesta. Kuhmalahdella Puntarin urheilukentällä oli toisessa päässä pienten poikien jalkapalloa ja toisessa päässä naisten jumppaa.
Ei ruuhkia, eikä punaisia liikennevaloja. Hermo lepäsi jo heti matkalla.

Perillä mummulassa tiesikin sitten jo olevan kotonaan. Ihana kesäillan tuoksu sateen jälkeen ja linnut iltasirkutuksella.






Vanha on kaunista


Tuohan on tietysti hyvä uutinen meille kaikille. Tällä kertaa ilta-aurinko sai karjakeittiön oven ja siinä vieressä olevan maitontonkien säilytyspaikan näyttämään kauniilta. Katsokaan nyt tuota ovea, tehdäänkö nykyään ollenkaan tuollaisia?


Tai vanhan saunan seinä, missä ruusupapu saa kiipeillä tänä kesänä  niin paljon kuin haluaa.



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Keskikesän juhlaa

Naakan poikaset ovat lähteneet tiilitalostaan ja tekevät nyt lentoharjoituksia alapellolla. Aivan kuin lokki Joonatan Richard Bachin kirjassa.  Jokaisen meistä pitäisi lukea tuo kirja kerran vuodessa, niin muistettaisiin, miksi täällä ollaan ja eletään. Kirja kertoo lokista ja lentämisestä.  Ja samalla paljon muusta: elämisen riemusta, vapaudesta ja itsensä toteuttamisen rajattomista mahdollisuuksista. Herkkä ja viisas kirja.

Muistaakseni en ole koskaan viettänyt juhannusta mummulassa, joten sekin asia on nyt korjattu. Joulu ollaan kyllä vietetty isän ja Merjan kanssa v. 1963, kun äiti oli "hakemassa" Jarmoa laitoksella. Tuvan nurkassa oli kuusi ja siinä paloi ihan oikeat kynttilät. Kuusenkoristekaramellit kiilsivät kauniisti ja kissa kävi niitä välillä käpälöimässä. Joulupukkikin kävi. Harmi kyllä, pappa oli juuri silloin käymässä navetassa, eikä siis nähnyt joulupukkia ollenkaan!


Se juhannuksen tavoite saada kuusi koiraa samaan kuvaan, ei toteutunut. Kuvassa vasemmalta: Peppi, Jesse, Ira, Varre ja Unna. Milla 13-v löytyi kuvan ottamisen jälkeen tallista. Koiralauman elo sujui
kohtuullisen leppoisasti, Ira pullisteli välillä noutajaneitokaisille, mutta mitään suurempaa kärhämää ei tullut.
Sunnuntaina illalla, kun loppuelämänkaveri ja neljä koirista lähti kaupunkiin, oli aika tarttua imuriin, ravistella matot ja ryhtyä lattianpesuun. Aika urakka, mutta siistiä tuli!

Viikonlopun aikana taas kohenneltiin ympäristöä ja täytyy sanoa, että sellaisesta tekemisestä kyllä tulee hyvä mieli. No - kunnia sille, jolle se kuuluu eli loppuelämänkaverille, hän se suurimman urakan teki. Maitokärryt, jotka löytyivät vanhasta puimalasta, tuottivat suurta iloa, vaikka eivät enää olleetkaan ihan parhaassa vedossa.  Uudet renkaat ja pohja, niin taas on käyttöä ja iloa!


Noilla kärryilla on äiti vienyt ties kuinka monta kertaa maitotongat tienviereen maitolavalle. Pappa on kärrännyt meitä lapsia ja hämärä muisto on, että serkkupoikien kanssa myös ajeltiin noilla kärryullä.
Toiset istui kyydissä ja toiset lykkäsi. Hevostakin kärryjen kanssa leikittiin, luonnollisesti, jos itse sain valita, mitä leikitään.

Lauantaina äiti, eno ja Helvi-täti piipahtivat kylässä. Oli mukavakin kuunnella lapsuusmuistoja tästä paikasta.
Eikä se sen ajan lapsilla aina niin mukavaa ollut. Eno kertoi, että miten he lapsena hiihtivät talvella, olikohan 1948, Laipanmaahan aamulla 6km metsätöihin. Ja kun illalla metsätöiden jälkeen hiihti tuon saman matkan takaisin, niin "paita oli niin märkä", että piti mennä lämpöiselle uuninpankolle huilaamaan ja kuivattelemaan. Eno oli silloin 12-vuotias ja äiti hiukan vanhempi.

Huomenna kaupunkiin. Lupasin yrittäjäystävälle lomaa ja tuuraan häntä viikon verran hänen liikkeessään Tassuparissa. Täältä mummulasta  lähdetään aamulla töihin ja illalla tullaan takaisin. Ei haittaa. Harjoitellaan samalla miltä tuollainen työmatka oikeasti tuntuisi.
 

torstai 21. kesäkuuta 2012

Mummulassa olemisen ihanuus!

Huomenna tulee viikko kun tämä mummulakesä on alkanut. Stressi ja väsymys ovat tipotiessään! Ympärillä on valtavan paljon kaikkea, mistä saa hyvän mielen. Eläminen täällä on jotenkin yksinkertaista.



Tulee jopa mieleen, että mitä järkeä on ihmisen olla oravanpyörässä, joka pyörii yhä kovempaa, kun toisenlaisiakin vaihtoehtoja on. Kun luen paikallisen lehden Kesälehteä ja tämänkesäisiä numeroita, niin tuntuu, että aika moni asuja on sen täällä Sydän-Hämeessa oivaltanut.



Juhannusta vietetään loppuelämänkaverin kanssa. Meillä on seurana kuusi koiraa. Ei sentään niitä perinteisiä juhannuksen ajan mäyräkoiria vaan, kolme kultaista noutajaa, kaksi hovawarttia ja yksi paimensukuinen suomenlapinkoira. Tavoitteena saada ne yhteiskuvaan juhannuksena.

Hyvää Juhannusta kaikille blogini lukijoille. Kesä kulkee eteenpäin, mutta onneksi sitä on vielä paljon jäljellä. Ja blogissa kuulumiset jatkuu Juhannuksen jälkeen.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kuumana kesäpäivänä leikittiin navetassa

Kun olin viileässä peräkammarissa nukkunut lempeät unet taas kellonympäri, herännyt ihan luomusti tarpeeksi pitkien unien jälkeen, keittänyt itselle aamuteet ja koirat olivat syöneet oman
"aamiaisensa", niin lähdettiin pihalle hommiin.

Haravoin pihan juhannuskuntoon. Kuivat katkenneet tai katkaistut koivunoksat raahasin metsän reunaan, irtoroskat pois ja vanhat, hevosten jättämät heinät saivat myös uuden paikan. Ja toki sunnittelin myös muutamien kesäkukkien istuttamista pelakuun seuraksi.


Ja ennenkaikkea: navetan siivoamista ja puhdistamista.  Jos oikein muistan, niin mummulan navetassa oli kolme lehmää, yksi possu ja kanoja. Vasikkakarsina oli myös, possukarsinan vieressä. Tallin puolella asui Pekko, iso ja jykevä suomenhevosruuna. Papalla oli ollut hevosia jo ennen Pekkoakin.


Muistan myös sen aamun, kun pääsin viemään ensimmäistä kertaa mummun kanssa lehmiä laitumelle.  Siinä ne irrallaan löntystivät mummun perässä. "Helunaa, Orvokkii, Aamuu... ptruiit ptruiit"... Totta puhuen, en muista olivatko kaikki lehmät oikeasti tuon nimisiä silloin, mutta sen muistan, että Heluna oli yhden lehmän nimi.  Ja sen, että sain mummulta tärkeän tehtävän kulkea lehmien perässä pienen pajuvitsan kanssa. Oli aikainen aamu, aurinko paistoi ja taisin olla paljain jaloin.


Pekko taas ulkoili pitkässä liekanarussa alapellolla ja possu navetan päädyssä. Kanat viipottivat pihassa eli ne oli todellakin siihen aikaan niitä Vapaan Kanan Munia. 

Navetan ylisille ei saanut yksin mennä koskaan.


Kesällä kuin eläimet olivat ulkona, navetta oli kesäkuumalla mukava paikka leikkiä. Muistan, että useimmiten navetassa leikimme hevosta serkkupojan kanssa. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut hevonen, vaan sitä virkaa toimitti lehmien ruokintapaikkojen päällä olevat lankut. Papalta saadut köydenpätkät olivat ohjat  ja meillä molemmilla oli tietysti omat hevoset. Istuttiin leveillä lankuilla hajareisin ja ohjat tulivat lankun alta. Siinä me peräkkäin laukkailtiin pitkin "mäkiä" viileässä navetassa. Tämä oli yksi suosikkileikeistäni. Pekon selkään ei pappa meitä uskaltanut päästää.


Eno soitti eilen


Ei olla pitkään aikoihin oltu äidin veljen kanssa missään yhteyksissä, mutta mitä ilmeisemmin tämä minun kesämuutto mummulaan (ja siis myös enoni lapsuuskotiin) herättää monenlaisia tunteita siellä ja täällä, eikä vähiten itsellä.

"No - miten olet saanut aikasi siellä kulumaan?"
"Täällä on aivan ihanaa. Ennen sitä osattiin talotkin rakentaa oikeisiin paikkoihin".

Raimo-enolla taisi ääni hiukan väristä, kun hän totesi tähän hetken päästä: "Kyllähän se mukava paikka on".

Oma lapsuudenkoti ei unohdu ikinä.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Osuuskaupan uusi elämä

Tänään onkin päivää vietetty kolmistaan Iran ja Jessen kanssa. Äänekäs Tunturihaukka eli Varre ja loppuelämänkaveri Erkki lähtivät testaamaan paimennustaitoja Paimioon. Hyvin oli mennyt ja Varre oli ollut "työssään" hieno ja rauhallinen koira. Eikä poika ole vielä vuottakaan!

Aamupäivä meni vielä tiukasti etätöissä, mutta sen jälkeen lähdettin sadepäivän kunniaksi käymään kylillä.

Osuuskauppa on jo muutama vuosi sitten saanut uuden elämän. Siitä on tullut helluntaiseurakunnan sali. Loistavaa, että rakennus on uusiokäytössä eikä se "korista" kylää ränsistyneenä muistona menneisyydestä. Ylemmässä kuvassa noilla paikkeilla oli ennen osuuskaupan ovet. Pihassa oli puomi, johon Pekko, suklaanruskea suomenhevosruuna, laitettiin siksi aikaa kiinni kun käytiin ostoksilla. Kaupassa tuoksui hyvälle.


Tien toisella puolella Tarmo -lähikauppiaana häärii alakoulusta asti luokkatoverinani ollut Riitta. Kaupasta saa kaikkea ja mitä ei ole, sitä tilataan. Tuo on sitä jokaisen kyläkauppiaan filosofiaa, jota me asiakkaat arvostamme.

Loppupäivän siivoilin ulkona nurkkia. Hiki päässä ja hyttyset kimpussa, ihan kirjaimellisesti. Voi sentään edellisiä ja varmaan sitäkin edellisiä vuokralaisia. Siihen on jäänyt mihin on sattunut tippumaan: hevosenharjaa, maksamattomia laskuja, autonrenkaita pitkin poikin pitkässä nurmikossa, rikkinäisiä kukkapurkkeja, kissanruokapurkkeja, lasten leluja, tyhjiä tupakka-askeja, pesuainepulloja... Keräilin roskat jätesäkkiin ja kierittelin renkaat navetan seinälle. Roskalavalle joutavat kaikki.

Hylätyt hirsisaunat

Hylätyt hirsisaunat ovat vieläkin kauniita. Ne seisovat edelleen ylpeänä ja ryhdikkäänä, ikäänkuin sanoen, että "laita minut kuntoon, niin sen parempia löylyjä et mistään saa". Niitä käy ihan sääliksi.

Punaisessa saunassa on tullut lapsena kylvettyä. Muistan, että  pesuvadit oli peltiä ja mummu pesi meidät pikkulikat varmoin ottein. Saippua vaahtosi ja tuoksui. Peltivadista saatiin huuhtelut. "Silmät
kiinni" sanoi mummu ja kaatoi pesuvadillisen lämmintä vettä niskaan. Ai miten se oli hauskaakin! Saunan jälkeen istuttiin tovi saunakammarissa ja kuivateltiin. Sellainen hämärä muisto on, että penkillä istuessa heiluttelin jalkoja ja Merjan kanssa siinä jotain kamalasti kikatettiin. Harmi, että en muista, että mitä.

Nyt on sauna romua täynnä eikä paremmin mene tuolla tien päässä oleva ruskealla hirsisaunallakaan, jossa talokin kuuluu hylättyjen kerhoon.

Voi meitä ihmisiä.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Avoimien ovien päivä

Se on pienestä kiinni. Aito onnellisuus. Sama näyttää pätevän sekä ihmisiin että koiriin.

Meillä oli tänään minun etäpäivän lisäksi koirilla avoimien ovien päivä. Saivat jokainen ihan itse valita, että mitä tekee ja missä.

Varre nautiskeli koko päivän pihalla. Se pelasi välillä palloa ja välillä huudatti vinkulelua niin, että sisälle asti kuului. Teki onnellisena tutkimusretkiä ympäri pihaa ja välillä pötkötteli kyljellään tuulessa syreenipuskan varjossa.

Jesse piti sen sijaan selvästi vahtia. Varikset ja naakat saivat kyytiä ja poikkeuksellisesti myös yksi pellolle eksynyt lokki. TÄÄLLÄ VAHDIN MINÄ, se ilmoitteli komealla haukullaan ympäristölle. Ja aina kun laumanjohtaja sinkaisi johonkin suuntaan, niin nämä kaksi alamaista perässä, tietämättä varmaan yhtään, että miksi?

Iralla oli selvästi enemmän tekemiset hakusessa. Välillä se jaksoi leikkiä Varren kanssa ulkona, mutta kun on niin äidin tyttö, niin yhtäkkiä pitikin tulla tupaan katsomaan, että onko se "äiti" varmasti siellä. Yhden kerran sekin ilmoitti selvällä vahtihaukullaan, että jotain ihmeellistä on jossain. Näin tuvan ikkunasta, että sillä oli häntä kaarella ja se todella omasta mielestään ilmoitti jostain "vaarasta". Lähdin ulos katsomaan, että mikä siellä nyt on noin vaarallinen. Mitään kummallista ei kuitenkaan näkynyt. Paitsi syreenipuskan takana vanha autonrengas, mutta hyvähän siitäkin on ilmoittaa, niin tietää viedä roskiin.
 
Mummu sanoi aina, että pelakuu, ei pelargonia. Punaisia pelakuita oli sitten tuvan ikkunalaudat tulvillaan. Siihen aikaanhan otettiin tuplat kesäksi pois ikkunoista. Niin myös meillä kotona. Kesän alussa ikkunat pestiin ja tuplaikkunat vietiin vintille. Syksyllä ne taas asennettiin takaisin ja tiivistettiin ja teipattiin hyvin, että lämpö pysyi sisällä eikä ulkoa tullut vetoa.

Mummulassa pelakuut valtasivat ikkunlaudat ja jos oikein muistan, niin ruukut olivat erilaisilla, jostain syystä parittomaksi jääneillä, kahvikupin "tasseilla".

Tänä kesänä pelakuu sai arvoisensa paikan ulko-oven vierestä. Siinä se hienosti muistuttaa menneistä ajoista.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Mitähän pappa sanoisi etätöistä?

"Honkain keskellä mökkini seisoo, Suomeni soreassa salossa. Hoi laari laari laa, hoi laari laari laa..."

Ihan tarkkoja vuosilukuja ei ole minulla selvillä, mutta pappa rakensi talon perheelleen Kuhmalahdelle sotien jälkeen. Ensin he asuivat ladossa, sitten pienessä saunamökissä. Äitini muistaa, että hänen rippijuhliaan olisi jo vietetty talossa 1949. Tosin siihen aikaan se taisi olla vaaleansininen vai mikä lie oli ensimmäinen väri.




Nyt - vajaan 80-vuoden jälkeen tuvassa tehdään etätöitä. Kiitos vaan Saunalahdelle (ja omalle työnantajalle ja pomolle) tästä mahdollisuudesta. Hyvin se pelittää mokkula täällä peltojen keskellä.
3G ja kuusi tolppaa.

Niin ja kiitos papalle, tietysti! Tupa, missä ennen pappa kiikkusteli keinutuolissa ja söi närästykseen Rennietä, onkin nyt vuosikymmenten jälkeen minulla etätyötoimistona! Jotain yhteistä meillä papan kanssa
kuitenkin selvästi on, sillä myös minä viihdyn täällä. Niin, ja me molemmat papan kanssa tykättiin hevosista! Muistan mummulan Pekko-hevosen ja sen kun käytiin kärryillä papan kanssa Osuukaupassa. Pappa
osti meille Pandan vaaleaa suklaata, Osuuskaupan suomimakkaraa vai oliko se löylylenkkiä ja mitähän vielä. Mummu teki suurimman osan itse kaikesta, joten paljoa ei varmaan rahaa kauppaan laitettu eikä sitä ollutkaan.

Ennen lomaa minulla vielä 2-3 työpäivää, riippuen siitä miten saan valmista. Yritän ahkeroida, vaikka vähän väliä jään ajatuksiini. Niin monet, monet muistot tulevat mieleen ja vievät ajatukset pois tästä
ajasta.

Kuinka pienestä voikaan tulla hyvä mieli!

Toinen aamu on sujunut rattoisasti radiota kuunnellen ja kohennellen edelleen paikkoja. Kuinka pienestä sitä voi ihmisen mieli tullakaan hyväksi. Ihan vain esimerkiksi siitä, että laatikostot saivat nätit paperit ja kohta on tavarat hyvässä järjestyksessä.

Vanhan saunan savupiipussa on naakkapariskunnalla jälkikasvua. Keittiön pöydän äärestä voi mainiota luontokuvaa katsoa ihan livenä. Pariskunta vaikuttaa onnelliselta punatiilisessä "talossaan". 

Eilen illalla tuli mieleen eräs lapsuusmuisto:

Navetan karjakeittiön betonilattia oli aina märkä. Se viilensi pikkuisia jalkapohjia. Muistan karjakeittiön hyvän tuoksun! Vesihöyry nousi kiehuvasta vesipadasta ja maitotongat kiilsivät puhtaana odottaen täydennystä. Mummu hämmensi ämpärissä maitoa pitkävartisella kauhalla. Vastalypsetyn maidon tuoksu tunki sieraimiin. Me saimmekin kauhasta maistaa juuri lypsettyä, paksua ja lämmintä maitoa. Se maistui hyvälle. Kissakin tiesi, että nyt sitä saa. Nykyäänkin maito on hyvää, mutta sen pitää olla kylmää.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Pitkät unet ja päivä puuhastellen.

Ensimmäinen yö mummulassa vuosien jälkeen tuntui yhtä jännittävältä kuin vajaa 50-vuotta sitten. Olisinko ollut 4-vuotias kun Merjan kanssa oltiin kahdestaan ensimmäistä kertaa yö mummulassa. Tuvassa, missä nyt kirjoitan tätä, oli sivusta vedettävä puinen sohva ja siinä me siskokset vieretysten maattiin valkoisissa lakanoissa. Minä seinän vieressä. Potta oli puuhellan edessä, sillä ulkohuussi oli kaukana navetan takana, eikä pienet tytöt millään olisi voineet sinne lähteä asioille. Puuhella ja leivinuuni ovat edelleen olemassa.

Jotenkin vanhan talon henki ja viljapellot ympärillä rauhoittaa. Viileässä kammarissa tuli nukuttua kellonympäri ja vähän päälle.  Toki kuuden jälkeen aamusta käytiin porukalla pissalla ja itsekin yöpaidassa ihmettelin ihanaa kesäaamua.  Sen jälkeen vielä hetkeksi pötköttelemään ja kello olikin melkein 12 kun herättiin. Ihanaa! Stressitaso on laskenut heti sadan pykälän verran.

Päivän aikana ikkunat saivat verhot ja kesäkodin tuolit uuden ilmeen. Taidan kuitenkin vaihtaa ne vielä vihreäruudulliseksi. Äiti kävi tuomassa komean pelargonian ja äitien tapaan vähän muutakin.

Kuvat joudun ottamaan nyt kännykällä kunnes saan oikeanlaisen kamerajohdon. Tuli napattua kiireessä eilen vääränlainen piuha mukaan.

Lauantai - sauna lämpiää. Syreenit tuoksuvat pihapiirissä. Unelmien kesä tulossa!